Foibekartanossa on koko alkuvuoden valmisteltu kotioopperaa. Nyt oli vuorossa jo 4. oopperaelämys: Leevi Madetojan vuonna 1924 ensi-iltansa saanut ooppera Pohjalaisia. Se syntyi Suomen itsenäistymisen alkutaipaleella. Tätä kansallisoopperan arvon saanutta satavuotiasta oopperaa yleisö seurasi huhtikuun alussa isolta näytöltä Foibekartanon Ravintola Flyygelissä pienten makupalojen äärellä. Digitaaliset ratkaisut mahdollistavat uudenlaiset elämykset myös kulttuurin saralla. Ooppera saapuu kartanolle nettisivuilta välittyy hyvin se, kuinka kotioopperan äärellä ihmiset tapaavat juhlavissa tunnelmissa. Kotioopperan toteutukseen osallistuminen on innostanut monia mukaan sekä ideointiin että toteutukseen.
Etkoilla elämyksiä, oivalluksia, uutta oppimassa
Kotioopperan ympärillä oli monipuolinen kattaus oheisohjelmaa. Minulla oli ilo osallistua maaliskuun viimeisenä päivänä oopperaviikon aloittaville etkoille.
Eläväiset esitykset sekä hivelivät mieltäni mukavasti että opettivat minulle monta uutta asiaa: Etkojen ohjelman alussa Nadja Liimatta ja Hilkka Karvinen toimivat juontajina. Juonnon sisällön, joka pureutui pohjalaisuuteen, oli Hilkka suunnitellut. Nadja arveli, että rikasta pohjalaista kaskukulttuuria saattoi pitää yllä ja jalostaa se, että vuonna 1958 aloitetut TV-lähetykset tulivat eteläpohjalaisten ulottuville vasta 1961. Erityisesti mieleeni jäi kasku: ”Tavallista meinahattiin tehrä, mutta priimaa tuli”.
Eteläpohjalaisuuteen liitetyn Jussi-paidan syntytarina on arvoitus, totesivat Nadja ja Hilkka: mistä malli tuli, milloin ensimmäinen villapaita neulottiin ja kuka sen oikein tilasi? Joka tapauksessa se on klassikko. Käsinkudottu villapaita kestää aikaa ja voi lämmittää perhepiirissä monta sukupolvea. Salapoliisityö Jussi-paidan syntymisen osalta taitaa olla vielä menossa päättelin lukiessani paidan tarinaa netistä.
Baritoni Sampo Haapaniemi kertoi kiinnostavasti oopperalaulajan työstä ja miten hän valmistautuu uuteen rooliin. Työ alkaa siitä, kun tuotantoon tulevan oopperan roolittaja ottaa yhteyttä ja ehdottaa hänelle tiettyä roolia. Sampo kertoi, että partituurin läpikäynti antaa hänelle jo tuntuman siitä, minkälaisesta roolista on kyse. Pitää miettiä, sopivatko lauluosuudet juuri hänen äänelleen. On paneuduttava koko oopperateokseen ja kyettävä eläytymään jo etukäteen ehdotetun roolin mahdollisuuksiin.
Foibekartanon talousjohtaja Timo Leivo (kuvassa) piti aivan erinomaisen maku- ja hajuaistia kutkuttavan sekä tiedonjanoani ruokkivan luennon. Meillä oli kaikilla edessämme oikea pitkäjalkainen ja ylväs kuohuviinilasi, valkoinen muovimuki ja posliininen kahvikuppi. Kaikissa oli samaa kuohuviinijuomaa. Timon opastamana saimme konkreettisesti myös kokea, että sama juoma ei todellakaan maistu samalta eri juoma-astioista.
Nuuhkimme ja maistelimme sekä kokeilimme myös sitä, miten makuaistimus muuttuu, jos puristaa sieraimet sormin kiinni ja makuaistin kaveri hajuaisti on poissa pelistä. Ei ihme, että nuhanenälle juoma ja ruoka eivät maistu. Muovimukin, posliinikupin ja kuohuviinilasin pintojen ja muotojen tuottama erilainen käsituntuma osallistui moniaistisen elämyksen tuottamiseen. Syntyi erilaisia aistiyhdistelmien muistijälkiä. Joka kerta kun näen tilaisuudessa käytettyjä juoma-astioita, mieleeni palautuu Kotioopperan etkot ja Timo Leivo opastamassa aistimusten maailmaan.
Olen aina miettinyt samppanjavispilän ideaa. Timo kertoi, että sen tehtävä on poistaa kuohuviinistä ja samppanjasta kuplat, jotka aiheuttavat osalle ihmistä mm. vastavaivoja, ehkäpä migreeninkin. Kupliva juoma ”nousee nopeammin päähän”. Minä olen siis 70-vuotiaaksi asti ollut aivan väärässä käsityksessä. Olen luullut, että vispilä lisää kuplia, mutta se toimiikin ihan päinvastoin.
Timo puhui myös siitä, kuinka pöytäkattaus, miten ruoat on aseteltu tarjoilulautasille ja tietysti ruokaseura vaikuttavat omalta osaltaan siihen, miltä juoma ja ruoka maistuu. Sopusointu juoman ja ruoan tuoksu- ja makumaailman välillä on myös tärkeä. Kuohuviinitestin äärellä syntyi juttua vieressä istuvien kanssa. Joskus käy niin, että ennakko-odotus ei vastaakaan todellisuutta. Pääsiäinen teki tuloaan. Suklaamunista ja mämmistä saa jutun juurta ja tarinoita. Viereisessä kuvassa Nadja ja Hilkka kuuntelevat Timoa ja Nadja täyttää Timon jakamia juoman maun ja tuoksun arviointilomakkeita.
Vuosien varrella olen saanut maanitella ulkomaalaisia maistamaan mämmiä. Se kun ei todellakaan ulkonäöltään lupaa makunautintoa. Moni heistä, jotka ovat uskaltautuneet maistamaan, ovat pitäneet mämmistä, eivät toki kaikki. Kohta kolmivuotias tyttärenpoika Kasper oli syntymäpäivillä. Tarjolla oli vadelmilla koristeltua kakkua. Tyttäreni kertoi, että pojan ilme oli hämmennyksen ja pettymyksen yhdistelmä: Kasper pitää kovasti tuoreista vadelmista. Niitä hän odotti saavansa nytkin, mutta kyse olikin vadelman näköisestä karkista! Ilman karkkivadelmia kakku maistui pojalle.
Valokuvat on ottanut Tuan Doan, Foibekartano.
