Jalkojen varassa aistit valppaina

”Pitää hetki miettiä, mikä olikaan paras kävelyreitti teille”, vieressäni seisova nainen juttelee maskin takaa korvanapit korvissa (ilmeisesti) minulle näkymättömissä olevaan kännykkäänsä. ”Ahaa, nyt muistan”, hän jatkaa. Elävän elämän tuore esimerkki siitä, että kävely on muutakin kuin jalkojen liikuttelua. Se on monipuolinen yhdistelmä motorisia ja kognitiivisia toimintoja sekä aistinvaraista ympäristön tarkkailua.

Hikiliikuntaa välttelevä hurahti kävelyyn

Liikkumattomuus rapistuttaa kehoa. Huonossa kunnossa ajatus ei liukkaasti liiku ja mielialakin kärsii. En pidä hikiliikunnasta. Pitkään ajattelin, että kohdallani endorfiini-mielihyvähormonini eivät ala liikunnasta pirskautella kehoon ja mieleen pirteyttä. Pakko hoitaa vanhenevaa kroppaa on nostanut minut sohvalta ylös liikkeelle.

Kyykkyjä (oma kuva)

Nyt on tapahtunut kummia. Kävely on koukuttanut. Monelle kävely on ihan arkinen juttu. Minulle muutakin ­– harrastus, josta on moneksi.

Sen lisäksi, että happihyppy kävellen piristää mieltä, ajatusjumit tuulettuvat ja lihaskrampit sulavat, kävely on oivallista ja monipuolista aivotreeniä. Kävelyssä sekä tarvitaan että hiotaan kognitiivisia ja motorisia kykyjä sekä aistienvaraista havaitsemista. Aina löytyy uusia maisemia ja maastoja. Vuodenajat ja vaihtuvat säät tekevät tutuistakin reiteistä uudenlaisia. Monipuoliselle treenille on liki loputtomia vaihtoehtoja.

Hurahdettuani kävelyyn, olen alkanut kotona treenailemaan tasapainoa paljain jaloin: keikun paikallani seisomalla vuorotellen kantapäillä ja varpailla. Lisää vaikeutta treeniin saa, kun tekee saman seisoen yhdellä jalalla. Tasapainoni on tässä vielä siinä määrin lujilla, että tuoli, josta voin ottaa tarvittaessa tukea, on vieressä. Tämä treeni on tehnyt tasapainotaidoilleni hyvää. Kehityksen huomaa nopeasti.

Askeleita vaihtuvissa maastoissa – aistit valppaina

Oikukkaat talvisäät ovat tarjonneet lukuisia erilaisia luonnon kävelyalustoja aivotreenille ja uuden oppimiselle. Helsingin upeassa keskuspuistossa jalkojen alla voi olla hyvin hiekoitettu, lumen peittämä kulkureitti, pakkasyön jäljiltä jäätynyttä nuoskalunta, narskuvaa pakkaslunta. Tuoreen lumipeitteet alla voi piileskellä liukas yöllä jäätynyt vesilätäkkö.

Miten askeltaa? (oma kuva)

Jäisellä alustalla päkiäni herkästi liukuvat. Isovarpaan tai kantapään merkityksen sujuvalle kävelylle huomaa, kun kivulias ihohankauman haava estää normaalin askelluksen.  Kävellessä pystyn liki palauttamaan mieleeni sen, miltä paljaissa jalkapohjissani tuntuu nurmikolla tai rantahietikolla tepastellessa. Kesää odotellessa.

Parhaillaan kevät hiipii hiljalleen esiin. Lintujen laulukuorot jo raikaavat pihoilla, kujilla ja Helsingin keskuspuistossa. Jalkojen alla on lumesta vapautuneita hiekkakäytäviä, mutavelliä ja lätäköitä. Vähän matkan päässä, puiden varjossa, on vielä lunta ja jäätä. On muistettava tarkkailla maata jalkojen alla ja vähän kauempanakin. Kokemus on opettanut, että vaikka jalkojen alla narskuu hiekka estämässä liukastelua jäisellä pinnalla, välissä voi olla jäisiä saarekkeita tai ne lymyävät tuoreen lumihiutalepeiton alla. Jalat voivat mennä kirjaimellisesti alta, jos kävellessä unohtuu liian pitkäksi aikaa katselemaan maisemaa. Reaktionopeus ei riitä pitämään kehoa pystyssä, kun askel osuu jäänliukkaaseen alustaan. Yhtäkkiä sitä katseleekin makuuasennossa pilviä taivaalla, toivottavasti luut ja jänteet ehjinä ja pääkoppa kunnossa.

Kävely ei vain ole motorinen suoritus, jossa trimmataan tasapainoa, käsien ja jalkojen yhteistyötä, koordinaatiota ja hyödynnetään aistihavaintoja, joitten pohjalta esim. kävelyvauhti ja -tyyli sopeutetaan maaston mukaan. Se vaatii mitä suurimmassa määrin tarkkaavuuden ylläpitoa ja kohdentamista. Edessä saattaa olla kuoppa, lätäkkö, kivenmurikka tai valitettavasti myös maahan viskattu juomatölkki tai korjaamatta jätetty koiran jätös. Kokenut kävelijä tietää, että esteitä, joihin voi kompastua, ellei niitä ajoissa huomaa ja onnistu sujuvasti kiertämään.

Kävelyllä kuuntelen minkälaisia ääniä erilaiset kävelyalustat tuottavat. Kun kiinnitän huomion jalkapohjiini, tunnen miten jalkani rullaavat alustalla. Tämä rullaus tuntuu jalkapohjassa erilaiselta, kun kävelee hiekkatiellä tai kovaksi pakkautuneen lumen päällä.

Kävelyssä yläraajojen tasaisella, eteen taakse – heiluriliikkeellä on iso merkitys. Se rytmittää ja vauhdittaa kävelyä. Kävelytasapaino on – ainakin minulla – huterampi, jos pidän kädet tiukasti kiinni vartalossa. Kävely muuttuu myös silloin, kun pitää käsistään kiinni selän takana. Jalkaterän ja nilkan tunto- ja asentoaistit välittävät salamannopeasti aivoille tietoa kaltevasta tai epätasaisesta maastosta. Oman lisänsä tuo näköaistin ja usein myös kuuloaistin antama tieto kävely-ympäristöstä. Emme edes huomaa, miten monipuolinen aistitieto käsitellään aivoissa ja ihminen muuttaa kävelyään, kun maasto vaihtuu. Matkan varrella aivojen muistirakenteisiin tallentuu kokemusperäistä tietoa siitä, miten tietyn tyyppisessä maastossa kannattaa kävellä.

Muistiin tallentuvat reittikartat

Usein puhutaan siitä, että kävellessä ajatukset lentävät, ongelmat ratkeavat, uudet ideat näkevät päivänvalon. Kävelijän ei kuitenkaan kannata omiin ajatuksiin niin vahvasti uppoutua, että unohtaa ympäristön tarkkailun. Kävely vaatii tarkkaavuutta, sen kohdentamista ja jakamista. Mieleen on painettava tietoa ympäristöstä. Tiettyjen kiinnekohtien havaitseminen kävelyreittien varrelta auttaa muistamista. Esimerkiksi erikoisen muotoinen puu, kanto tai juurakko, kivimuodostelma, ojanpiennar, penkki, kyltti teiden risteyksessä, aita, infotaulu, talorivistö, juurtuvat muistiin tallennettuun reittikarttaan. Ne auttavat matkalaista suunnistamaan ja pysymään oikeasti kartalla sen suhteen, missä hän kulloinkin kulkee.

Tarkkaavaiselle ihmiselle syntyy muistiin tallentuva sisäinen kartta, kuin filmin pätkä kuljetusta reitistä. Tätä reittikarttaa vieressäni seissyt nuori nainen haki muististaan miettiessään edessä olevaa kävelymatkaa kaverin luo.

Kävely on kognitiivista toimintaa

Kävelyreittien valinnassa kaivan säilömuististani esille reittivaihtoehtoja. Mieleni silmillä näen itseni kävelemässä tietyllä alueella Helsingin keskuspuistossa tai kaduilla. Samalla kaivan esille muistista ”mielen videoiden” viereen perinteisempiä karttoja, joita olen selannut kävelyreittien suunnitteluvaiheessa. Seuraavaksi kerään aistien avulla tietoa päivän kävelysäästä. Kurkkaan myös kännykästä meteorologien tekemää sääennustetta ja katson sadekarttoja. Kävelyyn liittyy siis varsin monipuolista tiedonkeruuta ja sen käsittelyä. Työmuistille on haastetta yllin kyllin.

Tunnetilani vaikuttaa päätöksentekoon. Jos kaipaan rauhallista ympäristöä, kartan maastoja vilkkaiden autoteiden lähellä.

Tilannetajuakin tarvitaan. Onko juuri flunssasta toipuneena järkevää lähteä tarpomaan sitä mieluisinta, monen tunnin lenkkiä? Olisiko fiksumpaa aloittaa puolen tunnin rauhallisemmalla kävelyllä, joka alkaa ja päättyy kotiovelle. Väsymys lisää tapaturmariskiä, kun tarkkaavuus herpaantuu. Siispä lyhyet päiväunet alle. Jos olo on sen jälkeen virkistynyt, voi lähteä kävelylle, ehkä kuitenkin tavanomaista lyhyemmälle. Oikea mitoitus ja annostelu on tässäkin mielestäni tärkeätä.

Osana aivojumppaani vältän kännykkäni navigaattoriohjelman käyttöä. Tunnustan kuitenkin, että se on auttanut kiperissä tilanteissa. Taannoin tuttu kävelypolku vei aivan vieraaseen maisemaan. Vasta älypuhelimen avulla selvisi, että vieras maisema oli uusi asuinalue, joka harvemmin käyttämäni reitin varrelle oli noussut.

Kävelyvauhdissa havaitsee enemmän – jaetut kokemukset

Aviomies on usein mukana kävelylenkeillä. Hän kiinnittää huomiota lintujen ääniin ja havainnoi niiden touhuja. Hänen muistiinsa tallentuvat paikat, joissa pesii kanahaukkapariskunta, touhuaa peippoporukka, lurittelee laulurastas, laulaa tikli. Minä taas ihastelen vaihtuvia valoja ja varjoja, painan muistiini yksityiskohtia metsämaisemien luonnon tauluista. Keskustelemme näkemästämme ja kuulemastamme. Meillä kahdella on siis yhteisiä ja erilaisia muistikuvia kävelyreiteiltä.

Aikahyppyjä menneeseen

Kävelyn lomassa teen eripituisia aikahyppyjä menneeseen. Edesmennyt isänikään ei pitänyt hikiliikunnasta. ”Urheilija ei tervettä päivää näe”, oli yks hänen hokemiaan. Isäni teki kuitenkin iltakävelyjä. Muistan, kuinka lapsena lähdin usein kaveriksi, erityisesti kevät- ja kesäiltoina. Isäni lauloi silloin välillä, vaikka ei ollut laulumiehiä. Muistan myös erään tilanteen, jossa teini-ikäinen, tunnekuohussa oleva minä yritti saada tahtoaan lävitse. Neuvottelut (asiasta, jota en muista) eivät johtaneet toivottuun tulokseen. Nostin äänen voimakkuutta ja julistin maailman ja elämäni epäoikeudenmukaisuutta. Yhtäkkiä isä totesi: ”Asia on loppuun käsitelty, nyt me kaksi lähdetään iltakävelylle”. Lähdin suu mutrulla mukaan. Ajattelin, että voin jatkaa vänkäämistä. Ulkona isä sanoi. ”Nyt kävellään ihan hiljaa ja rauhoitutaan molemmat.” Kävelimme pitkin Munkkiniemen ja Munkkivuoren katuja. Hiljaa, puhumatta mitään. Kun palasimme kotiin, olin rauhoittunut ja mietin, miten ihmeessä tilanne pääsi eskaloitumaan. Kysyin tätä isältä, joka sanoi, että joskus vain kuppi menee nurin. Silloin kannattaa lähteä kävelylle.

Onhan kaikilla hyvät kengät?

Vuonna 2014 Venäjän vallattua Krimin yli 90-vuotias anoppini soitti: ”Onhan teillä kaikilla hyvät kengät? Ei mitään ohutpohjaisia ja korkokenkiä, vaan kunnon paksupohjaiset ”sisään ajetut” ja laadukkaat nahkakengät, joilla voi kävellä pitkiä matkoja, jos tulee lähtö kodista”. Hän kertoi nähneensä omin silmin, kuinka kengättömyys koitui erään kyläläisen kohtaloksi toisen maailmansodan aikana. Pitäkää huoli kävelykunnosta, hän jatkoi. Anoppi teki päiväkävelyn vielä liki 95-vuotiaana.

Amerikkalainen Henry David Thoreau (1817–1862) kirjoitti pitkän esseen kävelystä, joka oli alun perin laadittu luennoksi. Hän aloittaa kirjoituksensa toteamalla, että on tavannut vain muutamia henkilöitä, jotka ovat ymmärtäneet kävelemisen taitoa, patikoimisen henkisen luonteen. Vuonna 1862 julkaistu teksti on saanut tuoreen suomennoksen (Antti Immonen, Basam Books Klassikko, 2021). ”Jalkoja ei ole tehty istumista vaan seisomista ja kävelemistä varten”, Thoreau kirjoittaa. Hyvin kiteytetty!

This entry was posted in Aistit, Aivot, Ajattelu, Ihminen, jalat, Kävely, Kognitio, Liikunta, Mieli, Motoriikka, Suomeksi, Terveys, Tunteet and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.