Mitä kaikkea on tietoisuus? Kattavaa teoriaa tietoisuudesta ei ole. Kyse on monimutkaisesta asiasta. Aihetta käsitellään Tiedelehti Sciencen lokakuun 2017 erikoisnumerossa – Challenges in Neuroscience – neurotieteen haasteet. Ihmisen tietoisuutta koskevassa artikkelissa käsitellään tietoisuuden eri tasoja ja tutkimuksen aukkoja. Tekoälyä koskevassa jutussa pohditaan kysymystä, voisivatko koneet olla tietoisia ja miten. Kyseisen artikkelin kuvituksessa on ihmisen näköinen robotti etusormi pystyssä. Minä tulkitsen kuvassa olevan joko neuvojaan, ratkaisua tai mielipiteitään esittävän robotin. Minkälaisesta vuorovaikutuksesta on kyse? Jutteleeko se ihmisen kanssa vai antaako toimintakäskyjä jollekin laitteelle tai oliolle, johon on upotettuna tekoälyä?
Se että robotti on kuvassa sormi ojossa, on mielenkiintoista. Nykykäsityksen mukaan vain ihmiset ovat sormella osoittelevia olentoja. Halutaanko tällä yksityiskohdalla viestiä sitä, että robotit alkavat lisääntyvästi muistuttaa ihmisiä. Robotin kasvojen ilmeettömyys synnyttää mielikuvan ylimielisestä ja tunteettomasta tyypistä.
Olla tietoinen tai tiedoton
Suomen kielessä viittaus tietoon tai tietämiseen löytyy lukuisista sanoista, jotka eri tavoin kuvaavat tilaa, missä ihminen kulloinkin on. Tiedoton ihminen voi olla tajuton. Hän ei tajua tai tiedosta ympäristöään siten kuin ihminen yleensä tekee. Ympärillä olevat ihmiset huomaavat, että jotain on vialla. Tästä eroaa tietoisuus, joka liittyy eri tavoin tietämiseen. Ihminen voi olla tietämätön omista motiiveistaan. Tietämättömyyttä on myös vääristynyt tilannekuva. Politiikassa moni väittää olevansa tietoinen siitä, miten maa makaa ja todistelee toisinajattelijoiden heikkoa ymmärrystä siitä, mikä Suomelle ja maapallolle on hyväksi. Ilmassa on epätietoisuutta siitä, kenellä on oikea tilannekuva.
Tietoisuuden katkokset
Ohimenevät poissaolo-tyyppiset epilepsiakohtaukset voivat aiheuttaa ”pimeän hetken”. Kun aivot aisteineen ovat hetkeksi kytkettyinä irti ympäristöstä, päivän tapahtumien kuvauksessa on yllättäviä muistiaukkoja. Ihminen ei muista tehneensä jotain vaikka muut ihmiset kiven kovaa väittävät toisin. Kontaktin menetys ympäristöön voi paljastua muille henkilön epäjohdonmukaisesta käytöksestä. Hän on sekaisin. Kun ihminen ei ole tietoinen ongelmasta, hän ihmettelee hämillään, miksi on välillä ”ihan pihalla”? Oireiden syy on ympäristötietoisuuden hetkellinen katoaminen. Neurologina tiedän, että ongelman jäljille pääseminen on usein aikamoista salapoliisityötä Koska potilas ei ole tietoinen siitä, että ”filmi katkeaa” välillä, hän ei osaa kertoa oireesta.
Tajuttoman ihmisten tiedottomuuden tila voi vaihdella. Ihon nipistely, kylkiin tökkiminen tai poskien läpsyttely voi nostaa tajunnan tasoa. Tajuttomuuden tilasta heränneet ihmiset kertovat olleensa ajoin sumuisessa tajunnan välitilassa. Sumun läpi kantautui ympäristöstä aina välillä erilaisia ääniä. Joskus selvää puhetta. Tajuttomalle henkilölle kannattaa siis puhua, vaikka tuntuukin siltä, että tämä ei mitään kuule. Varomattomia sanoja kuten arvelujaan sairauden ennusteesta ei kannata tajuttoman vuoteen äärellä lausua.
Nukkuva ihminen ei reagoi ympäristöön, vaikka ei ole tajuton. Jotta ihminen pystyy nukkumaan, pitää aistit ja aivokuori kytkeä osittain pois päältä. Eihän siitä mitään tulisi, jos ihminen reagoi 24/7 ulkoisiin aistiärsykkeisiin eli on tietoisesti kontaktissa ympäristöön. Toisaalta sekään ei ole hengissä selviämisen kannalta hyvä, jos mikään ympäristön ärsyke ei herätä, kun hengenvaara uhkaa. Evoluutio on muokannut aivoja niin, että syvässä unessakaan aistit eivät ole täysin irti kytkettyinä ympäristöstä. Herkkäunisuus on harmillista, mutta ihmislauma tarvitsee näin virittyneitä, herkästi ympäristön tapahtumiin reagoivia yksilöitä. Heidän avullaan lauma säilyttää tilannetietoisuuden ja kyvyn reagoida ajoissa yllättäviin, ulkoisiin tapahtumiin.
Fysiologinen tila vaikuttaa tietoisuuteen
Jotta ihminen voisi olla ylipäätään tietoinen ympäristöstään, hänellä pitää olla siihen fysiologiset valmiudet. Valpas ihminen huomaa enemmän kuin väsähtänyt univelkainen, joka nukahtelee mikrouneen kesken kaiken. Sairaus voi heikentää fysiologisia valmiuksia. Minulla itsellänikin on tällaisesta välitilasta kokemus: Kun rajun vatsakalvontulehduksen aiheuttanut ohutsuolen reikä oli suljettu, vatsaonteloon valunut suolen sisus imetty pois, ontelo huuhdeltu, koko suolisto sentti sentiltä tarkastettu, suoli takaisin aseteltu ja vatsan alueen leikkaushaavat ommeltu, toipumisen alkupäivinä kipulääkehuuruinen tajuntani vei minut välillä kaikenlaisille omituisille unenomaisille retkille mm. lakumaahan väistelemään jättikokoisia parsinneuloja. Muistan, kuinka isoa neulaa väistellessä pinnistin välillä ulos sumusta tilaan, jossa hetkellisesti tiedostin: ”Tämä ei ole totta”. Siitä, mitä toimenpiteitä minulle tehtiin, olen vain muilta ihmisiltä saaman tiedon varassa, koska olin (onneksi) hoidon aikana nukutettuna, tiedottomassa, tilassa.
Elämän ja kuoleman kysymys
Ihmisen hengissä selviämisen kannalta on ollut tärkeätä, että ihminen reagoi välittömästi poikkeavaan ääneen, ottamalla jalat alle. Tässä riittää havahtuminen ääneen. Tietoisuus siitä, mikä äänen aiheuttaa, edellyttää näköhavaintoa siitä ja näköinformaation tutkailua. Tähän väärällä hetkellä käytetyt sekunnit voivat olla elämän ja kuoleman kysymys. Joskus pinnallinen tietoisuus ympäristöstä riittää. Tietoisuuden tasoa voi kasvattaa myöhemmin kurkkimalla piilopaikasta ympäristöä. Kun ääntelijä ilmestyy näkökenttään ihminen voi antaa äänelle tarkemman merkityksen: ystävä vai vihollinen.
Silmälasit ovat edelleen eräs tärkeimmistä ihmisen tietoisuuteenkin vaikuttaneista keksinnöistä. Likinäköisen sumuinen ympäristö kirkastui yllättävästi, kun hän sai rillit nenällensä. Samaa voi sanoa kuulolaitteista. Toisaalta sokea tai kuuro ihminen, voi olla kuulevaa ja näkevää tietoisempi ympäristön tuoksuista tai jalkapohjaan askeltaessa syntyvästä värinästä, koska nämä aistit virittyvät kompensoimaan aistivajausta.
Tietoisuuden tasot ja tulkinnat: Huomaamme mitä haluamme huomata
Tutkimus on varsin monipuolisesti selvittänyt erilaisten fysiologisten tilojen vaikutuksia tietoisuuteen. Tietoisuudella on kuitenkin myös hankalammin tutkittavia ulottuvuuksia. Minkälainen käsitys, tietoisuus, ihmiselle syntyy ympäristöstä, jossa hän on? Minkä merkityksen ihminen antaa ympäristöstä kerätylle tiedolle? Tämä riippuu paitsi siitä, mitä tietoa ihminen on ympäristöstä napannut, myös siitä, miten hän on tiedon tulkinnut. Kaiken kukkuraksi eri ihmiset antavat samallekin havaitulle asialle eri merkityksiä, tulkintoja. Ihmiset myös pelkäävät, innostuvat ja harmistuvat eri asioista, mikä vaikuttaa – usein tiedostamattomalla tasolla – tulkintoihin.
Elämme erilaisissa tietoisuuden kuplissa. Ihmisellä on valikoiva kuulo sekä taipumus nähdä asiat sellaisten silmälasien läpi, jotka suodattavat pois informaatiota, joka ei tue omia uskomuksia tai käsityksiä maailman menosta. Tietoisuuteen vaikuttavat ennakko-odotukset. Mitä oletamme näkevämme tai kuulevamme. Välillä emme ole valmiita tajuamaan tai hyväksymään asioitten tilaa. ”Hän ei tajua, mistä on kysymys”. Voi olla myös niin, että ihminen on hyvinkin tietoinen siitä, mistä on kysymys tai missä mennään, mutta ympärillä on ihmisiä, jotka yrittävät, eri syistä, vakuutella, että ihminen on ajatuksineen ja käsityksineen väärässä.
Ihmisen aikaisemmat kokemukset vaikuttavat siihen, millä tasolla ja tavalla hän voi olla tietoinen ympäristöstään. Viidakossa ensimmäisiä kertoja kulkeva ihminen ei ilman kokeneen viidakossa liikkujan opastusta huomaa varottavia vaarallisia tilanteita. Leikkaussalissa päivittäin työskentelevä on monipuolisesti perillä siitä, mihin kaikkea teknologiaa tarvitaan. Opiskelijalta, joka ryhmäopetuksessa vain piipahtaa salissa, jää suurin osa informaatiosta huomaamatta ja ymmärtämättä.
Tutkimus on myös osoittanut, että ihminen kerää ympäristöstään aistinvaraisesti tietoa myös ei-tietoisella tasolla. Emme aina ole tietoisia siitä, mitä olemme nähneet, kuulleet tai haistaneet. Nämä tiedostamattomat havainnot voivat kuitenkin vaikuttaa päätöksiin.
Itsetuntemus
Yksi tärkeä tietoisuuden muoto on kyky olla tietoinen omista motiiveista ja tunteista sekä niiden vaikutuksesta tapaan, jolla käyttäydymme. Tietoisuus itseä, oman mielen ja kehon tilaa kohtaan voi vaatia intensiivisessä elämänmenossa opettelua. Kyky ymmärtää oman kehon toimintaa, tajuta, milloin pitää levätä, on myös tietoisuuden näkökulmasta tärkeätä.
Tiedostava ihminen? Mitä tällä tarkoitetaan. Tiedostava suhteessa mihin ja mistä näkökulmasta? Tiedostaako tupakoiva ihminen tupakoinnin terveysriskit? Jos vastaus on kyllä, miksi hän silti tupakoi? Ottaako ihminen tietoisen riskin, vähät välittää terveydestä, koska nikotiini tuottaa sauhutellessa nautinnon?
Tekoäly ja koneiden tietoisuus
Koneille tietoisuus, joka pohjautuu ympäristön aistimiseen, on hyvin mahdollinen, kunhan aistittavien ärsykkeiden merkitykset on opetettu koneelle. Tämä muistuttaa ihmisen aistinvaraista tiedon keräämistä, mutta on monin verroin tehokkaampaa. Ns. konenäköä ja hahmon tunnistusta on jo pitkään hyödynnetty esimerkiksi automaatiossa. Entä kone, joka on pois päältä tai on ”nukkuu” moodissa? Se kaiketi voi olla eräänlaisessa välitilassa, kun ”nukkuu” moodissa olevaan laitteeseen on ohjelmoitu tila, jossa anturit edelleen tarkkailevat ja tarvittaessa herättävät laitteen reagoimaan.
Kuka määrittelee neuvoja jakavan hoitaja-robotin tietoisuuden tason? Voiko hoitaja-robotti omata tilannetajun eli -tietoisuuden? Voisiko se kyetä luotettavasti arvioimaan yksittäisen ihmisen kykyä olla tietoinen terveyteen liittyvistä kysymyksistä ja tämän pohjalta säätää tapaa, millä kommunikoida sopivalla tasolla erilaisten ihmisten kanssa. Itsestäänselvyyksien ja yli ymmärryksen menevän viestimisen välistä pitäisi löytää oikea taso, jolla vaikuttaa. Voisiko tekoälyn ja tekotunteiden varassa toimiva robotti olla ihmistä parempi viestijä?
Ihmisen kohdalla pahaksi osoittautuneesta toimintatavasta poisoppiminen on vaikeata, ellei ole ensin tullut tietoiseksi siitä, mikä omassa käytöksessä ei ole fiksua. Huonoista tavoista irti pääseminen vaatii tietoista ponnistelua. Voisiko kouluttaja-robotti auttaa tsemppaamaan, kun ihminen tekee elämäntapoihinsa remonttia? Voisiko se toimia ohjaajana, kun ihminen opettelee uutta tapaa tehdä asioita?
Minkälainen tietoisuus koneilla olisi ihmisen kannalta järkevää? Haluammeko tiedostavia, tekoälyn varassa toimivia järjestelmiä? Ja millä tavalla tiedostavia? Jos tulevaisuudessa istun robotti-auton kyydissä, haluan sen olevan tietoinen ajokelistä ja pystyvän muodostamaan oikean tilannekuvan liikenteestä. Kaatosateessa ajetaan 100 km/t sijaan 30 km/t. Voisin antaa sille käskyjä puhumalla. En halua keskustella sen kanssa; keskittyköön ajamiseen. Pesukone voisi olla tietoinen pestävän pyykin ominaisuuksista ja kykenevä itsenäisesti ratkaisemaan pesemiseen liittyvät ongelmat, unelmoin. Se voisi siirtää kuivat pyykit silittäjä-robotille. Vaate, joka älyää silittää itsensä, olisi vielä parempi.
Kuka tai mikä älyää?
Miten toteuttaa toimiva teko- ja inhimillisen älyn yhteistyö? Miten työtehtävien automaation myötä ihminen säilyttää tilannetajun, on tietoinen siitä, missä mennään? Missä määrin automaatiojärjestelmään on syytä rakentaa älykkyyttä? Millä tietoisuuden tasolla järjestelmän on kyettävä itsemonitorointiin? Riittääkö, että systeemi hoksaa, milloin tapahtui virhe? Onko sen tajuttava virheen syy ja kyettävä se korjaamaan? Tietoisuuden jakaminen ihmisen ja koneen välillä on erityisen tärkeä turvallisuuskriittisissä tehtävissä, joissa ihmisen pitää yhtäkkiä hypätä puikkoihin. Ilman tilannetajua, on vaikeata hoksata, miksi järjestelmä hälyttää poikkeamasta ja sitten korjata tilanne. Miten päättää, mitä tietoa ongelman älyämiseen tarvitaan? Entä jos sitä ei ole älytty ohjelmoida tekoälyn käyttöön?
Kysymykseen: ”Mille tietoisuuden tasolle kone voisi päästä”? lisään kaksi tärkeätä kirjainta: ”Mille tietoisuuden tasolle koneen voisi päästää?”. Minä haluan pitää näpeissäni käyttämieni laitteiden tietoisuuden asteen. Käyttäjänä minun on siis parasta olla mukaan älylaitteiden ja -järjestelmien kehitystyössä. Minä en erityisemmin innostu mahdollisimman paljon ihmistä muistuttavista roboteista. Sen sijaan tekoälyn upottaminen erilaisiin laitteisiin on jo monin tavoin helpottanut elämääni. Mielestäni erilaisten laitteiden älykkyyden asteen ja älyn luonteen kehittäminen on paljon tärkeämpää kuin yrittää tuottaa robotteihin inhimillisyyttä. Vai onko vain kyse siitä, että näihin ”ajatteleviin” laitteisiin olen ehtinyt tottua, ihmismäisiin robotteihin en?
Kiitoksia Kiti
Tämä pitää kyllä lukea uudestaan jotta kaikki viisaus voisi siirtyä.
Samaa mieltä siitä, että ihmismäiset robotit ovat turhia. Ne kuuluvat Scifi tarinoihin. Ihminen on kyllä paras ihminen. Robotilla on paljon alueita joilla se on parempi. Hoito- ja hoivatyössä ihminen on parempi, mutta hoitoalalla on paljon esim. logistiikkaan ja valvontaan liittyviä tehtäviä missä robotti on parempi. On myös raportoitu että tekoäly voi oppia parmmin diagnostisoimaan röntgenkuvien perusteella.
Traaginen esimerkki tekoälyn pettämisestä on tietysti äskettäiset Boeing Max koneiden tekoälyn ohjausvirheet. Vastaavantyyppinen oli joitakin vuosia sitten Atlantiin syöksyneen Air France koneen turma, jossa automaattiohjaus oli täysin pihalla, eikä miehistö onnistunut pelastamaan konetta.
Kuitenkin lienee kohta niin, että “robottiauto” on keskimäärin turvallisempi kuin ihmistollojen ajamat autot. Kuitenkin media tulee koko ajan moittimaan jokaista robottiauton onnettomuutta, mutta ei huomaa, että kokonaistilanne olisi parempi automaattiohjauksella.
Samalla tavalla hylättiin joku vuosi sitten ajatus elektronisesta äänestämisestä, koska oli havaittu, että joitakin virheitä olisi voinut tapahtua. Tänään emme tiedä kuinka monta tuhatta virhettä tapahtuu nykyisellä manualiäänestämisessä!
Lisää tällaista, kiitos!
Erinomainen ja ajatuksia herättävä artikkeli. Minulle tulee tästä mieleen kolme asiaa joita olisi mielenkiintoista tutkia eteenpäin ja joista keskustella:
Silmälasit tietoisuutta lisäävänä ykköskeksintönä. Pointti on hyvä ja seuraava askel on konenäön + AR:n tehostama versio ja sama kuulopuolelle. Haaste on rakentaa balanssi sille mitä aivot kykenevät tai mitä niiden kannattaa ottaa vastaa vs että sinne vain tungetaan lisää informaatiota. Tuntoaisti seuraa kun saadaan hanskoja millä voidaan ohjata työkaluja toisella puolella maailmaa. Hararin Homo Deus -kirjassa jo koskettiin tätä puolta.
Yllämainitut laitteet ovat aidosti keksintöjä koska ne ovat syntyneet jonkun ideasta ja niiden eteen on tehty paljon kehitystyötä. Mutta ehkä meidän pitäisi “uudelleenkeksiä ” tiimit tässä asiassa. Meidän aivot on luotu verkottumaan toisten kanssa. Tiimissä emme kykene suoraan lukemaan toistemme sensoreita vaan tieto tulee meille aivojen kautta käsiteltynä ja viestittynä. Mutta huippuun viedyissä tiimeissä tämä on lähes telepaattisella tasolla. Tämän tason saavuttaminen vaatii valtavasi aikaa ja toistoja. Mutta tiimeissä on sensoreiden lisäksi kasvanut ajatuskapasiteetti kun tiimi on kehitetty jaetun tietoisuuden tasolle. Elon Musk haaveilee jo aivojen kytkemisestä suoraan internettiin.
Oppimisen haasteesta saadaan hyvä silta toiseen asiaan. Ihmisillä vaikean asian oppiminen vie aikaa ja vaivaa. Oppimista voidaan edesauttaa muttei korvata. Koneilla on toisin. Kun oppiminen on tapahtunut, ohjelmisto voidaan vain kopioida seuraavaan ympäristöön. Yhdysvalloissa tutkitaan seuraavan sukupolven hävittäjiä joissa yhtä lentäjän ohjaamaa seuraisi parvi tekoälypohjaisia. Tekoälypohjainen vs lentäjä toisi paljon potentiaalisia hyötyjä (ihmislentäjä on jo nyt pitkälti tuotetun informaation varassa) mutta yksi merkittävä olisi oppiminen ja sen siirtäminen. Käytännössä siirryttäisiin monivuotisesta lentokoulutuksesta softapäivityksiin.
Oppiminen on yksi aspekti myös hoitopuolella. Empatia ja välittämisen tuomat hyödyt ovat suurimmat edut mitä ihmishoitaja tarjoaa yli koneen. Tämä vaatii läsnäolon ja sitä kautta tietoisuuden, potilaan ja hoitajan välille. Inhimillisyyden syvintä olemusta ja tämän hyötyjä meidän fyysiselle ja henkiselle terveydelle ollaan vasta tutkimassa. Meidän pitää kuitenkin pitää huoli siitä että meidän ihmishoitajat kykenevät tähän. Liika kiire ja jatkuva juokseminen nopeasti poistavat tämän edun. Eikä tämä missään nimessä ole hoitajien vika!