Atlas taidenäyttely – löytöretki maalausten kiehtoviin tarinoihin

Nautin paikallaan pysyvien kuvien äärelle pysähtymisestä. Minulle taidenäyttelyt ovat rauhoittumisen paikkoja. Tällä hetkellä Galleria Heinossa Helsingissä on esillä kuvataiteilija Samuli Heimosen näyttely Atlas. Olen jo pari kertaa käynyt siellä hengähtämässä. Maalaukset ovat sisällöllisesti rikkaita. Voin seistä pitkään saman taulun äärellä. Olen kiertänyt näyttelyn teokset samalla käynnillä useamman kerran. Jokaisella uudella pysähdyksellä yksittäisen maalauksen edessä näen siinä uusia asioita. Rakennan mielessäni tarinoita maalausten innoittamana.

Atlas novus (uusi kartasto) on näyttelyn keskusteos (Kuva Samuli Heimonen) Linkin takana on video teoksesta.

Pidän hitaasta katsomisesta maalauksiin eläytyen. Jaettu katsomisen kokemus toisen ihmisen kanssa niin, että olemme samaan aikaan näyttelyn tilassa maalauksen äärellä, on myös erinomaista ajatusherkkua.

Välkkyvien valotaulujen keskeltä taidegalleriaan rauhoittumaan

Elämyskeskuksiksi muuttuneissa tavarataloissa, kaupungin kaduilla ja kujilla, busseissa, ratikoissa ja junissa monen kokoiset näyttöruudut suoltavat jatkuvalla syötöllä mainoksia, korona-ajan käyttäytymisohjeita, uutispaloja sekä musiikki ja muita videoita – usein levottomina sillisalaatteina aiheesta toiseen hyppien. Sanat, kuvat, videot, äänet pyörivät ympärilläni jatkuvina virtoina. On suorastaan hätkähdyttävä kokemus astua tästä ympäristöstä taidegallerian ovesta sisään.

Kun aistini ja aivoni ovat juuri altistuneet jatkuvalle ärsyketulvalle ja olo on levoton, galleriassa minua tervehtivät paikalleen asettuneet maalaukset, jotka suorastaan kutsuvat katsomaan, ajattelemaan, miettimään. Mitä näen ja minkälaisia tunteita maalaus minussa herättää?

Luovuus jää multimediaähkyn jalkoihin

Multimedia on rantautunut voimalla ryydittämään erilaisia uutisia ja kuvauksia menneistä ja nykyhetken tapahtumista. En aina suinkaan koe, että saan niitten kautta monipuolisempaa ja ymmärrystä lisäävää tietoa erilaisista asioista. Interaktiivisuus tuo parannusta vain, jos minulla on mahdollisuus myös hidastaa kerronnan vauhtia ja palata kätevästi takaisin jo ohi vilahtaneeseen kohtaan esityksessä.

Tarina, joka on lastattu täyteen tekstiä, kuvaa, videota, musiikkia ja muita ääniefektejä vyöryttää päänuppiini sulatettavaksi niin paljon informaatiota, että tilaa omalle mielikuvitukselle, jolla luo näkemästään ja kuulemastaan jatkotarinaa, ei ole. Luovuus jää multimediaähkyn jalkoihin

Erilaiset tulkinnat kiehtovat

Minua kiehtoo jatkuvasti se, kuinka eri tavalla ihmiset tulkitsevat näkemäänsä ja kuulemaansa. Kun juttelen ihmisten kanssa siitä, mitä he ovat ärsykevirran uutispätkästä tai musiikkivideosta huomanneet ja miten he ovat niitä tulkinneet, tuntuu välillä siltä, että kyse ei ole ollenkaan samasta uutispätkästä tai videosta, joka kuin silmänräpäyksessä tuli ja meni ohitsemme. Niin erilaisia ovat niistä syntyneet mielikuvat ihmisten mielissä; silloinkin, kun olemme yhtä aikaa, samassa paikassa, keskellä samaa multimediavirtaa niitä katsoneet.

Erityisesti liikkuvien kuvien ja erilaisten äänien ympäristössä ihminen pystyy havainnoimaan ja sulattamaan vain osan ympärillä olevista ärsykkeistä. Ajatusten vaihto jää helposti näyttöruudulla vilistävien aistiärsykkeiden jalkoihin, ellei ole valtaa juuri tietyllä hetkellä hidastaa virran nopeutta tai peräti pysäyttää se ja kelata takaisin: katsoa ja kuunnella uudelleen – yhdessä.

Pidän hitaasta katsomisesta, jossa on aikaa miettiä ja pohtia näkemäänsä. Siksi taidenäyttelyt ovat sydäntäni lähellä. Maalauksen äärellä rauhoitun. Stressi jää näyttelytilaan. Erityisesti kuitenkin nautin siitä, kun taulujen äärellä voin kiireettömästi toisen ihmisen kanssa yhdessä ääneen miettiä, mitä kaikkea teoksessa näemme. Olemme samaan aikaan samassa paikassa, jossa ajattelua kutkuttavat kuvat pysyvät paikoillaan.

Samuli Heimosen taidenäyttelyssä näen ensi katsomalla teoksissa usein eri asioita kuin esimerkiksi aviomieheni. Yhdessä äänen ajattelun myötä näemme kumpikin enemmän. Minusta on erityisen kiinnostavaa tutkailla sekä omaa että aviomieheni tapaa tarkkailla asioita. Taulujen äärellä syntyy välillä kiinnostavia keskusteluja muittenkin ihmisten kanssa. Kuin luomme yhdessä katsellessa ja äänen ajatellen taululle tarinaa. Samuli Heimosen teokset kertovat monia tarinoita ja kutkuttavat mielikuvitusta. Oheiseen ”Maiseman sisällä” -tauluun voi silmillään zoomata lukuisia kertoja aina uutta löytäen.

Vasemmalla “Lupa” ja oikealla “Maiseman sisällä” (Kuvat Samuli Heimonen)

Kun ajatus on kuva

Ihmisen ajattelussa on monia tasoja. Kaikkia ajatuksia me emme pysty sanoiksi pukemaan. Olen monta kertaa huomannut, että ajatus on mielessäni ensin kuva. Kun yritän muuttaa sen sanoiksi, tämä ei aina suinkaan onnistu. Palasia ajatuksesta jää puuttumaan. Samuli Heimosen näyttelyn maalausten äärellä olen tätä ihmisen ajattelun puolta voinut pohtia.

Blogiini olen taiteilijalta saanut luvan liittää kuvia maalauksista, myös teoksesta Lupa, jonka äärelle olen palannut monta kertaa. Taiteilija kertoo Atlaksen esittelytekstissä pohtineensa näyttelyn keskusteoksessa Atlas Novus (uusi kartta) juuri ajattelua. Miltä ajatukset voisivat näyttää ja minkä muodon ne voisivat saada? Maalauksissa on mukana kirjaimia, joista ei muodostu sanoja.

”Kiinnostuin maalaamaan nimenomaan sitä, miten kuvasta tulee kirjain. Teoksessa näkyvät kirjaimet eivät muodosta varsinaisia sanoja, vaan ne ovat osa kuvioita; sanat ovat juuri syntymässä”, hän kirjoittaa.

Galleriassa maalauksien sijoittelu on onnistunut. Jokaisella teoksella on tilaa hengittää. Avarassa ympäristössä niitä voi katsella läheltä, kauempaa ja siivuilta. Samuli Heimosen Atlas -näyttelyssä Helsingissä voi sekä lumoutua, ajatella että hengähtää 14.11. asti.

This entry was posted in Ajattelu, Ajatus, Mieli, Suomeksi, Taide, Tarina, Tunteet, Uncategorized and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.