Istun ja katselen kuusta. Se seisoo tuuheaneulaisena ja ryhdikkäänä edelleen olohuoneessamme. Päivien hiljalleen pidetessä odotan sen kohta kukkivan minkä kerkiää vaaleanvihreitä kuusenkerkkiä. Mietin kaupantekoa ja yrittäjyyttä.
© Michael Müller
Joulun alla tuttu maanviljelijä-kuusikauppias soitti metsätöistä. “Kohdalle osui juuri teidän perheelle sopiva kuusipuu. Kiinnostaisko? Nappaan digikuvan ja lähetän kännykkään kuvaviestin”. Pling : komea 4,5 metrinen puu ilmestyi näytölle ja tehtiin kaupat. Kuusipuu ilmestyi kotipihalle ja pääsi ensin vaakalekottelemaan autokatoksesta roikuviin hihnoihin. Kohtasimme yrittäjän sattumalta kolme vuotta sitten, kun kiertelimme lumituiskussa joulukuusien pop-up toreja. Bongasimme lopulta kohtalaisen hyvän puun. Mietimme ääneen, että saisi olla vielä vähän pitempi. “Minä hommaan teille sellaisen huomiseksi”, sanoi kauppias ja teki, minkä lupasi. Kuusi intoutui kukkimaan kerkkiä tammikuussa. Meistä tuli vakiasiakkaita kauppiaalle, joka ymmärtää henkilökohtaisen palvelun ja laadun merkityksen. Hän hyödyntää digiajan mahdollisuuksia tavalla, jolla asiakaskokemus vielä paranee. Kotisohvalta pääsimme hetkeksi kuvan myötä joulukuiseen metsään, kuusen kasvuympäristöön.
Kuusen oksien kasvukärjet pullottavat jo lupaavasti. Useampi kuusensa kauppakeskuksen pihamaalta verkkokassissa ostanut on kertonut puun neulasten viikossa varisseen. Joulukuusikauppa käy hyvästä esimerkistä kaupanalan tilasta. Jos käy tuuri tai on aikaa etsiä ja kysellä tutuilta, löytää pienyrittäjän, jolta saa yksilöllistä palvelua ja kuusipuun, jonka neulaset eivät heti varise. Kun myyjällä on nimi ja tuotteen alkuperä on tiedossa, voi ryhtyä vakiasiakkaaksi tai tarvittaessa soittaa, jos puu on joulupäivänä enää pelkkä ranka.
Ennen joulua kuljin ruokahyllyjen keskellä etsien sokeroimatonta glögiä tai myyjää, joka tietäisi, onko sitä valikoimissa. Kumpikin pysyi piilossa. Joitakin vuosia sitten samaisen ruokakaupan yhdellä kassalla oli aina jono. Siinä työskenteli nuorehko mies. Lukulaitteen kirjattua ostoksen kassapäätteelle hän pakkasi tavarat taidokkaasti lajitellen kasseihin niin, että niiden nosto kaappeihin kotona oli helppoa. Nuori mies oli ilmeisen innokas kokkailija kassalla käytyjen ruokakeskustelujen perusteella.
Jonkin aikaa saman kaupan kassalla työskenteli myös toinen nuori mies, joka taidokkaasti yhden käden sormiensa välissä pyöritteli muovirahaa, heitti sen ilmaan ja koppasi kouraansa ennen kuin laittoi läpyskän kortinlukijaan. Asiakas sai kaupan päälle jonglööri-esityksen. Kysyin mieheltä, harrastaako hän sirkustemppuja. “En varsinaisesti”, oli vastaus. “Sormiharjoituksista saa näppärästi maustetta työhön. Asiakkaatkin ilahtuvat”. Samassa kaupassa oli aikoinaan juustonsa tunteva myyjä ja toinen, joka osasi pyydettäessä sormikopelolla valita mateen, jolta löytyi mätipussi. Hän nylki kalan hujauksessa ja antoi maderuokavinkkejä. Kaikilla näillä myyjillä oli ammattitaitoa ja –ylpeyttä sekä asiakastuntemusta. Kaipaan heitä. Missä lienevät nykyään?
Viime lauantaina kävin elämyskeskukseksi tituleeratussa kauppakeskuksessa, joka rakentui vähitellen ruokamarketin ympärille. Se kumisi tyhjyyttään. Harvat asiakkaat hortoilivat käytävillä. Tavarataivaasta saisi vähän kaikenlaista 50-70%:n alennuksella. Myyjiä vaan ei näkynyt juuri missään.
Mailiksen maailma -blogista nappasin Yle:n nettiuutisen joulukaupan hiipumisesta. Jutussa Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala ja SAK:n kenttäjohtaja Arttu Laine puhuvat kaupan hiipumisen riskeistä. Lääkkeiksi Pekkala tarjoaa tarjoaa kolmen v:n troppeja: vastuu, verotus, verkko. Vastuu liittyy jutun mukaan ihmisten työllistämiseen. Mailis pohtii blogissaan kuluttamisen ja ostamisen ekologisia vaikutuksia. Hän haluaisi lisätä v-troppeihin 4:n veen – vihreys. Vastuu ihmisestä tarkoittaa vastuullisuutta myös kulutuksen ympäristökuormituksesta. Se merkitsee mielestäni sitä, että aina vain runsastuvan tuotevalikoiman sijaan kauppa voisi panostaa siihen, että hyllyjen äärellä on asiantuntevia myyjiä. Vähemmän, mutta mietityt tuotekokonaisuudet ja enemmän myyjiä antamassa tuotetietoutta. Pitääkö hyllyiltä löytyä jopa 15 eri merkkiä tomaattimurskaa ja kymmenittäin erilaisia hammastahnoja?
Minä lisään kaupanalan virvoittavaan lääke-cocktailiin viidennen veen, vahvan sellaisen -vuorovaikutuksen. Ihminen – myyjä – palvelee asiakasta eli toista ihmistä. Vaikka kauppoja ei heti syntyisi, siemen asiakassuhteelle on kylvetty. Tällaiseen kaupantekoon ei nettikaupan tuotehakukone, robottimyyjä, pysty. Väitän, että asiakas tekee myyjän kanssa asioidessaan usein parempia ratkaisuja ja säästää aikaa. Laskekaapa lukijani nettikauppa-surffailuun käyttämänne aika, kauanko sesonkiaikana jonotitte postissa pakettia. Usein vielä jonotatte uudestaan postissa, jotta voitte tuotteen palauttaa.
Ilmielävä myyjä tavararöykkiöiden keskellä on ostoksilla harvinaista herkkua. En ymmärrä, miksi kaupat niin hanakasti haluavat eroon myyjistä. Samalla, kun palkkarahoissa säästetään tehostamisen nimissä, valtavia rahasummia kaadetaan verkkokaupan “kehittämiseen”. Tuloksena on onnettomia käyttöliittymiä ja nettimyymälöiden hakukoneita, joitten avulla on usein mahdotonta muodostaa kunnon käsitystä siitä, mikä tuote kannattaisi hankkia. Yksisuuntainen informaatio, jonka keskiössä on kuva tuotteesta ja lyhyt tuoteseloste, ei ihmisen mieltä lämmitä ja tiedonjanoa tyydytä.
Ratkaisu asiakkaan valinnan vaikeuteen tuotemerkkien keskellä ei myöskään ole asioiden ja tavaroiden internet (IoT – internet of things). Vaikka kuinka kulkisin älylasit päällä ja silmieni edessä vilahtelisivat tuoteselosteet, ei tämä vielä helpota päätöksentekoa. Tieto pitäisi osata arvioida kulloisenkin tarpeeni kannalta. Tarvitsen ajattelukumppaniksi myyjän, jonka kanssa miettiä asiaa. Minua ärsyttää jo pelkkä ajatus siitä, että jokin minusta kuluttajatietoa keräävä järjestelmä oppisi muka ymmärtämään tarpeitani ja sitten ehdottelisi juuri minulle oikeita tuotteita. En pelkää yksityisyyteni puolesta. Haluan vain vapauden tarvita eri asioita eri aikoina; muttaa mieltäni, ilman että joku systeemi koko ajan väkisin ehdottelee sellaista, mitä en halua. En halua myöskään tuunailla ympäristöön upotettua, näkymätöntä tekoälyä vaihtuvien tarpeitteni mukaiseksi.
Minulla on tarjota kaupan alalle ihan ilmaiseksi menestysresepti, liikeidea, joka perustuu seuraavaan: “Meillä maksat tuotteista hieman enemmän. Vastineeksi sinua palvelee ihminen, myyjä, joka tuntee tuotteet ja vastaa kysymyksiisi. Asiakkaanamme vaikutat siihen, että palvelualalla on jatkossakin työpaikkoja.” Ei liene vaikeata laskea myyjän työlle hinta ja ilmoittaa se erikseen tuotteen hinnassa ja asiakkaan ostosten laskussa. He, joille riittää nettirobottimyyjä ja itsensä palvelu, surffailkoot vapaasti verkossa. En usko olevani ainoa, joka syttyy ehdottamalleni, tänä päivänä peräti vallankumoukselliselle, liiketoimintamallille: “Meillä tapaat ilmielävän myyjän”.
linkit
