Onnea 40-vuotias Aivoliitto! Työ yksin kuin tervaa, joukolla kuin hunajaa (suomalainen sananlasku)

Kiti_kukatKotiuduin juuri Aivoliiton Aivot ja musiikki – juhlaseminaarista. Miten inspiroiva kaksituntinen jälkiryyditettynä maukkailla sorminaposteltavilla, raikkaalla keväänkeltaisella juhlajuomalla ja ennen kaikkea polveilevilla keskusteluilla tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa. Minulla oli ilo ja kunnia puhua tilaisuudessa aivoterveydestä ja työstä:

Onnea 40-vuotias Aivoliitto. Nettisivut kertovat, että liitto on vireä ja aktiivinen, ajan hermolla oleva keski-ikäinen. Kiitokset kutsusta puhua aivoterveyden merkityksestä työssä. Uskon vahvasti siihen, että niin julkisen kuin yksityisen sektorin yritysten ja yhteisöjen menestyksen ytimessä ovat ihmiset.

Kun Aivoliitto oli taaperoikäinen ihmisten aivojen ja hermoston terveyttä uhkasivat mm. erilaiset hermostomyrkyt kuten teollisuusliuottimet ja raskasmetallit ja niiden erilaiset seokset. Aivoliiton teinivuosina, 1990-luvulla, työsuojelu edisti merkittävästi aivoterveyttä. Suojaimien kehityksen myötä ihmisten altistuminen hermostomyrkyille väheni merkittävästi ja uusien, hermostomyrkyistä johtuvien, aivosairauksien määrä laski tasaista tahtia. Aivoliiton aikuistuttua 2000-luvulla, uusia liuotinaivosairauksia todettiin enää noin 5 vuodessa ja oirekuvat olivat pääosin lieviä. Tässä meillä on aivojen työsuojelun menestystarina.

Kun Aivoliitto oli parikymppinen, minun piti, potilastyön ohessa, tihruttaa tietokoneen näyttöruutua ja opetella ns. ATK taitoja. Tietotekniikka rantautui voimalla liki kaikkialle työelämään. Automaatio poisti osan fyysisesti raskaasta, toistotyöstä. Internetin kaistaleveys ja -nopeus kasvoi sellaista vauhtia, että ihmisiä datavirtojen pyörteissä alkoi heikottaa. Vastaanotolleni ilmestyi työkykyarvioon muististaan huolestuneita keski-ikäisiä, joista suurimmalla osalla ongelmien syynä ei ollut aivosairaus, vaan data-ähky. Työ oli myös muuttunut täysin ja osaamisen päivittäminen oli usein työn tuoksinassa unohtunut.

Käsi on käsittämiselle tärkeä. Kynä kädessä, kudinpuikot sormissa, vasara kourassa, sormet mullassa, pistävät uutta vaihdetta myös ajatteluun. Ongelmien ratkaisut alkavat kirkastua. Syntyy myös niitä kovin kaivattuja innovaatioita, ideoita päänupissa pyöritellessä. Töissä ihmisillä on yhä useammin näpeissään näyttölaite tärkeimpänä työvälineenä. Näytön digikalenteri ohjaa ajankäyttöä – kirittää ihmisiä juoksujalkaa paikasta toiseen. Mieleeni pompahtaa usein kuva Nykyaika –elokuvasta, jossa Chaplin –hahmo säntäilee tehtaanhihnan luona muttereita kiristämässä eikä meinaa pysyä koneen vauhdissa mukana. Olemmeko me ihmiset nyt digihihnan vietävissä?

Viimeksi eilen kysyessäni myyjältä tuotteen kokoa ja valmistusmaata, myyjä nappasi käteensä tabletin, josta naputti tarvittavat tiedot. Aika näppärä muistin apuväline siinä tilanteessa. Silti, onko erilaisten laitteiden näyttöjen näpräily sittenkin liian yksitoikkoista monenlaiseen tekemiseen tottuneelle kädelle?

Maapallomme on silmille näkymättömän, tiheäsilmäisen internet-verkon ympäröimä. Verkoissa kulkee reaaliaikaisesti dataa, faktaa, fiktiota, mielipiteitä, uskomuksia. Tänä päivänä niin arjessa kuin eri työtehtävissä tarvitaan tiedon käsittelyyn liittyviä taitoja. Pysyäkseen jotenkin kärryillä tietovirtojen keskellä ihmisen on huolehdittava siitä, että uteliaisuus asioille ja elämälle sekä into opiskella uutta ja kehittää taitoja säilyy. Tämä, jos mikä, on hyödyllistä aivojumppaa.

Jos ihminen ei huolehdi siitä, että kykenee kriittisesti arvioimaan tietoa, hän on kohta muiden infoa taivaskanaville syöttävien armoilla ja päätyy tvitteri-maailmassa huomaamattaan informaatiokuplaan. Sen sisällä maailman meno voi näyttäytyä hyvin erilaiselta kuin toisenlaisessa kuplassa elävälle ihmiselle.

Globaalissa toimintaympäristössä yhä useammilla meistä on työkavereina ihmisiä, joiden kulttuuriperintö, tavat ja tottumukset ovat erilaisia. Yhteisen puhekielen ja kommunikointitavan löytäminen ei riitä työtaitopaletissa. Jo koulutustausta ja aiemmat työkokemukset vaikuttavat ihmisen tapaan hahmottaa asioita ja viestiä. Omalta työuraltani muistuu mieleeni tilanne, jossa olin puhumassa aivoterveydestä seminaarissa, joka liittyi työturvallisuuteen. Minua ennen piti puheen henkilö, joka oli töissä energia-alalla. Hän puhui ydinvoimaloiden turvallisuudesta ja totesi: ”Kaikista tärkeintä on huolehtia sydämestä”. Minä ajattelin mielessäni: ”Totta, ydinvoimalan työntekijöiden toimintakyky on turvallisuuden ydinkysymyksiä. Sydämen syke ei saa olla liian korkea, ettei tule infarktia”. Muutaman tovin jälkeen, esityksen edetessä, tajusin, että energia-alan ekspertti puhuikin ydinreaktorin ”sydämestä”.

Globaali maailma on auki 24/7. Yhä pienemmällä joukolla ihmisiä on säännöllinen työaika ja viisipäiväinen työviikko. Tämä työaikamuoto on itse asiassa aika uusi ilmiö. Tätä koskeva laki säädettiin Suomessa 1965. Mobiili-, aika- sekä paikkariippumaton työ lisääntyy. Perinteisen vuorotyön oheen on tullut epäsäännöllinen työaika. Jos työkaverit ovat ripoteltuina eri puolille maailmaa, jonkun on herättävä kokoukseen keskellä yötä. Toisen on sinniteltävä hereillä yli nukkuma-aikansa. Aamu-uunisen on yritettävä löytää vireys, kun uni vielä maittaisi. Videoneuvottelut eri puolille maailmaa eivät siis ole ratkaisseet ongelmaa, joka aikaisemmin liitettiin erityisesti yli aikavyöhykkeitten tapahtuvaan lentomatkailuun eli jetlagiin. Biologiset rytmit voivat mennä sekaisin, kun kokoustaa omassa kodissa epämääräisinä vuorokauden aikoina.

Nykypäivän työ on tuonut omat haasteensa aivoterveydelle. Kuinka rytmittää työ ja lepo? Miten säilyttää järkevä vuorokausirytmi? Mikä on sopiva työmäärä ihmisen kognitiiviselle ja henkiselle toimintakyvylle? Ovatko työn vaatimukset ja ihmisen osaaminen tasapainossa? Miten huolehtia liikkuvassa työssä siitä, että ihmiset välillä kohtaavat toisensa muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa tai virtuaalikokouksissa; ihan elävässä elämässä, samassa paikassa ja ajassa. Kuinka saada kiireinen ihminen käsittämään, että aivojen venymiskyky on kaksiteräinen miekka? Kun aikataulut ja monet arjen ja työn asiat painavat päälle, aivojen sähkökemiallinen toiminta pistää vauhdikkaamman vaihteen päälle. Aivojen fysiologinen aktivaatiotila siirtyy kuin kävelystä juoksuun. Vauhtisokeus voi iskeä. Monet asiat elämässä jäävät huomaamatta ja vaille huomiota, jos ei pidä varaansa.

Ihmisen aivot, mieli ja keho muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden. Ne ovat kuin kolmijalkainen jakkara. Kun jalat alkavat heilua liian paineen alla tai yksi jaloista murenee kokonaan, jakkara lysähtää. Sen kokoaminen voikin olla pitempi projekti. Niinpä on syytä itse kunkin panostaa haitallisen ylikuormituksen ennaltaehkäisyyn – löydettävä itselle sopiva tekemisen ja levon suhde. Pysähtyminen tekemisen keskellä kuuntelemaan itseään aina silloin tällöin, voi riittää monille. Lisäksi markkinoilla on suorastaan ylitarjontaa erilaisista terveysmittareista ja appseistä niille ihmisille, joita itsensä mittaaminen innostaa.

Kukaan meistä ei ole aina parhaimmillaan. Erilaiset huolet valvottavat tai sairauksia tulee ja menee. Joku sairaus ryhtyy loppuelämän pysyväksi seuralaiseksi. Se voi olla aivoterveyteen vaikuttava. Aivoliitto tekee monin eri tavoin arvokasta työtä. On tärkeätä, että ihminen saa luotettava tietoa aivojen terveyteen ja toimintakykyyn vaikuttavista asioista. Tieto siitä, että aivosairauden kanssakin voi elää hyvää elämää on myös erittäin tärkeätä.  Samoin kuin käytännönläheiset, hyviksi todetut vinkit ja ratkaisut, joiden avulla mielekäs elämä voidaan rakentaa arkeen ja monta kertaa myös työhön, sairaudesta huolimatta. Tietoa tarvitsevat myös sairastuneiden läheiset ja vaikkapa työterveyshuolto ja työnantajat. Liian usein unohdetaan, että työ sekä trimmaa että kuntouttaa aivoja.

Eräs yhteiskunnan kimurantti ongelma on se, että osalla ihmisistä on liikaa töitä ja aivojen fysiologinen kuormitusaste voi olla liian korkea. Toiset taas istuvat vuosia kotona murehtien sitä, että eivät pääse työn syrjään kiinni. Toimettomana myös aivoterveys kärsii ja taidot käytön puutteesta rapistuvat.

Tammikuussa 2016 World Economic Forum julkaisi raportin 10:stä taidosta, jotka työntekijöillä tulee olla pärjätäkseen 2020 –luvulla Aivoliiton täyttäessä 80 vuotta. Taitopaletista puuttuu mielestäni tärkein, ihmisen kyky pitää huolta omasta terveydestään. Kaipasin myös tietoa siitä, miten työtä tulee kehittää ja johtaa, jotta ihmiset jaksavat 4:ksi teolliseksi vallankumoukseksi kutsutun digiajan töissä.

Suomalaisen työn menestys on viime kädessä ihmisten varassa. Ilman virkkuja aivoja, jaksavaa mieltä, käteviä käsittäviä käsiä ja reipasta askellusta eivät työt tule tehtyä. Pelkillä roboteilla ja tekoälyllä eivät asiat hoidu.

Kustaa Vilkunan kirjasta Työ ja ilonpito julkaistiin toinen, uusittu painos vuonna 1983. Kirja alkaa suomalaisella sananparrella ”Työ yksin kuin tervaa, joukolla kuin hunajaa”. Työn arjen keskellä juhlahetket ovat tärkeitä, kirja muistuttaa. Tässäpä meille pohdittavaa. Miten työ tekijäänsä kiittää maailmassa, jossa keikkaillaan, tehdään pätkätöitä, työskennellään milloin missäkin? Onko malttia vaalia yhteisiä taukoja ja muistaa myös yhdessä juhlia? Työkaverit vaihtuvat ja välillä heitä ei ole, kun töitä tehdään yksin yhden hengen yrityksessä. Tarvitaanko uudenlaisia keinoja aivoterveydestä huolehtimiseen? Miten juhlimme työmme saavutuksia, kun työ, työpaikka, työkaverit ja koko työn käsite ovat muutoksessa?  Aivoliitolla työsarkaa riittää uudella vuosikymmenellään. On hienoa, että Aivoliitto juhlii nelikymppisiään koko vuoden!

This entry was posted in Aivot, Ajattelu, Ihminen, Informaatio, Suomeksi, Terveys, Tulevaisuus, Uncategorized, Yhteiskunta and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *