Elämyksellinen asiantuntijuus

Lavashow alkaa. Juontaja hihkaisee: ”Moi moikka moi! Siis aivan mahtavaa. Siis kertakaikkisen upeata nähdä näin paljon fantastisia ihmisiä täällä. Onks hyvä fiilis?”

© kuva Michael Müller

”Joopa joo”, vastaa juontaja malliksi mikrofoniinsa ja ojentaa sitä meitä kohti. Salista kuuluu vaimeahko joo. ”Siis mitä? Eiks fiilis ole kohallaan? Kamoon! JOO  JOO! Meillä on edessä superpäivä. Ohjelmassa on toinen toistaan mahtavampia esityksiä. Huippuasiantuntijoita kertomassa meille upeita asioita.” Jälleen mikrofoni yleisöä kohti. ”JOO” hihkaisevat osallistujat kuuliaisesti.

Muutkin ihmiset kuin minä huutavat tässä vaiheessa joo. Jotta päästään asioissa eteenpäin, ajattelen. Seison pimeässä salissa, joukon keskellä, ja katson kirkkaitten eriväristen valojen keskellä huitovaa ihmistä. Mahtaa olla stressaantunut, kun yleisön lämmittely onkin kuin kivirekeä perässään vetäisi. Tunnetilani lämpötila on siirtynyt useita asteita viileämmäksi muutamassa minuutissa. Miksi? Kuulun ihmisiin, jotka saavat näppylöitä siitä, että joku vaatimalla vaatii minua suorastaan pursuamaan positiivista fiilistä. Pidän jopa eräänlaisena tilannetajun puutteen huippuna sitä, että tilaisuuden alussa pistetään superlatiivit kehiin ja kehutaan tilaisuus. Olen tyytyväinen, että en ole esiintyjien joukossa.

Minulla on kohtalotovereita. Heitä, jotka eivät pidä tunnekäskytyksestä. Kaltaiseni eivät vain yleensä avaa suutaan. Ymmärrän sen hyvin. Olen ollut tilanteissa, joissa olen esittänyt ääneen närkästykseni siitä, että minua yritetään virittää tiettyyn tunnelmaan. ”Etkö ymmärrä hyvän fiiliksen merkitystä?” Aika yleinen ympäristön reaktio kommenttiini. Kysyjille olen vastannut: Innostuksen ja inspiraation merkityksen vähättelystä ei ole kyse. Niistä saa valtavasti energiaa päiväänsä. Ihmisen elämäntilanne voi kuitenkin olla sellainen, että nyt ei vain ole erityisen kivaa. Ihminen on saattanut saada ikäviä uutisia ja yrittää pitää itseään kasassa. Arki kantaa yli murheiden, mutta vaatimus siitä, että pitäisi nytkin iloita, voi joskus katkaista kamelin selän. Haluatteko todella, että joku täällä näyttelee iloisen innostunutta toisten vaatimuksesta ja samalla itkee sisäisesti . Tunneviritykselläkin on rajansa. Emme me ihmiset ole tunnerobotteja. Heidänkin, joiden elämässä on vaikeata pitää voida uskaltautua ihmisten ilmoille. Kokemus siitä, että on paikalla väärässä tunnetilassa voi johtaa muista eristäytymiseen.

Hyvä esiintyjä saa kuulijat innostumaan musiikista, teatterista, tieteestä, filosofisesta pohdiskelusta, yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Lavakarsima – kyky valloittaa ja hurmata ihmiset – on upea lahja. Upeimmat kuulijakokemukseni ovat syntyneet luennoilla, joissa esitelmän pitäjällä on monipuolinen asiantuntemus esityksensä aiheesta, siitä kertomisen kyky ja lavakarsimaa. Hän valloittaa minut osaamisellaan. Esityksessä on muutakin kuin ”musta tuntuu” mielipiteitä tai henkilökohtaista elämänkertaa tyyliin ”ongelmien kautta oivalluksiin”. Haltioidun. Tunne on voimakkaampi kuin sen laimeampi versio, jonka olen muutaman kerran kokenut netissä surffaillessa löydettyäni loistavan TED talkin.

Tänä päivänä elämys- ja hehkutusluennot ovat IN. Ihmisille pitää antaa kokemuksia, vahvoja tunnelatauksia. Kuulijoitten kyynelkanavia pitää herutella tai nauruhermoja kutitella. Esityksen pitää olla performanssi. Asialinja ei saa peukutuksia. Olen minäkin istunut esiintymiskoulutuksissa aivopestävänä: Persoona kehiin. Muista henkilökohtainen tarina. En ole ollut käännytettävissä. Eikö asia, josta puhun voisi olla valokeilassa? Miksi minun pitää persoonani sinne tunkea?

Ns. studiokeskustelut ovat nykyään tunneviihdettä. Erilaisia näkökulmia edustavat ihmiset – asia-asiantuntijat ja kokemusasiantuntijat – kokoontuvat yhteen keskustelemaan (usein) hyvinvointiyhteiskunnan tilasta ja tulevaisuudesta. Saako rahaa ”sosiaaliluukulta” liian helposti? Vievätkö robotit ja älyteknologia työpaikat? Hyvä vai paha SOTE? Sen sijaan, että rauhallisesti ja kiireettömästi keskusteltaisiin eri näkökulmista itse asiaan, keskustelut hyvin nopeasti ajautuvat ”musta tuntuu” -tasolle. Tunnetilojen estoton esittäminen ottaa pääroolin. Asian käsittely ei etene pintaraapaisua pitemmälle. Voi sitä raukkaa, joka erehtyy hetken pohtimaan, mitä sanoisi itse asiasta. Keskustelujuna meni jo. Olisi ainakin pitänyt heti aloittaa lauseella ”Musta tuntuu, että…”. Ja voi sitä poloista, joka ei suostunut kisaamaan tunteista. Mikä tunteeton järki-ihminen! Ei taatusti ymmärrä mistään mitään. Miten niin ei ymmärrä, mietin minä. Mistä tähän johtopäätökseen päästiin, kun itse asia oli keskustelussa sivuosassa – pienessä sellaisessa.

Keskusteluohjelmien some -jälkipyykissä tunteet vellovat valtoimenaan: yksi ihastutti empatiallaan, toinen taas vihastutti. Henkilö, joka on samaa mieltä itsen kanssa, on empaattinen. Hän, joka oli toista mieltä, oli kylmäkiskoisen oloinen, empatiasta ei tietoakaan.

Kehitä tunnetaitojasi, muista empatia, taidoista tärkein. Tämän ajan viisaus, jota kaikkien huulilta kuulee. Järjen käytön arvostus on vahvassa laskussa. Nyt kohistaan siitä, kuka on empaattinen ja kuka ei. Tässä tunnekohussa tunnetaidot ja empatiakyky loistavat poissa olollaan. Siitä siis puhe, mistä puute. Tunnetaitoihin kuuluu mielestäni myös itsehillintä, kyky pitää tunteitaan aisoissa ja antaa järjellekin tilaa loistaa. Asettumalla toisten ihmisten asemaan, voi mielestäni yleensä myös, jos älliä ja tahoa riittää, ymmärtää, miksi jotkut – usein aika monet – ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla kuin minä itse. Ehkä heidänkin ajatuksissa on jotain järkeä.

Asiantuntijuutta arvotetaan yhteiskunnassa tällä hetkellä vahvasti ”musta tuntuu, että toi on oikeassa/väärässä” mittatikulla. Tämä voi olla yksi tapa hoitaa ristiriitaisen informaatiovirran tuottamaa ahdistusta. Jos ei järjellä voi kaikkea ymmärtää, tehdään päätökset tunnepohjalta. On ymmärretty väärin tieto siitä, että tunteet vaikuttavat ihmisten päätöksiin. On unohdettu, että tunteiden vallassa tehdään usein myös hölmöyksiä, jotka olisi voitu välttää, jos järkikin olisi ollut läsnä.

Ajatus yhteiskunnasta, jota kehitetään ”musta tuntuu” moodissa on pelottava. Toivon totisesti, että järkikin pääsisi ääneen.

 

 

This entry was posted in Aivot, Ajattelu, Ajatus, Asiantuntija, Empatia, Ihminen, Järki, Mieli, Suomeksi, Tunteet, Yhteiskunta and tagged , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *