Oravanpyörässä: Mikä on informaation ja ihmisen kohtalo?

Kiti ikkunassa pieni

© Michael Müller

Yleisradio esitti 14.7. vuonna 2013 valmistuneen dokumentin Median hauras maine (A Fragile Trust). Siinä käytiin läpi vuonna 2003 New York Times lehden mainetta laatujournalismin ikonina nakertanutta skandaalia: Lehden toimittaja Jayson Blair jäi kiinni siitä, että oli tehtaillut juttuja leikkaa – liimaa tyyliin. Blair oli napsinut muitten toimittajien teksteistä lauseen sieltä, toisen täältä.

Dokumentissa kuljetaan läpi New York Times – lehden toimituksen käytävän. Sen seinillä on esillä loputtomalta tuntuva kavalkadi lehden saamia journalismin Pulitzer palkintoja. Niitä vuonna 1851 perustettu lehti on saanut yhteensä 112; enemmän kuin mikään muu sanomalehti. Miten ihmeessä lehti, joka on ylpeillyt tutkivalla journalismilla ja huolellisella lähdekritiikillä ja niiden oikeellisuuden tarkastamisella, joutui perinpohjaisesti huijatuksi? Miten Blair onnistui sumuttamaan niin esimiehiään kuin toimituspäälliköitä tekeleillään? Miksi hän sai jatkaa työtään, vaikka juttujen suoranaisia virheitäkin jouduttiin toistuvasti korjailemaan? Eikö kiihtyvä juttutahti herättänyt siinä määrin epäilyjä juttujen laadusta, että niitä olisi kammattu läpi perusteellisemmin ennen niiden julkaisemista? Miksi kukaan ei reagoinut, vaan asia paljastui vasta Blairin romahdettua henkisesti ja tunnustettua itse tekonsa?

Dokumentissa tuli esille seikkoja, joihin olisi mielestäni voinut pureutua tiukemmin. Jupakka tuhosi silloisen päätoimittajan Howell Rainesin uran lehtialalla. Dokumentissa Raines kertoo, että hänet oli palkattu New York Timesiin muutosjohtajana, uudistajana. Digitaalisuuden uhatessa printtilehden asemaa ja menestymistä Raines palkattiin pistämään toimitukseen vauhtia pahenevassa media-kilpailussa. Hän toi mielipiteenään esille sen, että arvostetun lehden toimittajat tekivät omahyväisyydessään toimittajan työtään aivan liian hitaalla otteella. Hänen (Rainesin) tehtävänsä oli muuttaa työkulttuuri suorituskeskeiseksi. Muutama senioritoimittaja toteaa dokumentissa, että Rainesin tarttuminen ruoriin näkyi heti: Työtahti kiristyi huomattavasti. Kilpailu medianäkyvyydestä ajoi toimittajat tekemään aikapaineessa, lyhyellä varoituksella juttuja, joihin piti saada mukaan lisääntyvästi ”inhimillinen näkökulma”. Vaadittiin tarinoita, jotka vetoavat ihmisten tunteisiin ja kaappaavat heidän huomionsa. Suoritekeskeisessä työkulttuurissa juttujen määrä alkoi viedä työtä. Laatu, johon kuului keskeisesti myös tietolähteiden tarkistaminen, kärsi.

Useampi haastateltu todisti dokumentissa, miten kaikille sattuu silloin tällöin virheitä. Näinhän se on. Tästä ei voi olla kuin samaa mieltä. Perin inhimillistä; virheitä tapahtuu silloinkin, kun ihminen on huolellinen. Asia, mitä ei mielestäni käsitelty riittävästi on kysymys siitä, milloin virheiden taustalla on vauhtisokeus; yhden ihmisen tai kollektiivinen. Dokumentista voi löytää ainekset siihen, minkälaiseen syöksykierteeseen ja laaduttomiin lopputuloksiin tässä oravanpyörässä voidaan ajautua. Eräs haastateltu toimittaja kuvasi hyvin, miten ensin jätetään yksi pikku yksityiskohta tarkistamatta, koska se ei ole jutun kannalta oleellinen. Seuraavaksi luotetaan toisen käden lähteeseen eikä ehditä tai vaivauduta itse sitä tarkistamaan. Vähitellen jutuissa on lisääntyvästi sisältöä, jota ei olekaan tarkistettu. Ensin kopioidaan toisen toimittajan työtä alkuperäinen lähde mainiten. Seuraavaksi tämä unohdetaan mainita. Alkuperäistä lähdettä lainataan vahingossa tai jopa tarkoituksella asiasisältöä hieman muunnellen. Näin saadaan aikaiseksi mehevämpi juttu, joka julkaistaan. Entiset työtoverit ja esimiehet arvioivat Blairin joutuneen tähän kierteeseen, jota ruokki myös toimittajien välinen kilpailu siitä, kenen juttu pääsee lehteen.

Dokumentissa käytiin läpi varsin perusteellisesti Blairin mielenterveyden horjuminen ja päihdeongelma. Johtivatko ne kenties valheiden kierteeseen? Useampi haastateltava toi esille sen, että Blairin käytös muuttui aina vain omituisemmaksi. Kukaan toimituksessa ei kuitenkaan reagoinut tähän. Yhtenä syynä pidettiin huonontunutta työilmapiiriä. Mietin, johtiko suorituskeskeisyys siihen, että toimittajan onnistumisen keskeisiä mittareita olivat juttujen määrä sekä nopeus, jolla tuotetaan (ainakin näennäisesti) julkaisukelpoista tekstiä. Seurasiko tästä laatulehden maineessa olevien ammattiylpeiden toimittajien kyynistyminen ja toimitusten keskinäistä kilpailua? Tähän ainakin epäsuorasti viitattiin. Merkkinä tästä voi minusta pitää toteamusta, että lehden sisällä tieto ei kulkenut eri toimitusten välillä. Erikoinen ja aika omituinen huijaritoimittaja siirrettiin toisen toimituksen murheeksi, mutta hänen työtavoistaan ei kerrottu mitään uusille lähityötovereille tai esimiehille. Tietokatkon arveltiin omalta osaltaan pitkittäneen Blairin valejutuiksi paisuneen huijauksen paljastumista.

Työtoverit eivät reagoineet. Esimiesten kynnys puuttua alaisensa työtyyliin oli korkea. Silmät suljettiin tosiasioilta, koska niiden kohtaaminen ja käsittely olisi sitonut resursseja pois suorituskeskeisestä ja tehokkaasta toimitusprosessista. Yhtäkkiä olisikin pitänyt kiinnittää huomiota ihmisiin ja työn laatuun; asioihin, jotka tehokkuuden pyörteissä olivat unohtuneet.

Toimittajien lähtökohtaisesti varsin itsenäinen työ mahdollisti myös sen, että ongelmissa oleva henkilö voi varsin pitkään sepitellä tekemisiään. Kaiken inhimillisen toiminnan pitäisi perustua luottamukseen. Tätä valitettavasti huijarikin voi hyödyntää. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin luottamuksen arvoisia. Vahtimisen kulttuurin sisäänajo suorituskulttuurin aisapariksi ei ole mielestäni oikea keino kitkeä pois laaduton, valheeseen perustuva toiminta työyhteisöstä. Jälkiviisautta käyttäen olisin kaivannut dokumenttiin seuraavaa kysymystä: Olisiko New York Times voinut välttää skandaalin, jos työkulttuuriin olisi kuulunut se, että asiat otetaan kunnolla puheeksi, kun poikkeamia havaitaan. Dokumentti ei myöskään kertonut sitä, mitä tästä kaikesta opittiin. Mikä muuttui New York Times :ssa sen lisäksi että päätoimittajat saivat potkut ja Blair vietiin hoitoon mielisairaalaan.

Huijaritoimittajan toiminta kuvataan varsin päämäärätietoisena: Kiihkeä menestymisen tarve ajoi eteenpäin, keinoja kaihtamatta. Hänen väitettiin olevan lähtökohtaisesti epärehellinen ihminen, joka onnistui luikertelemaan lehtitalojen mekkaan harjoittelijaksi: Jo opiskeluaikana Blair oli jäänyt kiinni siitä, että tekaisi jutun opiskelijalehteen eikä tätä mitenkään katunut. Minua jäi dokumentissa vaivaamaan se, että Blair ei edelleenkään vuonna 2013 tehdyssä haastattelussa näyttänyt ymmärtävän tekojensa vakavuutta ja vääryyttä. Dokumentin lopussa kerrotaan Blairin toimivan nykyään elämäntapakonsulttina. Löysinkin nettisivun, jossa hän kertoo auttavansa uraongelmissa, mielenterveyden pulmissa, elämänhallinnassa. Hän on sivuston mukaan tähän certified. Tämä sana suomennettuna tarkoittaa muuten sekä tutkinnon suorittanutta, sertifioitua että ymmärrystä vailla olevaa. Huh.

Minulle dokumentti oli kokonaisuutena enemmänkin varoittava esimerkki siitä, mihin suoritekeskeisessä tehokkuuden läpitunkemassa toimintaympäristössä voidaan ajautua. Työn laatu, työn mielekkyys ja sitoutuminen yhteiseen päämäärään kärsivät. Huijarin työlle syntyy otollinen maaperä, kun välinpitämättömyys leviää. Näin voi käydä alalla kuin alalla.

Informaation suurkuluttajana arvostan ammattitoimittajien tutkivaa työotetta. Se tarkoittaa minulle asioitten monipuolista penkomista ja eri näkökulmien esittämistä. Dokumenttia katsoessani mietin, miten henkilöhaastattelut oli leikattu? Mitä jätettiin sanomatta? Minkälaisen tarinan tapahtumien kulusta eri haastattelujen yhteen liimaaminen lopulta kertoo? Tulkinta on viime kädessä katsojan käsissä. Minulle dokumentti oli kuvaus siitä, mitä tapahtuu informaatiolle ja ihmisille oravanpyörässä. Molemmat kärsivät. Jos tieto on valtaa, minkälaisen tiedon varassa sitä lopulta toimitaan? Minkälaisissa informaatiokuplissa me leijumme?

This entry was posted in Ihminen, Informaatio, Suomeksi, Työ, Yhteiskunta. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.