Tähtäimessä toimintakykyinen, onnellinen vanhuus

Posted on April 13, 2026 by Kiti Müller

Mitä on onnistunut vanheneminen ja miten sen saavuttaa? Tästä aiheesta keskustelimme geriatrian emeritus professori Timo Strandbergin kanssa. 4T jakso löytyy Youtubesta. Geriatria ei ole subspesialiteetti, vain tiettyyn ihmiskehon alueeseen keskittyvä erikoisala. Se liittyy moneen eri lääketieteen alaan, joten se on supraspesialiteetti, toteaa Timo. Geriatri tekee lääkärin printeistä ydintyötä. Hän hoitaa koko ihmistä. Perinteisillä ja halvoilla työvälineillä – verenpainemittari, stetoskooppi, kävelynopeustesti, mittanauha/vaaka ja haastattelu saadaan jo hyvää kokonaiskuvaa ihmisen terveydestä ja toimintakyvystä.

”On yhteiskunnallinen saavutus, että ihmiset elävät pitempään”, sanoo Timo. Olen samaa mieltä. Tästä pitäisi olla ylpeä, eikä aina vaan voivotella väestön ikääntymistä

Kuka on vanhus?

Ihmiset elävät hyväkuntoisina ja toimintakykyisinä pitempään. 1970-luvulla 60-vuotias oli vanhus ja näyttikin usein siltä. Mutta tänä päivänä vanhuudelle ei voi asettaa ikärajaa, miettii Timo. Ainakaan se ei ole 65 vuotta, joka edelleen on alin eläkeikä. Monissa tilastoissa 75 ikävuotta pidetään vanhuuden ikärajana. Toteamme yhdessä, että sekin on liian alhainen, kun huomioi nykyisten 75-vuotiaiden yleisen toimintakyvyn ja terveydentilan. Kremppoja on voinut tulla, mutta lääkehoidot pitävät niitä hyvin kurissa, kun ihminen käyttää niitä ohjeiden mukaan. Timo nostaisi vanhuuden ikärajan jopa niin korkealle kuin 85 vuotta.

Minä, 71-vuotias, koen olevani ikäni puolesta jonkinlainen väliinputoaja. En ole keski-ikäinen enkä koe olevani vanhus. Olenko vanhempi keski-ikäinen? En ainakaan nuorekas vanhus! Seniori sanakin on huono. Olinhan vuosia lääkärin työssä seniorilääkäri, joka koulutti nuorempiaan.

Tunnetut riskitekijät ja ikääntyvän toimintakyky

Timo kertoo ison seuranta-aineiston tuloksista. Siinä on vuosikymmeniä seurattu ihmisiä 40 vuoden iästä alkaen. Viisi tekijää näyttää määrittävän sitä, minkälainen vanhuus todennäköisesti odottaa. Nämä ovat tupakointi, ylipaino, kohonnut verenpaine, kohonnut kolesteroli ja heikentynyt glukoosinsieto.

Johtaja-aineistossa lähes puolet ihmisistä, joilla ei ollut edellä mainittuja riskitekijöitä 40 vuoden iässä, saavutti 90 v iän. Mikä vielä tärkeämpää, he olivat onnellisempia 80-vuotiaina.

Eri sairauksien lääkehoidot ovat kehittyneet. Niinpä monisairastuvuus ei välttämättä vaikuta eliniän pituuteen, kun sairauksia voidaan kunnolla hoitaa.

Jos keski-iässä terveys heikkenee, se näkyy huonompana toimintakykynä vanhuusiässä. Erityisesti ylipainon lisääntyminen keski-ikään mennessä on hyvin huolestuttava kehityssuunta.

Yhteiskunnassa suorastaan kannustetaan liikkumattomuuteen. Sohvalta käsin voi tilata ruoat verkkokaupasta ja ne tuodaan kotiovelle. Kaupassa käynti olisi hyvää arkiliikuntaa.

Asepalvelustaan suorittavien fyysinen toimintakyky on nykyään huonompi kuin 1960-luvun alussa ja muutosta parempaan ei ole näkyvissä. Poliisiammattikorkeakoulun sisäänpääsykokeissa on pitänyt alentaa fyysisen toimintakyvyn vaatimuksia.

Toimintakyvyn heikkenemisen aikaistuminen on huolestuttavaa. Seurantatutkimukset osoittavat, että nykyiset päälle 70-v vuotiaat olivat keski-ikäisenä paremmassa kunnossa kuin tämän hetken keski-ikäiset. Mietin, mitä jos tulevaisuudessa keski-ikäiset eivät enää ole  työkykyisiä? Pitääkö meidän, päälle 70–vuotiaiden tarttua puikkoihin?

Gerastenia ei haurastumisoireyhtymä

Gerastenia eli haurastumisoireyhtymä kehittyy noin 10–12 %:lle yli 70-vuotiaista. Oireyhtymän ilmiasu on tahaton laihtuminen, yleinen hitaus, lihasheikkous, vähäinen fyysinen aktiivisuus ja jatkuva uupumuksen tunne. Jos vähintään kolme em. todetaan, kyse on todennäköisesti gerasteniasta. Merkittävä riskitekijä gerastenialle on ylipaino keski-iässä. Valtimotautien riskitekijät altistavat oireyhtymälle.

Ihmisen fyysinen olemus ei välttämättä paljasta gerasteniaa.  Tunnetaan lihavaa gerasteniaa, eli hauraus on sisällä päin. Gerastaniaan toki liittyy usein sarkopenia eli lihaskato.

Jos ihmisen kävelynopeus on alle 0,8 m/s, kyseessä saattaa olla gerastenia. Voidaanko sen etenemistä jarruttaa?  Tätä selvitettiin tutkimuksessa, jossa oli vanhuksia, jotka pystyivät liikkumaan 400 metriä 15 minuutissa. Toinen tutkimuksen ryhmistä (interventio) sai säännöllisiä liikunta- ja ravitsemusohjeita, toinen ei. Interventioryhmässä liikunnallisen toimintavajauksen etenemistä voitiin hidastaa. Ero heihin, jotka eivät saaneet tehostettua ohjausta oli nähtävissä. Peli ei siis ole menetetty. Mutta kuntoutus pitää aloittaa ajoissa.

Haurausoireyhtymässä ihmiset ovat hyvin herkkiä erilaisille stressitekijöille, joita ihminen elämässään väistämättä kohtaa. Esimerkiksi flunssa voi nopeasti viedä ihmisen sänkypotilaaksi. Ihminen on jo pitempään ollut kuin ”kuilun reunalla” ja sitten flunssa suistaa kuiluun. Jos näin käy, kuntoutus pitää aloittaa heti pienillä, kevyillä jumppahetkillä. Vuoteessa pitäisi tehdä erilaisia liikuntasarjoja, kannustaa potilasta liikuttelemaan raajojaan, pyörittelemään nilkkoja ja ranteita, kääntymään kyljeltä toiselle sekä nousemaan makuulta istumaan. Gerastenia-potilaan kunto heikkenee nopeasti. Jokainen päivä passiivisena vuodepotilaana on liikaa. Älyllisiä virikkeitä tuovat esimerkiksi radion puheohjelmien kuuntelu ja musiikki.

Sairaalahoito on eräs vaaran paikka. Vaikka itse sairaus, joka vei sairaalaan, tulee hoidettua, potilaan toimintakyky on sairaalajakson aikana laskenut muuten. Varsinaisen sairauden hoidon yhteydessä muusta toimintakyvystä huolehtiminen unohtuu.

Onnistunut vanheneminen

Hyvän vanhuuden luominen on elinikäisen projekti. Se alkaa jo elämän varhaisvuosina – nuoruudessa ja keski-iässä. Tästä ei puhuta julkisuudessa tarpeeksi.

Vanhuuden aika, jolloin ihminen tarvitsee muitten ihmisten apua päivittäisissä toiminnoissa, pitäisi supistaa mahdollisimman lyhyeksi. Tässä auttaa vanhuutta edeltävä hyvä fyysinen ja henkinen toimintakyky.

Liikunta ja kognitio

Työn teko yli virallisen eläkeiän pitää yllä henkistä vireyttä ja yleistä toimeliaisuutta; ylläpitää monella tavalla toimintakykyä. Sosiaalisten suhteiden merkitystä ei pidä unohtaa. Töissä pitää tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Ihmiset ovat toisilleen kognitiivisia haasteita. Eläkkeellä ja samanikäisten ystävien ja läheisten kuoleminen altistaa yksinäisyydelle.

Vanhuustyön keskusliiton kehittämästä ystäväpiiritoiminnasta on hyviä kokemuksia yksinäisyyden ehkäisyssä ja sen hoitamisessa. Uudet ystävyyssuhteet vanhemmalla iällä ovat tärkeitä. Yksinäisyys alentaa motivaatiota pitää yllä toimintakykyä, jos ei ole kavereita, joiden kanssa jakaa elämän kokemuksia.

Polypill

On hyviä lääkehoitoja, mutta sitoutuminen lääkehoitoon on usein huonoa. Voisiko Polypill olla tulevaisuuden ratkaisu. Timo Strandberg on ehdottanut sitä jo yli 10 vuotta sitten mm. Hyvä terveys lehdessä. Se sisältäisi kolesterolilääke statiinia sekä kahta veren­painelääkettä: sartaania ja kalsium­kanavan salpaajaa. Se olisi eräänlainen rokotus valtimotauteja vastaan.

Saisinko, Timo, polypill reseptin, pyydän. (kuvakaappaus 4T videopodcastistä).

Timo syö itse polypillin päivittäin. Hän näpertää sen itse pillereitten osasista. Polypill ei ole vielä lyönyt itseään läpi vaikka aiheesta on lukuisia tieteellisiä artikkeleita viime aikoina julkaistu, mm. arvostetussa The Lancet -lehdessä.

Kaikille yli 55-vuotiaille polypill, ilman mitään tutkimusta – tämä on yksi visio. Varmasti valtiontalous hyötyisi, toteaa Timo.

Onnellinen vanhuus on realistinen mahdollisuus

Hyvään vanhuusikään voi jokainen itse voi vaikuttaa. Timo Stranberg ja Eino Heikkinen toimittivat kirjan Suomiko onnellisen vanhuuden maa? (2021, Into). Ratkaisut onnelliseen vanhuuteen ovat olemassa, mutta niihin pitäisi tarttua, toteaa Martti. Konstit ovat olemassa, mutta pitäisi löytää konstit, joilla niitä konsteja käytetään, summaa Timo.

Posted in 4T Videopodcast, blogit suomeksi, Ihminen, Ikääntyminen, Kävely, Kognitio, Liikunta, Motoriikka, Ruoka, Sairaanhoito, Terveys, Toimintakyky, Tulevaisuus, Työ | Tagged , , , , , , , | Leave a comment

Koskettavaa taidetta

Posted on April 7, 2026 by Kiti Müller

Minulla oli ilo avata Kouvolan taidemuseo Poikilon näyttely Kosketuksissa tammikuun lopulla. Mukaani lähti Naksu norsutoimittaja. Näyttelyn teema innosti. Minua, neurologia ja aivotutkijaa, ovat kädet ja jalat erityisesti kiinnostaneet. Ihmisellä on aina mukana uskomattoman monipuoliseen toimintaan – erikseen ja yhdessä — kykenevät kädet ja jalat. Omin jaloin voi taivaltaa pitkiä matkoja. ”Kättä päälle” on sinetti ihmisten väliselle sopimukselle. Käden heilautus tervehtii tai hyvästelee, joskus uhkailee.

Ihmisen käsi – käsittämättömän monipuolinen

Naksu-norsu ihailee kanssani Soile Hovilan Ataraxia-kuvakudoksen (2020-2023) sivuosaa. Taiteilijan ja Poikilo taidemuseon lupa käyttää kuvaa.

Ihmisen käsi on kiehtova mahdollistaja. Käsien avulla ihmisen ajatuksissa muovautuvat ideat muuttuvat todeksi. Käsien työstäessä ideaa ihminen samalla ajattelee. Ainakin minulle käy niin, että ideani voikin saada ihan erilaisen toteutuksen kuin, mitä alussa ajattelin.

Kädet muovaavat, vispaavat, rapsuttavat, puristavat, pyörittävät, venyttävät, sivelevät, tarttuvat. Eri materiaalit saavat käsien käsittelyssä käsittämättömän upeita, mielikuvitustani innoittavia muotoja. Pelkkä käsi voi olla taikoja tekevä työkalu. Käsien avulla kynät, pensselit, virkkuukoukut, kutimet, veitset, taltat, kirveet, ruuvimeisselit ja lukuisat muut työkalut loihtivat puusta, paperista, langoista, kankaista, savesta, esineitä ja tavaroita käytettäväksi, katsottavaksi, kosketeltavaksi.

Ihmisen kämmenen tuntoaisti on herkkä. Silmät suljettuna tuntuma kädessä olevaan materiaaliin tai esineisiin saa uusia ulottuvuuksia. Käden avulla tapahtuvalla kosketuksella on tärkeä merkitys, kun ihminen työstää käsillään.

Huomaan piirtäväni käsieni avulla ilmaan muotoja, kun sanoja idea-aihion kuvaamiseen ei vielä ole. Käsi alkoi kiehtoa minua uudella tavalla tyttärenpoikani Kasperin vauva-aikana. Huomasin, miten hän vatsalla ollessaan saattoi pitkäksi aikaa jäädä sivelemään lattiaa ja vieressä olevaa mattoa. Uudestaan ja uudestaan hän tutki ja ihmetteli kädellään pintojen erilaisuutta.

Taitavat jalat

Jalkapatikassa ikiomalla kulkuvälineellä. Ihmisen jalalla on muitakin tehtäviä kuin liikuttaa meitä. Jalkapohja aistii pinnan muotoja, kohoumia, hiekan karheuta ja pehmeyttä, soran teräväreunaisia kiviä, puupintojen tuntumaa jalkapohjassa. Isovarpaalla piirtelen hiekkaan kuvioita pikku-Kasperin kanssa. Katselemme veden kostuttamien jalkapohjien kuvioita laiturilla. Joillakin ihmisillä on niin taitavat varpaat, että niiden pinsettiote vetää vertoja käden peukalon ja etusormen pinsettiotteelle. Varpaiden otteessa pysyvät silloin erilaiset työkalut.

Käsien ja jalkojen taitojen jalostuminen on käytännön esimerkki aivojen muovautumisen kyvystä, jolla ei ole parasta ennen päivää.

Koskettavaa taidetta Poikilossa

Tuuli Aution Taival teos. Taitelijan lupa käyttää kuvaa.

Kuvataiteilija Tuuli Autio käsittelee puuta monin eri tavoin. Puunrunko saa uusia muotoja. Hänen käsissään puun kuoren alta kuoriutuu esille piilossa ollut puun oma taideteos. Se kutsuu koskettamaan, sivelemään pintaa. Lattialla oleva Taival teos on veistosinstallaatio, joka koostuu eri tavoin työstetyistä puupinnoista. Ne ovat kuin pitkospuut ja kutsuvat kävelemään niitä pitkin paljain jaloin. Onko pinta karhea vai pehmeän liukas, hierovatko nystymäiset kohoumat jalkapohjiani. Lankun päällä saa tuntuman myös omaan tasapainoon.

Lapsuudesta muista katsoneeni makuuhuoneen puukattoa ja oksakohtien erilaisia muotoja. Niissä näin loikkivia jäniksiä, lintuja, pilviä, puiden syiden muodostamia viivapolkuja. Katsellessani Tuulin töitä muistot, jotka ovat tallessa aivojeni tapahtumamuistissa, tulevat pintaan. Näen itseni pikkutyttönä ullakkohuoneessa ihmettelemässä puukattoa.

Soile Hovilan Kammattu virta (2024) kuvakudoksen nurjaa puolta. Taiteilijan lupa käyttää kuvaa.

Tekstiilitaiteilija Soile Hovilan kudotut gobeliinit kutsuvat katselemaan teoksia läheltä ja kaukaa. Värien rikkaus lumoaa. Kun siirrän katsettani pitkin teosta, lankojen lomasta nousee esille eri asioita, kun malttaa antaa katseensa viipyilevästi kulkea eri puolille teosta. Sivelen käsilläni Kammattu virta teosta 2024 eri puolilta.

Koskettava näyttelyn jälkeen, katson Helsingin Keskuspuiston metsäkävelylläni metsää uusin silmin. Koskettelen sammalta, puiden runkoja, metsäpolulla ihastelen puunjuurien muotoja

Tiia Matikaisen Metsäkäs teos. Taiteilijan lupa käyttää kuvaa.

Kuvanveistäjä Tiia Matikaisen keramiikkaveistosten ympärillä on ihan pakko kävellä ympäri; pysähtyä katsomaan niitä eri puolilta. Tiia työskentelee kirjaimellisesti kädet savessa. Hän muovaa, kaivertaa, kynäruiskulla värittää pintoja. Pysähdyn katselemaan veistoksia eri puolilta. Löydän joka katsekulmassa veistoksesta uutta. Veistokset hivelevät silmiä, kutsuvat koskettamaan.

Kasperin pienet, kumisaappaiden suojaamat jalat läpsyttävät kuravettä. Hänen ihmetellessä sateen jälkeen ilmaantuneita vesilammikoita kuoppaisella hiekkatiellä, minä tutkailen vieressä olevaa metsämaastoa ja kuvittelen niistä veistoksia.

Taiteilija Melissa Sammalvaaran eri materiaaleilla toteutetut ryijyt avaavat minulle, norsujen virkkaamiseen hurahtaneelle, käsityöt uudessa valossa. Ryijyjen solmitut langat, eri materiaaleilla neulotut ja tuftatut pinnat, runsas värien ilottelu ja teosten kolmiulotteisuus ihan vaativat pysähtymään. Koska ihmisen näkökenttä on rajallinen ja erityisesti tarkan näkemisen alue pieni, silmiä on siirrettävä kohteesta toiseen. Tämän ns. katsepolun varrelta ihminen kerää aistitietoa, joka näköratoja pitkin kulkeutuu aivojen käsittelyyn. Eri katsepolkuni kulkevat pitkin ryijyteosta ja jokaiselta polulta löytyy uuttaa.

Saa koskea

Melissa Sammalvaaran teos Kelo. Taiteilijan lupa käyttää kuvaa.

Osaa teoksista sai tunnustella käsillään ja mikä toi uuden ulottuvuuden katsomiseen –näkemiseen. Tässäkin huomasin, että käsi on ajattelun jatke. Käsituntuma teokseen siivitti mielikuvitustani uusille ajatuspoluille. Taival teokseen sai myös jalkakosketuksen. Jalkapatikassa minulla vasta nupuillaan oleva ideat alkavat kypsyä – uusiakin syntyy.

Mukanani ollut Naksu toimittajanorsu oli aivan täpinöissään, kun sai teoksiin monipuolisen lähituntuman.

Video taiteilijoiden työskentelystä on oikea helmi

Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten erilaiset taideteokset syntyvät. Näyttelyssä on upea video, joka kertoo jokaisen taiteilijan tavasta työskennellä. Se avaa työvaiheiden yksityiskohtia. Miten käsiä käytetään, eri materiaaleja valitaan ja minkälaisia työkaluja taiteilijat käyttävät, kunnes päivänvalon näkee valmis teos. Video omalta osaltaan lisää minun, katsojan, ymmärrystä siitä, miten kehollista työskentely on. Näen kuinka ajatukset, luova ongelmanratkaisu – ideointi – ovat koko ajan mukana tekemisessä.

Lämpimät kiitokset museon johtajalle Anu Kasniolle kutsusta toimia näyttelyn avaajana. Muistelen tätä tammikuun lopun päivää usein. Kosketuksissa näyttely on avoinna 26.4. asti. Toivottavasti moni ihminen on löytänyt tiensä museolle.

Posted in Aistit, Aivot, Ajattelu, blogit suomeksi, Ihminen, jalat, Käsi, kosketus, Kutominen, Metsä, Motoriikka, Norsutoimitus, Taide, Tarina, Tunteet | Tagged , , , , , , , , | Leave a comment

Hilkka lukee ääneen kirjoja näkövammaisille

Posted on March 20, 2026 by Kiti Müller

Norsutoimituksen Fantti-norsun kanssa kävimme tapaamassa Hilkka Karvista Foibekartanolla. Hän lukee näkövammaisille äänikirjoja ja oli luvannut kertoa meille tästä tarkemmin. Hilkka aloitti lukemisen noin vuonna 2003 ja 78-vuotiaana lukee edelleen. Hän on nähnyt omin silmin teknologian kehityksen tällä saralla. ”Moni näkövammainen haluaa juuri minun lukevan kirjan”, kertoo Hilkka. Kaupalliset äänikirjat eivät ole poistaneet lukupalvelun tarvetta.

Tutustuin Hilkka Karviseen, kun Foibekartanon monet seniorit jakoivat kokemuksiaan kirjaamme ”Treeniä varttuneelle mielelle ja keholle”. Hilkka toimi kirjamme myös kirjan esilukijana. Olen käynyt hänen kanssaan kiinnostavia keskusteluja elämästä. Minä olen Hilkkaa 7 vuotta nuorempi, joten meillä on molemmilla kokemuksia monilta samoilta vuosikymmeniltä.

Hilkka työskenteli vv. 1977–2009 Osuuspankkien Keskuspankissa sihteerin tehtävissä Hän huolehti 3 – 4 osuuspankkitarkastajan tarkastustöiden sujumisesta. Mietin, että Hilkalla oli työtehtäviin liittyvät langat käsissä. Hilkka on osaltaan nähnyt tietotekniikan jalkautumisen toimistotyöhön ja miten suorat kontaktit ihmisiin vähenivät ja aika näyttöruudun äärellä lisääntyi.

”Mä uskon sattumiin”.

Kesken työpäivän ponnahti yllättäen näyttöruudulle Näkövammaisten Liiton Lukupalvelun info, kertoo Hilkka. Siinä etsittiin kirjojen lukijoita näkövammaisille. Hilkka toimi jo silloin harrastajateatterissa ja innostui kirjojen ääneen lukemisesta, koska se tarjosi mahdollisuuden tutustua kirjallisuuteen ja antoi samalla mahdollisuuden harjoittaa omaa puhetapaa ja artikulointia.

Hilkka lukee kotona. Alkuvuosina oli vierashuoneen lukupisteessä nuottiteline, johon oli kiinni teipattuna mikrofoni. Kirjat luettiin sanelukoneella nauhoille, jotka olivat usein vanhoja, useamman kerran käytettyjä ja juuttuivat usein kasetilla. Niitä piti työläästi kelata edestakaisin.

Nykyisin tietokoneella oleva lukuohjelma helpottaa lukemista. Lukiessa tietokoneen näytöllä näkyy mm. puheäänen volyymi sekä ohjelmaan siirtyvä äänitysraita. Selkeä artikulointi on tärkeää. Lukiessa Hilkka kuulee koko ajan myös oman puheensa. Kuulokkeiden ja mikrofonin ansiosta mahdolliset taustaäänetkään eivät enää häiritse.

Naksu norsutoimittajan kanssa tein lisäjuttukeikan Hilkan kotiin. Hän näytti meille lukunurkkansa ja miten äänikirjojen lukeminen nykyään tapahtuu lukuohjelman avulla.

”Ei pidä lukea, jos ei tee mieli lukea”.

Hilkka lukee mielellään kirjoja, joilla ei ole deadlinea; keskimäärin 2–3 kirjaa vuodessa.  Äänikirjaa lukiessa ei saa näytellä esimerkiksi vuorosanoja. Lukijan ääni on tärkeä. Eri kirjan lukijoiden äänet eroavat toisistaan ja kuuntelijoilla on omia lukijamieltymyksiä. On kuuntelijoita, jotka pitävät erityisesti Hilkan äänestä ja lukutyylistä ja heiltä tuleekin uusia, Hilkkaa ilahduttavia lukupyyntöjä.

”Päivän mittaan ääni alkaa ”soljua”.

Hilkka lukee yleensä noin tunnin jaksoissa.  Tärkeintä on, että äänikirjan kuuntelija ei koe, että kirjan lukija on pitkästynyt. Näkövammaiset havaitsevat herkästi lukijan väsymyksen.

Heti aamusta ei ole hyvä lukea. Äänen huolto on tullut luontevasti jokapäiväiseen elämään jo nuorena.  Hilkka on lapsesta lähtien laulanut useassa kuorossa, joissa äänen avaaminen on tullut tutuksi. Nykyään sekä teatteriharrastus että äänikirjojen lukeminen pitävät omalta osaltaan huolta puheäänestä.

Hilkan tavasta puhua selkeästi, pehmeästi ja sopivan kuuluvasti, huomaan hänen luontaisen hyvän puheäänen hallintansa olevan edelleen hyvässä kuosissa.

Posted in Aistit, Aivot, Ajattelu, blogit suomeksi, Digitaalisuus, Empatia, Ihminen, Ikääntyminen, kirja, lukeminen, Norsu toimitus, Norsutoimitus, Tarina, Teknologia | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Lääketieteen ja ihmisen hoidon tulevaisuus

Posted on March 9, 2026 by Kiti Müller

Vieraana 2. kauden 4T-video-podcastin 1. jaksossa oli Heikki Vuorinen kertomassa lääketieteen historiasta. Antiikin ajoista päädyttiin nykypäivään. Entä tulevaisuus? Tähän liittyvä keskustelu Heikin kanssa on taltioitu 2. jaksoon. Blogissani on muutamia makupaloja jaksosta ja myös keskustelun minussa herättämiä ajatuksia. 

Screenshot

Rokotteet ovat olleet lääketieteen merkittävin saavutus, toteaa Heikki. Uusien rokotteiden kehitys on nopeutunut. Niinpä kilpajuoksussa taltuttaa uusia virustauteja rokotteet pärjäävät nykyään hyvin. Koko ajan on oltava ajan tasalla, mietin. Influenssa-virus on osoittanut kavaluutensa. Se on muuntautumiskykyinen ja rokotteita sitä vastaan pitää jatkuvasti päivittää. 

Miten todistaa toimenpiteen terveysvaikuttavuus, kun jotain ei tapahdu?

Rokotteilla kuten lääkkeillä yleensäkin, on myös sivuvaikutuksia. Kansanterveyden haaste on, miten todistaa rokotteiden terveysvaikutus, kun ihminen ei rokotussuojan ansiosta saa sairautta. Sivuvaikutuksista, jotka yleensä ovat ohimeneviä, on helppo tehdä räväköitäkin uutisotsikoita, mietin. Rokotevastaisuus on tulevaisuuden riski. Kun rokotekattavuus laskee, vanha taudit kuten tuhkarokko, kurkkumätä, vihurirokko tai polio nostavat päätään. Ne tulevat usein tuliaisina ulkomailta.

Vanha keksintö, askelmittari, voi innostaa ihmistä liikkumaan, tuumaa Heikki.

Ole itsesi terveysvalmentaja ja lääkäri

Markkinavoimat jylläävät. Terveysmainokset houkuttelevat ihmisiä itsensä tohtorointiin. Näin juuri yksityisen lääkäriaseman kuukauden tarjouksen: kattava laboratoriopaketti 30 %:n alennuksella ilman lääkärin lähetettä. Osta netistä tai tule toimipisteeseemme ostoksille ja näytteenottoon. Jo nyt ja tulevaisuudessa vielä laajemmin voi kuvauttaa itsensä päästä varpaisiin. Markkinavoimat ja mediaotsikot vihjaavat ”terve ihminen on hän, jota ei ole kunnolla tutkittu”.

Nykyiset tutkimusmenetelmät ovat niin tarkkoja, että ne paljastavat myös sen, että liki jokaisella ihmisellä on ns. sattumalöydöksiä, joille ei löydy lääketieteellistä selitystä. Näistä löydöksistä huolimatta ihmisellä ei ole hoitoa vaativaa sairautta.  Kuinka moni ahdistuu viattomista sattumalöydöksistä? Hoidetaanko tätä ahdistusta yhä uusilla tutkimuksilla? Onko medikalisaatio syndrooma tulevaisuuden tauti?

Terveysteknologian käyttöä terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa markkinoidaan voimalla. Askelmittari on vanha keksintö. Sillä on vuosikymmeniä yritetty innostaa ihmisiä liikkumaan enemmän. 

Aikaisemmin minulla oli hammastahnan valinnan vaikeuksia, kun vaihtoehtoja oli tarjolla hyllymetreittäin. Nyt mietin älykellojen äärellä, mikä niistä on luotettava, miten syke- ja liikemittaukset mittaukset tehdään. Ovatko niitten algoritmit todella niin hyviä, että kertovat luotettavasti stressitilastani, uneni laadusta ja sydänterveydestäni?

Sappileikkaus kotona

Tarvitaanko kaikkia nykyisiä sairaaloita? Onko tässä enemmän kyse aluepolitiikasta kuin sairaanhoidon tarpeista? Ambulanssit voidaan varustaa teho- ja leikkausvalmiuksilla. Potilas hoidetaan silloin jo tien päällä. Ehkä sairaalassa ei tarvitse käydä ollenkaan. 

Mikä on sairaaloiden rooli tulevaisuudessa? Tuleeko kodista sairaalan etähoitopiste? Tehdäänkö useat toimenpiteet ja tutkimukset jatkossa kotona? Heikki toteaa, että antiikin aikoina koti oli paikka, jossa sairauden hoito tapahtuu kaikilta osin. Heikki uskoo, että nykytekniikalla leikkaussali voitaisiin helposti tuoda kotiin. Sappileikkauksen voisi vaikka hoitaa leikkausrobotti, Heikki visioi. Minä epäröin Heikin ajatusta. Mieleeni ponnahtaa laparoskopian komplikaationa 2000-luvun alkupuolella sairastamani raju vatsakalvontulehdus, joka oli viedä hengen. Olisinko selvinnyt, jos tähystys olisi tehty kotona?

Lääkäri kotikäynnillä digitaalisen lääkärilaukun kanssa

Potilaan kliininen tutkimus onnistuu mainiosti kotona. Lääkärin työvälineistä digitaalisia vaihtoehtoja on jo mm. stetoskoopista, verenpainemittarista, otoskopista eli korvalampusta sekä oftalmoskopista, jolla silmän mustuaisen kautta tutkitaan silmän verkkokalvon, näköhermon ja silmänpohjan verisuonien tilaa. Suurin osa laboratorionäytteistä, sydän- ja aivosähköfilmi voitaisiin jo nyt ottaa kotona ja datat ladata pilveen. Sydämen ja keuhkojen kuuntelulöydöksetkin voidaan sinne tallentaa. 

Digitaalinen Kiti pilvessä

Unelmani on, että kaikki vuosien varrella kertynyt data terveydestäni, tehtyjen tutkimusten tulokset, sairauksieni hoidosta ja tiedot tulevista toimenpiteistä olisivat digitaalisessa muodossa terveysdatapilvessä. Sieltä latautuvat laboratoriotulokset, fysiologisten mittausten käppyrät, keuhkojen, sydämen ja suoliston äänet sekä lääketieteen kuvantamisten kuvat, ultraääni ja tähystystutkimusten videot mobiililaitteen näytölle. Niitä voi tarkastella missä vain. Tietoturvassa on mukana digitaalinen salapoliisi, joka löytää tahot, jotka luvatta ovat digi-Kitiä kurkkineet tai muokanneet uusiksi. 

Digi-Kiti tietokanta päivittyy jatkuvasti. Näin voitaisiin uusimpia tutkimustuloksia verrata aikaisempiin ja havaita ajoissa muutokset, jotka voivat olla ensimmäisiä merkkejä jostakin sairaudesta. Enää ei tutkimuksia toisteta siitä syystä, että aiemmin otettujen tutkimusten tuloksia ei saada esille, kun ne ovat missä sattuu digiavaruudessa.

Turvallinen kotihoito

”Mitä mieltä olet, onko aihetta huoleen?” puheluja minä ja monet kollegani saavat läheisiltä ja tutuilta. ”Pitäisikö mennä lääkäriin?”  Soittajalla itsellä tai henkilöllä, jonka kotona hän on käymässä, on jaloissa turvotusta, pahentunutta yskää tai jotain muuta vaivaa. Näissä tilanteissa toivon, että olisipa siellä videokamera, joka voidaan tarkentaa henkilöön, jonka vaivaan pitäisi jotain neuvoa antaa. Nykyään olen yrittänyt soittajan lähettämästä kännykkävideosta selvittää, syntyykö sääreen kuoppa, kun ihoa painaa ja kuinka nopeasti se katoaa. Tai olen pyytänyt viemään kännykän oireilevan ihmisen lähelle. Yritän heristää korviani ja kuunnella yskää, hengitystä ihmisen puhuessa. Pyydän suurentamaan kuvaa suun seutuun nähdäkseni roikkuko suupieli tai ovatko huulet sinertävät. Nämä ovat kuitenkin vain kuin avaimen reiästä ihmisen vointia yrittäisi arvioida.

Lattiaan, tuoliin ja sänkyyn upotetut liikesensorit antavat tietoa henkilön liikkumisesta ja liikuntakyvystä. Niiden avulla voi myös havaita kaatumisen. Mielestäni asuntoon asennetun zoomattavan videokameran avulla voi yrittää etänä arvioida tilanteen vakavuutta. Lääkärille on tärkeätä nähdä koko henkilö, miten hän liikehtii, sinertävätkö huulet, onko halvausoireita jne. Valvontakameroita käytetään varkauksien ja tulipalojen havaitsemiseen. Miksei niitä voisi käyttää enemmän myös lisäämään asukkaan turvallisuutta kotona?

Kohtauspaikkoja, joihin yksinäisetkin haluavat tulla

Yksinäisyys on merkittävä terveysriski. Kannattaako itseään motivoida kuntoutumaan, kun lähipiirissä ei ole ystäviä, ei hyvän päivän tuttuja ja elossa olevat omaiset ovat kaukana maailman äärissä. Yksinäisyyttä voisi hälventää yhteisöllisellä asumismuodolla ja luomalla luontevia kohtauspaikkoja. Talkoisiin tarvitaan mukaan niin arkkitehdit kuin ympäristösuunnittelijat. Päättäjien olisi hyvä ymmärtää, että terveys ja hyvinvointi ovat muutakin kuin sairauksien hoitoa.

Posted in 4T Videopodcast, Digitaalisuus, Ihminen, Sairaanhoito, Teknologia, Terveys, Tulevaisuus, Yhteiskunta, Yksinäisyys | Tagged , , , , , | Leave a comment

Lääketiede antiikista nykyaikaan

Posted on February 16, 2026 by Kiti Müller

Digiajan lääketieteessä lukemattomat ja alati lisääntyvät teknologiset ratkaisut jylläävät niin diagnostiikassa kuin hoidossa. Rahoituskriisi kurittaa sairaanhoitoa ja lääkkeenä tälle tarjotaan etävastaanottoa tai potilas ohjataan verkkoon katsomaan tutkimustuloksia. Miten käy potilas-lääkärisuhteen, jonka merkitys oireiden syiden tunnistamisessa ymmärrettiin jo antiikin aikana?

Kitin ja Martin 4 T videopodcastin 2 kauden ensimmäisessä jaksossa pureudumme lääketietieteen historiaan. Vieraanamme on Heikki S. Vuorinen. Hänen erinomainen artikkelinsa Potilaan historia Hippokrateesta alkaenjulkaistiin Duodecimissa vuonna 2013.Artikkelissa Vuorinen pohtii, mistä lähtien lääkärin vastaanotolle tuli ihminen, joka ei mieltänyt olevansa potilas vaan pikemminkin asiakas. Mielestäni tämä kysymys on jopa entistä ajankohtaisempi nykyään.

Antiikin aikana ei ollut lääkärikoulua

Keskustelussa käymme läpi lääketiedettä antiikin ajoista nykypäivään. Ennen Hippokrateen (n. 460–370 eaa.) ja Galenoksen (n. 129–216 jKr.) aikakautta lääkärin ammatti kulki suvussa samalla tavalla kuin lukuisat käsityöammatit. Sepän pojasta tuli seppä, parantajantaitoja omaavan jälkeläisistä parantajia. Ammatin taidot opittiin pitkälle mestarikisälli tyyliin

Ei ollut mitään varsinaista opetusta eikä tutkintoa, jolla piti osoittaa hallitsevansa riittävät parantajan taidot voidakseen toimia lääkärinä. Erilaisista vaivoista kärsivät ihmiset kävit usein monien itseään parantajaksi kutsuvien luona tai etsivät apua papeilta.

Hippokrates kehitti havainnointiin perustuvaa lääketiedettä. Vasta 500 vuotta myöhemmin elänyt Galenos pohjasi oman tietämyksensä pitkälle Hippokrateen oppeihin ja julkaisi myös anatomian tutkimuksensa havaintoja.

Havainnointiin perustuva lääketiede

Antiikin ajan lääkärit olivat hyviä havainnoimaan ja potilaan ja lääkärin vuorovaikutus oli hoidon kulmakivi. Mitään muita tutkimusmenetelmiä ei ollut kuin lääkärin silmät ja korvat ja kädet.

Ennen kuin kehittyivät modernit tutkimusvälineet lääkäri sai tietoa potilaasta häntä havainnoiden, tunnustelemalla kehon eri osia, kuuntelemalla ääntä, ihmisen tapaa puhua. Oliko iho nihkeä, kuiva, näppyläinen. Miten potilas koki kosketuksen. Iso osa lääkäreistä oli sotilaslääkäreitä. Rauhanaikaiseen terveydenhoitoon panostettiin. Legioonalaisleirit eivät olleet lähellä sotatannerta. Leireillä oli usein sairaala tai sairastupa. Rauhanaika mahdollisti yksittäisen potilaan seurannan ja näin lääkärit oppivat konkreettisesti, kuinka heidän määräämänsä hoito auttaa. Lääkeyrtit olivat lääkityksen perusta

Tärkeä lääkäri-potilas suhde

Antiikin aikana kuten nykyään lääkärit olivat erimielisiä parhaista hoidoista ja ihmisten vaivojen syistä. Vuorisen mukaan Galenos parjasi suorastaan hävyttömästi ja häpeilemättä heitä, jotka eivät olleet hänen kanssaan samaa mieltä sairauksien syistä ja hoidoista.

Suosituskirje hyvästä lääkäristä huvitti Kitiä. Se kertoi lääkärin kokemuksesta ja että hänen voi luottaa osaavansa asiansa toteavat Heikki ja Martti. (4T videon kuva).

Jo antiikin aikana korostettiin lääkäri-potilassuhteen luottamusta. Se oli tärkeätä, koska vain näin potilas avautui ja kertoi vastaanotolla paitsi oireistaan, myös muista elämäänsä liittyvistä tekijöistä, jotka saattoivat olla tärkeitä selvitettäessä oireiden syytä. Jos potilas ei luottanut lääkäriin, ei hän myöskään noudattanut saamiaan ohjeita.

Stetoskooppi

1880-luvulla kehitettiin stetoskooppi, jolla lääkäri saattoi kuunnella potilaan hengitystä, sydäntä ja suoliston ääniä. Stetoskoopin käytöstä kirjoitettiin paksuja kirjoja, kertoo Vuorinen. Nykyisin lääkärit luottavat useimmiten nykypäivän erilaisiin tutkimusmene-telmiin. Harvalla heistä on kyky erotella omilla korvilla stetoskoopilla kuultavia ääniä, niiden alkuperää sekä arvioida niiden merkitystä on harvan lääkärin taitopaketissa.

Painettu tieto mullistaa lääketieteen

Pitkään lääketieteellistä tietoa jaettiin pelkästään suullisesti. Hippokrateen ja Galenoksen aikana kaikki kirjoitettu teksti piti käsin kopioida, kertoo Vuorinen. Tämä vei paljon aikaa ja oli kallista. Niinpä tekstejä valikoitiin ja lukuisten antiikin ajan lääkäreiden havainnot ovat jääneet unholaan. Niitä todennäköisesti päätyi myös osaksi Hippokrateen tai Galenoksen tekstejä.

Kirjapainon keksiminen muutti tilanteen täysin Euroopassa. Erityisesti saksalaisen Johan Gutenbergin keksittyä irtokirjaimet. Tätä pidettiin itsenäisenä keksintönä, vaikka kiinalaiset käyttivät irtokirjaimia jo 1000-luvulla.

Aluksi lääketieteellisten kirjojen painokset olivat pieniä ja vain varakkaiden ulottuvilla. Vähitellen ilmestyivät lentolehtiset ja lyhyet artikkelit sairauksista. 1700-luvulla näkivät ensimmäiset tieteelliset kirjastot päivänvalon. 1800 – luvulla tiedon leviämisen vauhti kiihtyi. Vähitellen laajat kansanjoukot pääsivät lääketieteellisen tiedon äärelle.

Internet maailmassa on valtava määrä eri totuuksia. Maalikoille on usein vaikea ymmärtää, että saman oireen taustalla voi olla lukuisia syitä ja sairauteen voi olla monia eri hoitovaihtoehtoja. Nyt nämä lääkärien eriävät näkemykset tulevat eri medioitten kautta ihmisten tietoisuuteen. Ei ihme, että monet heistä ajattelevat, että lääkärit taitavat kaikki olla pihalla. Jo antiikin aikana ymmärrettiin, että lääketiede ei ole eksakti tiede. Eri hoidot tepsivät eri potilailla samoihin oireisiin, joiden syyt olivat erilaisia.

Internetin digivirroissa informaation määrä ryöstäytyy käsistä

Faktat, uskomukset ja vanhentunut tieto kulkevat samanarvoisina informaatiovirrassa. Lääketieteen ja hoitojen asiantuntijoina itseään pitävät monet muutkin kuin lääkärit.

Digiajan yhteiskunnan eräs seuraus on se, että netin informaatiovirtojen pyörteissä ihminen löytää aina sivuston, jonka tieto vastaa hänen omaa käsitystänsä asioista. Niinpä lääkärin vastaanotolle tulee myös heitä, jotka ovat tohtoroineet itsensä ja hakevat lääkäriltä lähinnä reseptin tai lähetteen kolmanteen tai neljänteen tietokone- tai magneettitutkimukseen. He ovat varmoja siitä, että esimerkiksi viattomaksi arvioitu sattumalöydös, onkin oire vakavasta sairaudesta.

Internetin digivirroissa informaation määrä ryöstäytyy käsistä

Faktat, uskomukset ja vanhentunut tieto kulkevat samanarvoisina informaatiovirrassa. Lääketieteen ja hoitojen asiantuntijoina itseään pitävät monet muutkin kuin lääkärit.

Digiajan yhteiskunnan eräs seuraus on se, että netin informaatiovirtojen pyörteissä ihminen löytää aina sivuston, jonka tieto vastaa hänen omaa käsitystänsä asioista. Niinpä lääkärin vastaanotolle tulee myös heitä, jotka ovat tohtoroineet itsensä ja hakevat lääkäriltä lähinnä reseptin tai lähetteen kolmanteen tai neljänteen tietokone- tai magneettitutkimukseen. He ovat varmoja siitä, että esimerkiksi viattomaksi arvioitu sattumalöydös, onkin oire vakavasta sairaudesta.

Hippokrateen eli lääkärin vala: älä vahingoita potilasta

Hippokrateen valassa todetaan, että lääkärin ei pidä määrätä hoitoja, joitten tietää olevan potilaalle vaarallisia tai täysin tarpeettomia. Tämä vala, jonka nykyinen nimi on lääkärin vala, on nykyään yhtä tärkeä kuin ennen ellei tärkeämpi. Sen noudattaminen vaatii lääkäreiltä rohkeutta sanoa ”ei” potilaalle, kun hänen ehdottamansa hoito voi jopa olla vaarallinen. Vaikka potilas kuinka pitäisi itseään maksavana asiakkaana, on hän lääkärille potilas. Parasta asiakaspalvelua potilaalle on hyvä hoito, joka perustuu tutkittuun tietoon. Kliiniset lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet esimerkiksi tietyn lääkityksen tehoavan sairauden hoitoon.  Lääkärin tehtävä on kitkeä pois huuhaa-rikkaruohoja – vaihtoehtoisia uskomushoitoja, joita ilman lääketieteellistä tutkimusnäyttöä, markkinoidaan myös vakavien sairauksien, kuten syövän hoitoon.

Posted in 4T Videopodcast, Asiantuntija, Digitaalisuus, historia, Ihminen, Informaatio, Sairaanhoito, Teknologia, Terveys, Tiede | Tagged , , , , , , , | Leave a comment

Sota-ajan sukupolvi laittoi pyyteettömästi kortensa Suomi-kekoon  – ei anneta sen romahtaa

Posted on January 22, 2026 by Kiti Müller

Itsenäinen Suomi täytti 108 vuotta joulukuun 6. päivä. Foibekartanossa tätä juhlittiin itsenäisyyspäivän aattona. Paikalla oli Foibekartanon senioreita, jotka ovat eläneet sotavuosina (1939-1944) ja rauhan ajan alkuvuodet. He kertoivat lapsuus- ja nuoruusmuistojaan liittyen toiseen maailmansotaan, Suomen pulavuosiin ja sen jälkeiseen aikaan. Mukanani oli Suomen lipun väreissä Naksu Norsu, tulevan Norsutoimituksen toimittaja.

Itse juhlasta on paljon tietoa Foibekartanon nettisivuilla ja juhlan nauhoite on Youtube kanavalla. Juhlasta uutisoivat myös Ilta-Sanomat, Turun Sanomat ja Ilkka-Pohjalainen.

Taianomainen viulunsoitto

Vuosien saatossa olen usein muistellut lapsuuttani 1950-luvun Turussa. Mieleni muistojen videossa näen kerrostaloja ympäröivän asfalttipihan. Sieltä kuului viulunsoiton säveliä, jotka koin taianomaisina. Kun kurkistin ikkunasta pihalle, näin kainalosauvaan nojaavan miehen polvillaan soittamassa. Mummuni antamat kolikot kädessä juoksin pihalle antamaan ne soittajalle kiitokseksi soitosta. Kysyin häneltä, miksi seisot polvien päällä. Hän vastasi, että sotavammojen takia alaraajat piti amputoida polvien alapuolelta. Minä ihan odotin hänen soittoaan. Joka kerta kun toin kolikot juttelimme hetken. Mies kävi pitkään liki päivittäin soittamassa viuluaan, kunnes häntä ei enää näkynyt. Olin huolissani. Mitä hänelle oli tapahtunut? Vastausta kysymykseeni en koskaan saanut.

Muistelen viulunsoittajaa usein. Samoin 92-vuotiaan anoppini puhelinsoittoa vuonna 2014, kun Venäjä valloitti Ukrainan Krimin niemimaan: Onhan teillä mukavat kengät kävellä säässä kuin säässä? Voi tulla lähötilannne, jossa muuta kulkupeliä ei ole kuin omat jalat.

Minkälaista oli elämä sota- ja pula-ajan Suomessa?

Aini Hakulinen on 91-vuotias. Hänellä on iän myötä mennyt kuulo huonoksi, samoin näkö. Mutta ajatus on terävä ja muisti hyvä. Hän on erinomainen keskustelija ja kertoja. Talvisota vei evakkoon, koska omasta kodista oli Venäjän rajalle vain vajaa 100 km:n matka. Hevoskyydillä Aini, 3 sisartaan ja äiti matkasivat ensin Lieksaan. Tie oli liukas ja reki kaatui. Ainin nukke hävisi lumeen. Aini ei suostunut lähtemään ennen kuin nukke, jolla oli äidin tekemät vaatteet, löytyi.

Ainin nukke piti saada mukaan evakkomatkalle.
Kuva Eero Viljakainen

Lieksassa elokuvateatteri Kulman alakerrassa odotettiin pimeässä evakkojunaa. Jotkut lapset pelkäsivät pimeätä ja itkivät. Vanhemmat sytyttivät tulitikkuja, jotta saatiin vähän valoa. Heti koputettiin ulkoapäin ikkunaan: valot pois. Sitten evakkomatka jatkui Alapitkän koululle.  Sieltä isännät hakivat perheitä omille tiloille. Koska Ainin perheessä oli 4 tyttöä ja äiti, he jäivät viimeisiksi odottamaan isäntäperhettä. Naisväestä ei ole niin paljon apua maatilalla taisivat ajatella, mietti Aini. Sitten tuli lopulta Seppälän nuori isäntä hevosella hakemaan perhettä Seppälän talon tilalle. Siellä vanha emäntä oli kiukkuinen, kun noin iso porukka tuli, muistelee Aini. Perhe asusti karjakon kanssa samassa huoneessa. Nelivuotias Aini kulki nuoren isännän perässä. Hän arvelee tämän olleen isähahmo, kun oma isä oli ”siellä jossain” sotilaana. Nuori isäntä lähti sitten sotaan ja kaatui Suomea puolustaessaan.

Ainin isä oli kirvesmies ja rakensi sodan aikana mm. korsuja. Kun hän palasi kotiin, perhe muutti takaisin Lieksaan.

Aini oli hyvä kirjoittaja ja hänelle kertyi iso pino päiväkirjoja. Matka oppikouluun olisi ollut liian pitkä, joten Aino kävi kansakoulun ja jatkoluokat. Sama tilanne oli omalla mummullani, Karjalan evakolla. Myöhemmin, vuonna 1929 syntynyt, äitini matkasi junalla Mikkeliin oppikouluun. Hän asui viikot alivuokralaisena kuuron rouvan luona.

Koulun jälkeen, 16-vuotiaana, Aini lähti Ruotsiin hoitamaan sinne muuttaneen, entisen naapurin lapsia. Aini hoiti heitä vuoden ja jatkoi sitten pari vuotta tehdastyössä, josta hän saa edelleen pientä eläkettä.

Miltä ensimmäinen banaani maistui?

Saavuttuaan Ruotsiin Aini osti ensimmäiseksi banaanin. Hän oli nähnyt niitä vain kuvissa ja ajatteli tuossapa herkku. Makuelämys ensimmäisestä banaanista oli kuitenkin pettymys. ”Oli ihan ällöä”. Sen maku oli vieras, ei mikään herkku. Minä sain ensimmäisen kerran maistaa appelsiinia Turussa 1950-luvun lopulla. Se oli mehevän makea. Nykyään, kun käyn ruokakauppojen yltäkylläisillä hedelmä- ja vihannesosastoilla, muistelen hetkeä, jolloin pulkkamäestä kotiin tultuani pöydällä odotti yllätys – lautanen, jolla oli keko oranssinvärisiä appelsiiniviipaleita.

Aini on kiitollinen siitä, että hänellä on käytössä Iiriksen, näkövammaisten palvelu- ja toimintakeskuksen, lukulaite. Sen avulla hän lukee mm. sanomalehtiä. Hän on myös tyytyväinen nykyiseen kuulolaitteiseen, jonka avulla hän kuulee hyvin televisio-ohjelmia.

Tartuttiin töihin, ei nirsoiltu eikä valitettu

Jaakko Lyly on 85-vuotias. Hän syntyi sotavuonna 1940 ja oli 5,5-vuotias, kun sota päättyi. Perhe asui silloisessa Helsingin maalaiskunnassa, Rekolan kylässä. Ilmahälytykset ja pommisuojaan juoksemiset ovat jääneet mieleen. Samoin ikkunoitten päivittäinen huolellinen peittäminen harmaan värisestä paperista tehdyillä rullaverhoilla. Jaakon isä oli sodassa alusta loppuu. Kun isä kotiutui, hän toi mukanaan Lapin sodan ”tuliaisina” saksalaista ”leikattua” konjakkia, oikeata voita ja keksejä.

Kun rauha tuli, elämää ryhdyttiin rakentamaan uudestaan. Pihaan rakennettiin pieni navetta, jossa oli sika, pari lammasta ja kanoja. Lisäksi äiti kasvatti mm. perunoita ja kasviksia, joten perhe oli varsin omavarainen. Nykyään puhuttaisiin lähiruoasta. Jaakko yritti kysellä isältä sodasta. ”Se oli niin kauheata, ettei kannata niistä kertoa”, isä totesi aina.

Sodän jälkeisistä ns. pula-ajoista Jaakko muistaa erityisesti työteliäisyyden ja sen, että urakoita jaettiin. Paljon oli tehtävää. Mietin Jaakkoa kuunnellessani, että tuolloin ei nirsoiltu eikä valitettu. Tehtiin. Sen ajan ihmiset nostivat Suomen taas jaloilleen.

Pikkulotta Aira

Pikkulottana Aira teki monia töitä Sotilassairaalassa. Kuva Eero Viljakainen.

Aira Niemi syntyi vuonna 1934 ja on nyt 91-vuotias. Hän muistaa sodan alkamisen vuonna 1939, kun ensimmäiset pommit putosivat taivaalta Kotkan kaupungissa. Hänen perheessään oli 5-lasta, joista Aira on keskimmäinen. Hän muistaa, miten äiti aina huuteli ”Anna-Liisa, Asta, Aira, Aili, kuka sie nyt oletkaan”, kun halusi jonkun tyttären auttamaan.  Perhe meni sotaa pakoon Kauttualle, josta muutettiin Poriin.

Porissa Airasta tuli 8-vuotiaana pikkulotta. Aluksi hän teki käsin isosta sidekangaspakasta erikokoisia siteitä, joita käytettiin erilaisten sotavammojen hoidossa. Hän auttoi myös Sotilassairaalan lotta-kanttiinissa. Sieltä sai lottien valmistamaa ruokaa, leipää, ja mm. kahvia. Kanttiinissa oli myös juttuseuraa.

Käsistään näppärä Aira auttoi sotilassairaalassa lottia mm. sotilaiden vammojen hoidossa. Siellä tuli paljon juteltua sotilaiden kanssa. Juttuseura oli varmasti tärkeätä, totesin. Monet olivat rintamalla olleet kasvotusten kuoleman kanssa.

Naksu Norsu tutkii Airan pikkulottamuistoja. Kuva Kiti Müller

Sodanjälkeisestä ajasta Aira muistaa ruoka-kortit. Aikuiset saivat 1 dl:n maitoa päivässä ja lapset 2 dl. Vehnäjauhot, voi, sokeri, leipä olivat kortilla. Itse muistelen mummuni keränneen ruokakortteja mm. kahvia varten. Aira muistaa, että maaseudulta haettiin täydennystä ruoka-komeroon. Musta-pörssi rehotti. Itse muistan, kuinka ihmiset tekivät vaihtokauppaa ruoka-kupongeilla. Joskus paikalle tuli tuntematon ruokakuponkikauppias.

Työllä Suomen hyvinvointia rakennettiin päivä kerrallaan

Aini oli 40 vuotta töissä Vantaan kaupungilla mm. sosiaali- ja rakennusvirastossa. Hän teki kassan ja tilien tarkastusta. Ainia kuunnellessani mietin, että työ vaati tarkkuttaa, sinnikkyyttä ja salapoliisin taitoja. Kun kirjanpidosta ei löytynyt kirjatulle rahalle kuittia, Aini lähti paikan päälle selvittämään asiaa. Kävi ilmi, että koko kuitti oli tekaistu. Sitten Aini siirtyi kaupunginhallituksen puheenjohtajan sihteeriksi, kun pyyntö kävi. Aini on tehnyt työtä kansantalouden ja kunnallispolitiikan näköalapaikalla.

Aira teki erilaisia töitä mm. postissa ja verovirastossa. Verovirastossa hän otti vastaan veroilmoituksia ja täytti reikäkortteja. Ne menivät lävistykseen sen jälkeen, kun Aira oli erikoiskynällä viivannut tiedot. Mieleen tuli oman väitöstutkimukseni alkuaika 1980-luvun alussa, jolloin reikäkortteja vielä käytettiin tutkimuksessa tietoa kerättäessä. Aira käytti myöhemmin myös ”pallo”-sähkökirjoituskonetta. Hänellä on muistona kultainen pieni sähkökirjoituskoneen pallo, jota hän pitää kaulaketjussa.

Jaakko kävi lapsena aina Rekolan Autotarvikkeessa, joka oli Pihkalan navetassa. Jaakko on aina tykännyt tehdä käsillä. Lisäksi hänellä oli mielenkiinto autoihin. Hän pääsi Korpivaaralle autonasentajaksi. Maan autossa Jaakolla oli oppipoikia. Ammattikoulun jälkeen nuoret tulivat hänelle asentajaoppiin. Jaakko vaihtoi sitten uraa ja oli liki 30 vuotta paloesimies. Paloesimiehenä piti ehtiä joka paikkaan. Asemapaikka oli lentoasemalla. Tehtäviin kuuluivat myös paloturvallisuusasiat

Eläkevuosina Jaakko on korjannut autoja ja rakentanut taloja. Jaakko teki töitä 70-vuotiaaksi. Hän jakaa kanssani ajatuksen siitä, että ylin eläkeikä voisi nykyään hyvin olla 70 vuotta ellei enemmän, jos terveyttä ja intoa riittää.

Arvostakaa arkea, ei aina tarvitse keksiä, mikä voisi olla paremmin

Aini, Aira ja Jaakko ovat eläneet sota- ja pula-ajan ja nähneet Suomen vaurastumisen. Vaatimattomista oloista oli ponnistettava eteenpäin. Oli tartuttava siihen, mitä oli tarjolla. Kysyessäni Ainilta elämänohjetta hän vastasi: ”Eläkää tavallista elämää ylä- ja alamäkineen. Niitä elämän varrella tulee. Kun on tyytyväinen siihen, mitä on, ei tarvitse aina keksiä, mikä voisi olla paremmin.”  

Mietin, että ohje on yksinkertainen ja viisas. Jääkö ihan tavallinen arkielämä iloineen ja suruineen tänä päivänä helposti yltäkylläisyyden jalkoihin? Pitäisikö sen arvostusta tuoda enemmän esille?

Muista tervehtiä toista ihmistä

Ihminen kaipaa kanssakäymistä, toteaa Jaakko. Kuva Eero Viljakainen

Jaakon elämänohje on: ”Muista tervehtiä toista. Ihminen kaipaa kanssakäymistä.”  Jaakko jutteli aina oppipoikien kanssa. Puhuttiin työn liittyvistä asioista ja elämästä yleensä. ”Suomi on yksinäisten maa”  otsikoivat eri mediat. Jaakon ohjetta noudattamalla jokainen voi osaltaan vaikuttaa elämäpiirissään siihen, että huomioi kanssaihmisiä juttelemalla heidän kanssaan. Jaakko totesi, että monesti aluksi vain tervehdittiin. Siitä alkoi usein tutustuminen, vähitellen vaihdettiin kuulumisia, kun kohdattiin.

Kaikkien kolmen kohdalla ajattelin, että uteliaisuus elämälle on ollut heille tärkeä mauste. Myös yritteliäisyys ja rohkeus tarttua eteen tuleviin mahdollisuuksiin tuli esille elämäntarinoissa.

Naksu Norsu oli innoissaan. Pitkän elämän aikana paljon nähneet ja erilaista elämänkokemusta omaavat haastateltavat tekivät Naksu Norsuun suuren vaikutuksen. Naksun korvien asennosta näki, että hän suorastaan imi kuulemaansa. Kerroin hänelle, että yhteen juttuun mahtuu vain pieni maistiainen siitä, mistä kaikesta haastatteluissa Ainin, Airan ja Jaakon kanssa puhuttiin.

vas. kuva Eero Viljakainen, oik. kuva Kiti Müller

Naksu Norsu oli avecini Suomi 108 vuotta itsenäisyysjuhlassa. Juhlassa saimme kukkuramitoin niin hengen kuin ruumiin ravintoa. Oli hienoa juhlia 108 vuotiasta. Oikealla Naksu kuuntelee Veteraanin iltahuutoa.

Posted in Ajatus, blogit suomeksi, Empatia, historia, Ihminen, Ikääntyminen, Mieli, Suomi, Taide, Tarina, Tulevaisuus, Yhteiskunta | Tagged , , , , , , , | Leave a comment

Kitin ja Martin 4T videopodcast, kausi 1, 4 jakso

Posted on December 4, 2025 by Kiti Müller

Neurologin työ sairaalassa ja lääketieteen kehitys

Tämän jakson vieraana on HUS Neurokeskuksen toimialajohtaja, neurologi Nina Forss. ”Oletko nähnyt, kuinka ilmakallokuvaus tehdään”, kysyin häneltä. ”En ole nähnyt, vain kuullut tästä pahamaineisesta toimenpiteestä.” Ymmärrettävää. Minä valmistuin lääkäriksi 1979, Nina 1990-luvun alussa. Lääketieteellisten uusien kuvantamismenetelmien kehitys eteni 1980-luvulla ja pääsi kunnolla vauhtiin 1990-luvulla. 

Onneksi ilmakallokuvaukset ovat historiaa

Muistan elävästi tunnelman 1970-luvun lääkäreiden kokouksessa. Vaikeasti sairaan potilaan oireiden syy oli epäselvä. Aivoleikkauksella syy voisi ehkä selvitä. Potilas ei ehkä selviä leikkauksesta. Tehdäänkö ensin ilmakallokuvaus, joka ei suinkaan ole vailla riskejä. Ihmisaivot kelluvat aivo-selkäydinnesteessä, jota voi verrata autojen turvatyynyihin. Neste vaimentaa päähän kohdistuvien iskujen vaikutusta aivoihin. Ilman sitä aivot osuisivat kovaan luiseen kalloon iskun yhteydessä. Toimenpiteessä selkäydinnestettä poistettiin lannepistolla. Tilalle ruiskutetiin ilmaa tai kaasua, joka nousi aivokammioihin ja aivonesteeseen. Sen avulla voitiin saada jotain lisätietoa aivoista.  Sen hyötyä ja riskejä pohdittiin pitkään. Kaikki potilaat saivat kovan päänsäryn. Toimenpiteestä voi seurata vakavia jälkiseurauksia: aivokalvontulehdus, verenvuoto aivoihin, aivopaineen nousu, kouristuskohtaukset, hermokudoksen vauriot. Potilas saattoi myös kuolla toimenpiteen jälkeen.

Tänä päivänä tietokonetomografia (TT), magneettikuvaus (MRI) ja aivojen aineenvaihduntaa selvittävät PET tutkimukset sekä koko aivoalueen hermoverkkojen reaaliaikaista toimintaa rekisteröivä EEG eli enkefalografia sekä MEG eli magnetoenkefalografia avanneet aivan uudet mahdollisuudet ymmärtää aivojen toimintaa, tutkia ja hoitaa potilasta. Nina itse tutkii erityisesti sitä, miten aivojen korjausmekanismit toimivat aivokudosvaurion jälkeen. Hän on myös pilotoinut ihmisen mukana kulkevia langattomia mittausmenetelmiä.

”Soisin, että ihmiset pitäisivät aivojaan hyvänä. Olen nöyrän hämmentynyt siitä, miten monipuolinen systeemi sinne on rakennettu,” toteaa Nina.

Nina on sairaalassa työskennellyt erityisesti päivystysalueella ja teho-osastojen konsulttina. Nykyään hän on HUS Neurokeskuksen toimialajohtaja. Tässä työssä hänellä on näköalapaikka sairaalatyön muuttumiseen ja lääketieteen kehitykseen yli 30 vuoden ajalta.

Aivoinfarktien liuotushoito ja telestroke etäkonsultaatiot

Aivoinfarkti on esimerkki sairaudesta, joka ilmaantuu usein yhtäkkiä, ja aiheuttaa tavallisimmin toispuoleisia raajahalvausoireita, eriasteisia puhevaikeuksia ja aivojen tiedonkäsittelyn ongelmia. Kun itse 1980-luvulla erikoistuin neurologiaan, vuodeosastolla oli useimmiten aivoinfarkti-potilailta, joiden kuntoutuminen oli hidasta ja usein epätäydellistä.

Aivokuvantamismenetelmien ja aivoveritulpan uusien hoitomenetelmien kehittyminen ovat täysin muuttaneet aivoinfarktin ennustetta, kertoo Nina. Diagnoosin ja hoidon kanssa ei saa viivytellä, koska joka minuutti ilman verenkiertoa aiheuttaa jopa 2 miljoonan hermosolun tuhoutumisen vaurioalueella. Aivokuvantamisen avulla pystytään havaitsemaan aivoverisuonen tukkeuma, ja poissulkemaan samankaltaisilla oireilla alkava aivoverenvuoto Jos vasta-aiheita ei ole, potilaan suoneen tiputetaan veritulppaa liuottavaa lääkeainetta.

Päivystävissä sairaaloissa on nykyään TT-kuvauslaitteet, joiden avulla voidaan muutamassa minuutissa diagnosoida aivoinfarkti. Neurologipäivystäjä on 24/7 paikalla vain yliopistosairaaloissa, mutta liuotushoito voidaan toteuttaa myös muissa sairaaloissa ympäri Suomen HUS Neurokeskuksen tarjoaman ympärivuorokautisen telestroke -palvelun turvin. Telestrokessa päivystävä lääkäri voi videoyhteyden välityksellä arvioida aivoverenkiertohäiriöpotilaan oireet yhdessä aivoinfarktin akuuttihoitoon erikoistuneen neurologin kanssa, sekä saada arvion potilaan TT kuvista ja liuotushoidon aloittamisesta. Mikäli suuri aivovaltimo on tukkeutunut, ei liuotushoito yksin riitä, vaan hyytymä tulee poistaa mekaanisesti nivustaipeen valtimon kautta pujotetulla katetrilla läpivalaisutoimenpiteessä. Näitä toimenpiteitä tehdään vain yliopistosairaaloissa.

Mietin, että periaatteessa liuotushoito voidaan aloittaa jo ambulanssissa, jos vaikkapa kesämökillä aivoinfarktin saanut potilas siirtyy lähimmässä keskussairaalassa aloitetun liuotushoidon jälkeen kotipaikkakuntansa sairaalaan. Ilman kuvantamista ei kuitenkaan voi oireista päätellä, onko potilaalla aivoverenvuoto vai -infarkti. Joissain maissa on käytössä TT-laitteistolla varustettu ambulanssi, mutta tämä on kovin kallista ja Suomen etäisyyksillä tehotonta. Aivoinfarktin diagnosoimiseen on kuitenkin kehitteillä uusia teknologioita; jatkossa voitanee siis jo ambulanssissa päästä aloittamaan aivoinfarktin hoito. Samalla muistan, kuinka 1980-luvun loppupuolella me apulaislääkärit esittelimme lääkäriraadille potilaitamme, joille pitäisi saada TT-tutkimus. Tutkimusajat olivat tiukassa, aikoja ei riittänyt kaikille.

Vaikeat, pysyvät raajahalvausoireet alkavat akuuttihoidon kehittymisen vuoksi olla harvinaisia. Nyt aivoinfarktin oirekuvassa korostuvat kognitiiviset häiriöt. Niiden olemassaolo ja luonne tulisi aina tunnistaa ja tämän pohjalta laatia kuntoutussuunnitelma. Nina kertoo myös, että nuorempien ikäryhmien aivoinfarktit ovat lisääntyneet, mutta syytä tähän ei tarkkaan vielä tiedetä. Koska potilas voi palata vielä työelämään, tulee tämä huomioida myös kuntoutussuunnitelmassa.

Ohuet platinalangat ja metalliverkko ennalta ehkäisemään aivoverisuonen pullistuman vuotaminen.

Nina kertoo, että suonensisäinen vuotamattomien aivoverisuonpullistumien eli aneurysmien hoito on monesti korvannut aivokirurgisen leikkaushoidon. Joko ranne- tai reisivaltimon kautta ujutetaan röntgenohjauksessa katetri aivojen verisuonistossa kohtaan, jossa pullistuma sijaitsee. Pullistuma tukitaan ohuilla platinalangoilla. Suonen sisälle voidaan ujuttaa myös metalliverkko, stentti, jonka avulla pullistuman suuaukko ohitetaan verenkierrolta. Stenttejä käytetään myös sepelvaltimoiden hoidossa.

Leikkausmikroskooppi

Itse pääsin Nokia-vuosinani seuraamaan neurokirurgista leikkausta, kun testasimme leikkauksen etävideointia. Neurokirurginen leikkaus suunnitellaan tarkkaan etukäteen aivojen anatomiaa ja eri alueiden toiminnasta tarkkaa tietoa antavan toiminnallisen aivokuvauksen avulla. Toiminnallisten aivoalueiden, kuten liikeaivokuoren sijainti merkitään rakenteellisiin aivokuviin ja viedään leikkausnavigaattoriin neurokirurgin leikkauksen avuksi. Tosiasia kuitenkin on, että kun luinen kallo ja aivoja suojaavat kalvot avataan aivot siirtyvät hieman, mikä vaikeuttaa ennen leikkausta tehtyjen kuvien avulla suunnistusta. Leikkausmikroskoopin ansiosta näkyvyys aivoihin on niin hyvä, että puhutaan mikrokirurgisesta leikkauksesta, jonka avulla pystytään välttämään terveen aivokudoksen vahingoittamista. Tässäkin laitekehitys on nopeaa parantaen potilaiden hoitoa.

Yhteen hiileen puhaltaminen

Tehokkaitten hoitojen ansiosta keskimääräinen hoitoaika neuroalojen vuodeosastolla on 3–4 ja valvontaosastolla noin 2 päivää. Yksikin lisäpäivä sairaalassa lisää infektioriskiä, mietin, joten pikainen kotiutus on hyvä asia. Kotiympäristöön pääseminen myös jouduttaa potilaan kuntoutumista. Potilaiden vuotuisat hoitomäärät ovat kasvaneet.  Koska lääkäri- ja muun hoitohenkilökunnan määrä ei juurikaan ole lisääntynyt, on työtahti tiivis.

Vaikka kiire välillä painaa päälle, ainakaan neuroaloilla Nina ei tunnista mediassa usein otsikoitavaa ”pyöröovi” – ilmiötä, jossa erikoistuvat lääkärit lähtevät pois sairaalatyöstä heti kun voivat. Heille mahdollisuus auttaa potilaita, läheinen yhteistyö eri alojen kollegojen kanssa ja ennen kaikkea mahdollisuus tutkimustyöhön tekee sairaalatyöstä työstä antoisaa.

Kruununjalokivi

Neuroalojen lääkäreitä kiinnostaa aivojen ja hermoston toiminta. Heillä on halu tutkia, ja hoitaa potilaita. Samalla löytyy kokonaan uusia tutkimusalueita. Ilman jatkuvaa tutkimusta, ei lääketiede kehity. Kokonaisuutta pitäisi varjella kuin kruununjalokiveä, toteaa Nina. Tästä syntyy imu erikoissairaanhoitoon. Asiantuntijuus ja osaaminen kehittyvät.

Hoidon vaikuttavuus ja kustannustekijät ovat nykyään vahvemmin esillä. Vaikka kustannustehokkuus on toiminnassa huomioitava, Nina korostaa, että sairaalasta ei saa tehdä tuotantotaloudellista pakkotahtista tehdasta. Siitä kärsivät kaikki: potilaat, lääkärit, muu hoitohenkilökunta ja omaiset.

Hoitokokoukset ja lääketieteen kehityksen seuranta

Kysyessäni, onko lääkärillä aikaa konsultoida muita, Nina kertoo konsultointia tapahtuvan jatkuvasti mm. potilaan vuoteen äärellä. Lisäksi on etukäteen suunniteltuja monialaisia palavereja, esimerkkinä aivokasvain hoitokokous ryhmä: Neuropatologi radiologi, neurokirurgi, potilaan hoitava neurologi ja syöpälääkäri pohtivat yhdessä hoidon suuntaviivoja. 

Nina muistelee, että 1990-luvulla erikoistuvien lääkäreiden ohjaus ei ollut järjestelmällistä, vaan erikoislääkäreiden halu ja into ohjata nuorta kollegaa vaihteli. Nykyään kaikille uusille lääkäreille nimetään oma ohjaaja/mentori -lääkäri, joka tukee ja neuvoo nuorempaa kollegaa. Neurologialla on myös hallinnollinen erikoistuva lääkäri, joka käytännössä perehdyttää klinikan toimintatapoihin ja hoitokäytäntöihin. Eri sairauksien diagnostiikasta ja hoidosta on myös laadittu jatkuvasti päivittyviä ohjeita, jotka löytyvät helposti intranetistä. Nina korostaa sitä, että lääketieteen kehitystä pitää koko ajan seurata ja arvioida, vaatiiko tutkimustieto hoitokäytäntöjen muokkausta.

Mikä on neurokuntoutuksen tilanne?

Nina toteaa: Aikaa ei pidä hukata, kuntoutus pitää aloittaa heti aivotapahtuman jälkeen. Tutkimus on osoittanut, että aivojen muovautuvuus on parhaimmillaan silloin.

Aivotutkimuksen avulla voidaan kehittää uusia menetelmiä ja arvioida niiden tehokkuutta. Kuntoutuksen yksilöllinen räätälöinti olisi tärkeätä, mietin. Pitäisi pystyä arvioimaan jo akuuttivaiheessa, mikä olisi paras tapa kuntouttaa. Kuulen ensimmäisen kerran HUS:n kuntoutusosaston kävelyrobotista: Sen kanssa potilas harjoittelee tuettuna kävelyä erilaisilla vastuksilla ja nopeuksilla. Erilaisia tietokonepohjaisia pelejä käytettään osana neuropsykologista kuntoutusta.

Kenen tonttia ennaltaehkäisy on?

Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhoidon yhteistyö on tärkeätä. Avohoito on monenkirjavaa. Nina peräänkuuluttaa samaa säveltä, jota soitetaan läpi koko hoitoketjun. Kaikki tietävät riskitekijät: ylipaino, liikkumattomuus, ruokavalio, josta vihannekset ja kasvikset puuttuvat ja rasva tirisee. Tupakointi, alkoholin suurkulutus, ylipäätään epäsäännölliset elämäntavat. Nämä riskitekijät ovat hyvin tiedossa. Mielestäni siitä, että erilaisten huumeiden käyttö lisää aivoinfarktin riskiä, ei juuri puhuta.

Nina kertoo heillä toteutetusta pilotista, jossa etäseurattiin aivoinfarktipotilaan elintoimintojen biosignaaleja 3 kk:n ajan sen jälkeen, kun he olivat kotiutuneet. Sitten he tulivat kontrollikäynnille. Käytössä oli mm. langaton sydänfilmi (EKG), digitaalinen verenpainemittari (RR) ja vaaka. Tieto laitteista siirtyi langattomasti verkkoon ja sieltä lääkärille arviointiin. Huolimatta akuuttivaiheessa neurologin aloittamasta lääkityksestä, kaikilla ei verenpaine ollut optimialueella, ja joillakin havaittiin eteisvärinää, jota ei olisi huomattu ilman EKG-seurantaa. Mittaustulokset vaikuttivat suoraan hoitoon. Potilaat pitivät siitä, että heitä monitoroidaan, koska se lisäsi turvallisuuden tunnetta ja luottamusta hoitoon. Nokiavuosinani painotin 5 ja 6 G verkkojen kehittäjille, että lääketieteellisen datan siirrossa verkkojen luotettavuus on tärkeätä. Häiriötä ei saa tulla esimerkiksi silloin, kun EKG:ssä on rytmihäiriö. Potilaan EKG:tä etänä seuraava lääkäri jää silloin vaille tärkeätä tietoa.

Jos kaikki riskitekijät hoidetaan mahdollisimman hyvin, niin jopa 85 % aivojen uusintainfarkteista voitaisiin ehkäistä. Vielä on ratkaistava monia asioita, mm. miten hallitaan sitä, että samaa biosignaalia mittaavien eri kaupallisten menetelmien data on yhteensopivaa ja tietoturvallista.

Aivoinfarktista kuntoutumista edistää liikunnallinen elämäntapa. Liikunta aktivoi ja pitää yllä laajoja aivoverkostoja. Liikunta lisää myös aivosolujen uusiutumista. Liikunta trimmaa myös kognitiivisia toimintoja.

Liian tiukka tietosuoja

Erikoistuessani neurologiaan HUS:ssa tapasin monia potilaita useita kertoja mm. poliklinikkakäynneillä. Sain palautetta hoidon onnistumisesta. Tämä on tärkeä osa lääkärin ammattitaidon kehittymistä. Nina toteaa, että tällä hetkellä tiukka tietosuoja estää seuraamasta, miten potilaan vointi kehittyy hänen siirtyessään muualle jatkohoitoon. Tämä on suuri puute ja pitäisi saada korjattua.

Diagnostiikka on parantunut, hoitomahdollisuudet ovat monipuolistuneet. Blogia kirjoittaessa mieleeni tulevat mm. epilepsian ja Parkinsonin taudin hoitojen kehittyminen. Väestö vanhenee. Miten saataisiin aivoterveyttä edistettyä niin, että muistisairauksien kehittymistä voidaan ehkäistä? Aivoverisuoniperäisiä muistiongelmia voidaan ehkäistä edellä mainituilla elämäntapaohjeilla. Intensiivisestä kehitystyöstä huolimatta Alzheimerin tautia parantavaa lääkettä ei ole vielä löydetty, joskin jossain määrin sen kulkua hidastavia lääkeaineita on jo markkinoilla.

Aivojaan kannattaa käyttää monipuolisesti läpi elämän. Tämä ylläpitää niiden toimintakyvyn reserviä. Tämän reservin avulla pärjää alkavien muistiongelmienkin kanssa paremmin.  

Lisää 4T video-podcastissä

Blogissani on maistiaiset keskustelun monista eri aiheista. Lisää voit kuunnella Kitin ja Martin 4T videopodcastin jaksossa Sairaalalääkärin työ neuroaloilla ja lääketieteen kehitys.

Posted in 4T Videopodcast, Aivot, Ajattelu, blogit suomeksi, Digitaalisuus, Ihminen, jalat, Käsi, Kävely, Kognitio, Liikunta, Neurologia, Terveys, Tiede, Toimintakyky, Tulevaisuus, Työ | Leave a comment

Kitin ja Martin 4T Video-podcast, kausi 1, jakso 3

Posted on November 20, 2025 by Kiti Müller

Onko työ mahdollisuus vai uhka? Työhyvinvointi

Toisessa jaksossa pohdimme yhdessä eläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkärin Jan Schugkin kanssa Onko työ mahdollisuus vai uhka? Keskustelun keskiössä ovat ihmisen toimintakykyyn liittyvät tekijät. Sivusimme mmyös työhyvinvointia ja sen merkitystä toiminta- ja työkyvylle. Tässä jaksossa pureudumme erityisesti työhyvinvointiin. Kansamme keskustelemassa on eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen johtaja Kari-Pekka Martimo. Hänen vastuualueenaan on työkykyriskien ennakointi ja tutkimus. Tässä jaksossa pohdimme työhyvinvoinnin ja työkyvyn välistä suhdetta.

”Työhyvinvointi on kuin säätila. Työkyky on ilmasto.”

Työhyvinvoinnin merkitys työkyvyn riskien hallinnassa on tärkeä, toteaa Kari-Pekka.Vaikka ihmisen työkyky ei ole ihan paras mahdollinen, mutta työhyvinvointi on hyvä, niin ihminen pärjää. Hyväkään työkyky ei kanna loputtomiin, jos työhyvinvointi on alamaissa. Työhyvinvoinnin säätilaan soisi sisältyvän enemmän auringonpaistetta kuin loputtomalta tuntuvaa tihkusadetta.

Työn puute uhkaa nuorten mielenterveyttä

Jatkamme keskustelua työn merkityksestä ihmiselle. Tätä aihetta käsitelimme myös Jan Schugkin kanssa edellisessä jaksossa. Eri medioitten otsikoissa työ esitetään uhkana terveydelle, vaikka tutkimukset kertovat muuta. Työ ylläpitää ja parantaa toimintakykyä, tukee ja edistää osaamista. Se myös kuntouttaa, kun työn vaatimukset toimintakyvylle mitoitetaan oikein. Ja kun toimintakyky kohenee, työn vaatimuksia pitää muistaa lisätä, mietin tätä blogia kirjoittaessani

Kari-Pekka kertoo, että Ilmarisessa on analysoitu KELA:n tilastoja mielenterveyden ja työn välisistä yhteyksistä. Työ ei uhkaa nuorten mielenterveyttä vaan pikemminkin työn puute. Työterveyshuollon lääkärit ovat todenneet, että nuorilla aikuisilla yleisintä on ahdistuneisuushäiriö ja subjektiivinen pahoinvointi, jonka syitä ei ole useinkaan helppo tunnistaa. Kun pääsisin pois työstä, niin oireetkin helpottavat, moni heistä ajattelee. Tällainen välttämishoito ei ole ratkaisu, vaan ylläpitää ja joskus pahentaa oireita. Työssä jatkamiseen pitäisi kannustaa ja sitä pitäisi tukea.

Minulle tulee mieleen, että tässä keskustelut työntekijän, lähiesimiehen ja työterveyshuollon välillä olisivat tärkeitä. Näen tämän päivän laman uhkana sille, että työnantajat haluavat panostaa yksittäisten työntekijöiden tukemiseen. On lyhytnäköistä ajatella, että sairausloma on ratkaisu. Siitä voi syntyä kierre ja ihminen ei pääse kunnolla kiinni työn syrjään. Kokemus siitä, että työssä jaksaa sittenkin ja on myös päiviä, jolloin aurinko pilkahtelee työpäivän lomassa. 

Onko työilmapiirikyselyistä mihinkään?

Minä tunnustan olevani skeptikko. Työilmapiirikyselyjen vastausprosentti on parhaimmillaankin vain 50–60 %. Ketkä niihin vastaavat? He, joilla menee hyvin, vai he, joilla menee huonosti. Liian moni on minulle todennut vuosien varrella, että ei niihin kyselyihin kannata vastata, eivät ne mihinkään johda.

Kari-Pekka viittaa Eija-Maria Gerlanderin ja Kirsti Launiksen vuonna 2007 ilmestyneeseen julkaisuun Työhyvinvoinnin tarkasteluikkunat. :

Ensimmäinen ikkuna: Ihmisen kertoma, joka on aina vain yhden ihmisen omakohtainen käsitys ja kokemus. Avoimeksi jää, ovatko toiset samaa vai eri mieltä.

Toinen ikkuna: Työilmapiirikyselyt. Ne ovat toistettuina suuntaa antavia, joskaan eivät kerro, mistä oikeasti kiikastaa, kun tulokset huononevat.

Kolmas ikkuna: Onnistumisen ja työn sujuvuuden ikkuna. Ihminen haluaa tehdä mielekästä työtä ja onnistua siinä ja saada palautetta.

KP-muistelee, että Virgin Groupin perustaja Richard Branson on todennut: Jos haluat tietää, miten firmalla on mennyt tähän mennessä, katso tilinpäätöstä. Jos haluat tietää, miten firmallasi menee tällä hetkellä, kysy asiakkailta. Jos haluat tietää, miten firmalla menee tulevaisuudessa, keskustele henkilöstön kanssa.

Mikä tieto ei kulje organisaatiossa?

Työilmapiirikyselyissä kokemukseni mukaan tiedon kulku on usein ongelmakohta. Mitä tietoa ihminen tarkoittaa? Tarkoittavatko kaikki samaa tietoa? Miten ihmiset ylipäätään tulkitsevat tietoa? Näihin kysymyksiin ei löydy selkeitä vastauksia työilmapiirikyselystä. Oma kokemukseni on, että on tiedonjanoisia ihmisiä ja heitä, jotka kokevat olevansa informaatiotulvan keskellä. Mikä ympärillä vellovasta tiedosta on tärkeätä, aiheuttaa heille tuskaa.

Kari-Pekka tarttuu tietoon: Välttämätön tieto on sitä, joka ihmisellä on oltava voidakseen tehdä työtään. Tämän tiedon jakaminen on työnantajan vastuulla.

Hyvä tietää tieto. Esimerkiksi, mihin suuntaan yritys on tällä hetkellä menossa.

Mukava tietää tieto. Esimerkiksi kesäjuhlat, uusi kahvinkeitin taukotilassa.

Pohdin: Onko tieto aina kerrottu selkeästi? Ovatko työnantaja ja työntekijä eri mieltä siitä, mikä tieto auttaa työntekoa? Työurani aikana olen esihenkilönä muutamia kertoja ollut tilanteessa, jossa olen mielestäni selkeästi kertonut, mikä henkilön työssä on oleellista. Mihin pitää nyt keskittyä. Jonkin ajan kuluttua käy ilmi, että työntekijä ei ole toiminut sovitusti. Kun kysyn syytä tähän, huomaan, että joko henkilö ei ole kuunnellut tai on tulkinnut jakamani tiedon toisin kuin olin tarkoittanut. Näissä tilanteissa pohdin aina, että tärkeän tiedon jakamisessa pitää huomioida se, että eri ihmisille pitää puhua eri tavalla. Minusta vihonviimeistä on tärkeiden tietojen jakaminen sähköpostitse tai tiimin omalla keskustelukanavalla. Se voi vaikuttaa tehokkaalta, mutta johtaa taatusti väärinymmärryksiin. 

Eduskunnan työilmapiiri

Eri medioista saa mielestäni sen käsityksen, että eduskunnassa on aina jokin myrsky menossa jossain valiokunnassa. Martti, joka on vuosien varrella usein ollut asiantuntijana kuultavana, kertoi, että valiokuntakeskustelu on rakentavampi ja ystävällisempi ja toisia huomioon ottavavampaa, kuin minkä käsityksen median uutisoinnista saa. Tämä positiivinen tieto lisää minun luottoani kansanedustajiin.

YT prosessin piinaviikot

Puhuimme myös siitä, miksi YT prosessin pitää kestää 6 viikkoa ja sen aikana ihmiset eivät juurikaan saa tietoa. Minä ja Kari-Pekka olemme ainakin niitä uriemme aikana kokeneet.  Kari-Pekka toi esille, että 6 viikkoa auttaa sulattelemaan tulevaa muutosta, vaikka varsinaisesti mitään ei sinä aikana saakaan tietää. Silti työntekijöiden on vaikea ymmärtää, miksi yksikkö tai tuotantolaitos, joka tekee hyvää, ellei parasta tulosta, lopetetaan, koska yrityksen strategia muuttuu.

Voiko alisuoriutumista luotettavasti arvioida?

Osaamisen merkitys osana työhyvinvointia on erittäin tärkeätä. Työtaidot oman työn kannalta on yksi ulottuvuus. Toinen yhtä tärkeä osaamisen alue on kyky sopeutua muutokseen. Yritys, joka ei kykene uudistumaan, kun toimintaympäristö muuttuu, on kohta entinen yritys. Myös työn sisältö ja työvälineet muuttuvat.  

Julkisuudessa on esitetty, että työntekijän irtisanomisperusteisiin pitäisi lisätä alisuoriutuminen. Miten määritellään alisuoriutuminen? Alisuoriutuminen suhteessa mihin? Mikä on riittävän suorituksen määritelmä? Onko ihminen voinut päivittää osaamistaan työssä? Ja erityisen tärkeätä on muistaa, että työsuorituksen heikentymisen taustalla voi olla sairaus.

Unelmoimme hyvän työelämän tulevaisuutta

Tämäkin jakso päättyy keskustelijoitten unelmointiin: Juhlapuheissa yritysten johtajat toteavat, että henkilöstä on tärkein voimavara. Tarvitaan lisää ei vain puhetta, vaan tekoja. Ihmiset, jotka tulokset tekevät eivät ole vain kuluerä. Vastuullinen yritys pitää huolta henkilöstöstään. Työkyky- tai työhyvinvoinnin johtaminen pitää nostaa yrityksessä korkealle. Yrityksen toimintasuunnitelmassa, osavuosi- ja vuosikatsauksessa pitää näkyä, kuinka henkilöstöstä huolehditaan. Sille pitää olla oma, näkyvä paikka talousraportissa, tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa.

Hyvinvoiva organisaatio selvittää ja tunnistaa säävaroitukset. Työn tekijät kestävät myös myrskyn, jos sellainen osuu kohdalleen. Globaaleista talousmyrskyistä selvitään, kun ihmiset joka tasolla tietävät, miten toimitaan. Tämä onnistuu, kun työilmapiiri on enemmän hyvän kuin huonon sään puolella. 

Tämä blogini on vain pieni maistiainen jakson keskustelusta. Joten klikkaa auki video-podcastin linkki kuullaksesi lisää. Pistä myös palautetta ja jaa ajatuksiasi, joko suoraan Youtubessa, tähän blogiin tai jatketaan keskustelua vaikka LinkedINissä.

Korvaako teknologia ihmiset?

Teknologian myötä töitä katoaa yhä useammalta pelottelevat uutisotsikot. Video-podcastin kuvakaapauksessa keskustelemme aiheesta. Artikkeleissa on listoja siitä, mitkä työt joko katoavat tai alan taitajia tarvitaan paljon nykyistä vähemmän. Martti kertoo Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta: Teknologia lähinnä muutti töiden luonnetta. Vain yksi työ katosi kokonaan: hissin kuljettajan. Tästä todettiin: Hyvä että poistui, koska työssä oli niin paljon ”ups and downs”.

Posted in 4T Videopodcast, blogit suomeksi, Ihminen, osaaminen, Teknologia, Terveys, Toimintakyky, Tunteet, Työ, Yhteiskunta | Tagged , , , , , , | Leave a comment

Kitin ja Martin 4T video-podcast, kausi 1 osa 2

Posted on November 10, 2025 by Kiti Müller

Onko työ mahdollisuus vai uhka? Ihmisen toimintakyky.

Ensimmäisessä jaksossa paljastimme, mistä 4T tulee: Terveys, Toimintakyky, Työ, Talous. Nämä ovat mielestämme yhteiskunnan tärkeät tukijalat. Ihmisen merkitys on keskeinen jokaisen tukijalan vahvuudelle. Jaksossa Terveys ja Talous teimme vain pintaraapaisun aihepiiriin. Martti vertaa oivallisesti 4T:tä pistemaalaukseen eli pointillismiin. Alussa on pisteitä siellä täällä. Tulevien jaksojen myötä pisteitä tulee lisää ja vähitellen kuva alkaa kirkastua.

Toisessa jaksossa pohdimme yhdessä eläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkärin Jan Schugkin kanssa Onko työ mahdollisuus vai uhka? Keskustelun keskiössä ovat ihmisen toimintakykyyn liittyvät tekijät.

Jan Schugk kertoo jaksossa myös, mikä on ihmistä hoitavan lääkärin, työterveyshuollon ja vakuutuslääkärin rooli. Vakuutuslääkäri ei hoida potilasta eikä tee diagnoosia. Hän arvioi, mikä on hakijalla todetun sairauden vaikutus hänen toimintakykyynsä ja missä määrin se on alentunut ja vaikeuttaa työssä pärjäämistä. Päätökset hakijan työkyvystä ja työkyvyttömyydestä tehdään asiantuntijaryhmässä, jossa on vakuutuslääkärin lisäksi työeläkelakien asiantuntijoita.

Ihmisen toimintakyvyn arviointiin ei ole mittatikkua

Ihmisen toimintakyvyn arviointiin ei ole mittatikkua. Työt ovat erilaisia ja töiden sisältö sekä työn tekemisen tavat ja välineet muuttuvat jatkuvasti. Joten eri työtehtävien vaatimukset toimintakyvylle ovat erilaisia ja muuttuvia. Ihmisen toimintakyky vaihtelee ilman sairauttakin. Minun kohdallani huonosti nukutun yön jälkeen pitää pinnistellä enemmän. Kroonisen sairaudenkin kohdalla saman sairauden vaikutukset yksittäisen ihmisen toimintakykyyn ovat erilaiset.

Fyysisissä sairauksissa potilaat kannustetaan liikkeelle pienin askelin mahdollisimman pian. Yhä useammin suositellaan asteittaista paluuta työhön. Mielenterveyden osalta kehitys on mennyt toiseen suuntaan: Sairaslomat pitkittyvät, kun kuvitellaan masennuksen paranevan, kun henkiset haasteet minimoidaan. Miten on tultu siihen, että sairaslomasta on tullut tärkeä osa mm. masennuksen hoitoa. Mihin on unohtunut työn kuntouttava ja toimintakykyä ylläpitävä ja parantava merkitys mielenterveysasioissa?

”Ihminen polkee laatupyörää kumit tyhjinä ja osaamisen terä tylsistyy rutiinien suorittamisessa”

Keskustelimme myös osaamisen merkityksestä. Ihminen oppii päivittäin, huomaamattaankin. Työkokemus karttuu. Tekemällä oppimisen merkitys usein unohdetaan. Toisaalta aikaa opetella uusien työvälineiden käyttöä ei monilla työpaikoilla juuri ole. Ne vain ilmestyvät kuin tyhjästä työkalupakkiin. Jan Schuck toteaa osuvasti: “Ihminen polkee laatupyörää kumit tyhjinä ja osaamisen terä tylsistyy rutiinien suorittamisessa”. Tässä on selkeä parantamisen paikka.

Kiire syntyy usein siitä, kun ihmiset yrityksen ja erehdyksen kautta seikkailevat esimerkiksi erilaisten digitaalisten työvälineitten viidakossa. Työ sujuisi paremmin ja ilman sähläyksiä, kun ihmiselle olisi annettu riittävästi aikaa perehtyä esimerkiksi uusiin ohjelmistoihin. Kiire vähenisi ja työn laatu paranisi.

Tarvitaan työelämän maineen palautus

Työ on rikki, ihmiset lakoavat sorvin ääreen otsikoivat eri mediat. Ankeata ja ilotonta puurtamista. Lähden heti vanhuuseläkkeelle, kun pääsen. Vielä vähän aikaa, kun kestän! Suomi menettää hyväkuntoisia, edelleen työkykyisiä ja kokeneita ihmisiä eläkkeelle.

Minä olen tehnyt 1970-luvulta alkaen työtä kymmenillä eri työpaikoilla julkishallinnossa ja yksityissektorilla eri tehtävissä. 1990-luvun alusta lähtien olen luennoinut ja tehnyt tutkimusyhteistyötä aivoterveyden näkökulmasta liki kaikkien toimialojen ja eri kokoisten yritysten työntekijöiden ja heidän esimiestensä kanssa. Suurin osa ihmisistä on kokenut, että töissä on pääosin mukavaa. Työnilostakin on minulle kerrottu. Kuitenkin joka työpaikalla on ollut heitä, jotka kokevat eri syistä jaksamattomuutta. Usein huomasin, että ihmiset, joilla menee töissä hyvin, olivat hiljaa, kun kysyin, ”minkälaista täällä on tehdä työtä”? Välillä haastoin työstään pitäviä: Äänessä ovat vain työkaverit, jotka ovat tyytymättömiä, miksi ette vastapainoksi tuo esille, että hyvääkin löytyy? Tulkitsin asian usein niin, että he halusivat välttää ”eipäs juupas keskustelua”. 

Suomi menettää hyväkuntoisia, edelleen työkykyisiä ja kokeneita ihmisiä eläkkeelle

Työelämän kurjistumisesta ei ole tutkimusnäyttöä. Näyttöä sitä vastoin on runsaasti siitä, että työ kuntouttaa, ylläpitää ja parantaa toimintakykyä, sekä fyysistä että kognitiivista. Työ luo struktuuria ja edistää mielenterveyttä, tarjoaa sosiaalisia suhteita, inhimillistä vuorovaikutusta. Sosiaalinen kanssakäyminen on valitettavasti latistunut etätyön ja pääosin näyttöruudun äärellä käydyn keskustelun takia. Näin ei voi jatkua. Tiedän ihmisiä, jotka välttävät työpaikalle menoa, koska siellä voi tavata ihan elävänä työkavereita.

Työeläkelainsäädännön takia 60 ja 65 vuotta ovat kuin maagisia etappeja. Ja viimeistän, kun täyttää 69 vuotta, pitää jäädä vanhuus(!)eläkkelle. Suomi menettää hyväkuntoisia, edelleen työkykyisiä ja kokeneita ihmisiä eläkkeelle.

Lisää Kitin ja Martin 4 Teetä video-podcastin jaksosta 2

Tämä blogini on vain pieni maistiainen jakson keskustelusta. Joten klikkaa auki video-podcastin linkki kuullaksesi lisää. Pistä myös palautetta ja jaa ajatuksiasi, joko suoraan Youtubessa, tähän blogiin tai jatketaan keskustelua, vaikka LinkedINissä.

Valkoselkätikka nakuttaa…..

Tässä video-podcastin jaksossa lintuteema on läsnä myös mikrofonipidikkeessä. Mikrofonit on kiinnitetty ”metallipuuhun”, jota Michaelin maalaama valkoselkätikka nakuttaa. Tämä pidike taipuu moneen. Se on jo pitkään ilahduttanut tyttärenpoikaamme Kasperia. Ylhäällä istuva tikka alkaa kevyestä kosketuksesta tarmokkaasti nakuttaa tankoa sen koko pituudelta. Lelu syntyi aikoinaan omien tyttäriemme iloksi 1980-luvulla.

Posted in 4T Videopodcast, Aivot, Ajattelu, blogit suomeksi, Digitaalisuus, Ihminen, Ikääntyminen, Teknologia, Terveys, Tulevaisuus, Työ, Yhteiskunta | Tagged , , , , , , , , , | Leave a comment

Kitin ja Martin 4T Video-podcast: Asiapitoista, kiireetöntä keskustelua vieraan kanssa.

Posted on October 21, 2025 by Kiti Müller

Ensimmäisen kauden 1 jaksossa Kiti ja Martti keskustelevat Terveydestä ja Taloudesta. Kitin ja Martin 4T video-podcastit löytyvät Youtubesta. Klikkaamalla yllä olevaa linkkiä pääset seuraamaan keskustelua. Youtubessa on lyhyt esittely jaksosta. Jaksojen alussa on lyhyt yhteenveto Kitin ja Martin pitkistä työurista. Lisää jaksoja on tulossa. Tässä blogissa kerron 4T:n syntytarinan.

Seniorikolmikko

Kaikki 4T:t ovat alusta loppuun omaa tuotantoa. Mainitsemisen arvoista on myös se, että Michael on 74-vuotias ja Kiti 71-vuotias. Videopodcastien eri jaksojen sisältösuunnitteluun osallistunut Martti on kolmikon juniori, vasta 69-vuotias.

Kiti tapaa Martin – 4T:n syntytarina

Keväällä 2024 olin puhujana Digi- ja väestöviraston Digihumaus 2024 –tilaisuudessa. Teemana oli Suomi ikääntyy ja monimuotoistuu. Kuulin siellä Martti Hetemäen puheenvuoron: Silver economy – ikääntyvä Suomi digipalvelujen käyttäjinä. Hän toi puheenvuorossaan esille sen, että seniorikansalaiset ovat nykyään monet niin hyvässä kunnossa, että voisivat jatkaa (vähintään osa-aikaisessa) työssä 70 – 75 -vuotiaiksi asti. Tutkimustietoon perustuen hän totesi, että tämä olisi sekä kansantaloudellisesti että ihmisen toimintakyvyn kannalta suotavaa. Digitaidotkin pysyvät ajantasalla.

Oman puheenvuoroni otsikko oli Aivot narikkaan – miten käsittelemme monimuotoisuutta? Tilaisuuden järjestäjien ehdotusta vähän vastustin, koska aivot pitävät tekemisestä eikä niitä pidä minkään ikäisenä laittaa narikkaan. Koskaan Suomessa ei ole ollut niin hyväkuntoisia eläkeläisiä kuin nyt ja eläkeiän yläikäraja voisi hyvin olla ainakin 70 vuotta ellei 75 vuotta. Puhuin tästä tilaisuudessa.

Kiiruhdin Martin perään hänen lähtiessä pois tilaisuuudesta. Keskustelimme lyhyesti. Huomasimme, että pitkän linjan ekonomisti ja neurologi olivat päätyneet ikääntymisen osalta samaan.

Ehdotin Martille yhteistä mielipidekirjoitusta. “Mitä jos aloittaisimme yhteisen videopodcastin?” kysyi Martti. Innostuin.

Tuumasta toimeen

Ryhdyimme vaihtamaan ajatuksia ja pohtimaan nyky-yhteiskunnalle tärkeitä teemoja, joissa tämä ikä on vain yksi asia. Olemme molemmat tehneet jo pitkät työurat, joten näkökulmaa löytyy kummaltakin reilun 40 vuoden ajalta. Olemme nähneet yhteiskunnan muuttuvan ja digitalisaation esiinmarsin sekä sen luikertelun liki kaikkeen yhteiskunnalliseen toimintaan ja osaksi ihmisten elämää.

Monien kuukausien yhteisten keskustelujen pohjalta päätimme, että 4 T video-podcastissa keskustelemme eri vieraitten kanssa yhteiskunnan toiminnan kivijaloista: Terveys, Toimintakyky, Työ ja Talous. Näiden varaan rakentuu yhteiskunnan menestys.

Kotistudiossa

Kitin aviomiehellä Michaelilla on valokuvastudio. Sinne hän laittoi kuntoon äänitysstudion, jossa hän on videoinut ja äänittänyt kaikki 4T video-podcastin jaksot. Hän opetti vaimonsa editoimaan videot. Tunnusmusiikit löytyivät hänen äänittämistään linnunlauluista.

4T:n ensimmäisessä jaksossa toteamme yhdessä, että keskustelu on vasta pintaraapaisu tärkeään aiheeseen. Toivomme sen antavan ajattelun aihetta muillekin. Yhteiskuntamme tarvitsee kaikenikäisiä ihmisiä muuttamaan ajatukset toiminnaksi, jakamaan osaamistaan ja kokemustaan. Digiajan maailmassakin ihmiset ovat avainasemassa, kun tulevaisuutta rakennetaan.

Posted in 4T Videopodcast, blogit suomeksi | Tagged , , , , , , , , , | Leave a comment