4T videopodcastin toisen kauden kahdessa viimeisessä YouTubesta löytyvässä jaksossa Ikäihmisten hyvä elämä luodaan yhdessä ja Ikäihmisten hyvän arjen nuotit Ulla Broms pohtii kanssamme otsikoiden aiheita. Ullalla on pitkä kokemus alalta sekä kansanterveyden tutkijana, Askolan kunnan Sosiaali- ja terveysjohtajana. Viimeiset reilu 10 vuotta hän on ollut 300 ikäihmisen asumisyhteisön, Foibekartanon toimitusjohtaja.
Blogissani nostan esille muutamia asioita keskusteluistamme.
Jatkuvasti saa kuulla kuinka pahasti väestön ikärakenne on pielessä. Liian vähän vauvoja, liikaa vanhuksia. Ikääntyvien ihmisten elämä jää SOTE-resurssikeskustelun jalkoihin, kun puhe pyörii vanhusten perus- ja sairaanhoidon tarpeen ympärillä.
Pitkä elämä on valtava yhteiskunnallinen saavutus. On vaikeata saada julkisessa keskustelussa läpi sitä, että merkittävä osa ikäihmisistä ja vanhusväestöstä on toimintakykyisiä niin henkisesti kuin fyysisesti. He löytävät niksit, miten pärjätä kremppojenkin kanssa.
Ulla muistuttaa, että Suomessa vuoden 2024 lopussa 85 vuotta täyttäneistäkin noin 84 prosenttia asui kotona. Elämäntilanteet ja avun tarpeet ovat hyvin erilaisia. Moni elää arkeaan ilman lisäapua. Kun on avun tarvetta, sitä on tarkasteltava ihmisen elämän näkökulmasta. Mitä tukea hän tarvitsee, jotta voi elää oman näköistä arkea.
”Onko liian riehakasta menoa?”
Ulla pitää tärkeänä, että ikääntyvien ihmisten yhteisöissä asioita tehdään yhdessä asukkaiden kanssa. Niistä rakentuu hyvää elämä. Ulla kiteyttää: kyse on elämysalasta. Kun arkeen on ripoteltu monenlaista yhdessä tekemistä, tarjolla on jokaiselle jotakin ja juttukavereita. Tapahtumien kirjo on laaja. Ullalta on joskus huumorimielessä kysytty ”Onko meno liian riehakasta?”
Ikä ei kerro, minkälainen ihmisen tähänastinen elämänmatka on ollut, mistä hän innostuu, ketä hän rakastaa, mitä hän toivoo tai millaisena hän haluaa tulla kohdatuksi.
Hyvää elämää pitää toteuttaa tässä ja nyt ja kokeilla uusia tapoja huolehtia asioista. Idean toimivuutta kokeillaan heti eikä pistetä pystyyn työryhmää, joka kuukausia miettii, miten toteutus hoitaa. Paperilla olevat laatikkoleikit eivät yleensä toimi. Ihmiset eivät ole nappuloita, joita siirrellään laatikosta toiseen.
Elämysala
Ulla korostaa sitä, että senioriyhteisössä töissä olevat elävät arkea yhdessä asukkaiden kanssa. Moniammatillisessa työyhteisössä on ihmisiä, jotka suunnittelevat, usein yhdessä asukkaiden kanssa, erilaisia tapahtumia ja kuuntelevat heidän toiveitaan ja ideoitaan. Yhdessä mietitään, millä tavoin toiveita voi käytännössä toteuttaa. Hyvä terveyden- ja sairaanhoito luo edellytykset elää monipuolista arkea.
Apua ei kuitenkaan tuputeta. Se, että vanha ihminen tekee asioita hitaammin, ei tarkoita sitä, etteikö hän osaisi. Kiiruhda hitaasti, sanoi oma isoisäni malttamattomalle pojantyttärelleen. Osalla työntekijöistä on esimerkiksi sairaanhoitajan, lähihoitajan, fysioterapeutin koulutus. Kuitenkin perinteisistä sairaanhoitoon liittyvistä ammattinimikkeistä pitäisi luopua, koska ihminen ja hänen arkensa on toiminnassa pääosassa. Foibekartanolla töissä on hyvän elämän valmentajia. Ruokahuollon ja siivousalan ammattilaiset ovat hyvän elämän mahdollistajia.
Kuuntele, keskustele
Siellä missä tehdään työtä ihmisten kanssa, tulee väistämättä erilaisia näkemyksiä. Se ei ole epäonnistumista, vaan osa arkea. Usein se kertoo myös sitoutumisesta.
Läheinen voi katsoa tilannetta huolen kautta. Ammattilainen voi katsoa turvallisuuden, toimintakyvyn ja kokonaisuuden kautta. Ihminen itse voi painottaa vapautta, omia tapojaan tai sitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Ja se onkin tärkeintä.
Yksinäisyyden huoli
Jos vanhaksi elän, onko elämä sitten yksinäistä, pohtii moni.
Yksinäisyys voi kaventaa koko arkea ja vaikuttaa ihmisen elämänhaluun, toimintakykyyn ja hyvinvointiin. Moni kuvaa sitä jopa kipuna.
Siksi yhteisön merkitys on valtavan suuri. Ihminen tarvitsee kokemuksen siitä, että joku huomaa, tervehtii, kutsuu mukaan. Ihminen löytää oman paikkansa yhteisössä.
Tervehtimisen kulttuuri on oleellinen osa Foibekartanon kulttuuria. Tervehtimisen viesti on vahva: huomioimme toisemme. Seuraavalla kerralla tervehdys voi johtaa jutteluun. Uudelle yhteisöön tulijalle se tarkoittaa, että hän on tervetullut joukkoon.
Mietin, että vakavasta sairaudesta toipuminen vaatii motivaatiota. Se saattaa hiipua, jos ihminen kokee toipuvansa yksinäisyyteen. Monipuoliset arjen toimet ja harrastukset ovat tärkeitä kuntoutumiselle ja toimintakyvyn ylläpidolle ja parantamiselle. Asukkaille on yhteisiä tapaamispaikkoja, olohuoneita, sisällä ja ulkona. Kaunis ympäristö houkuttelee niiden käyttöön. Jälleen on mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin.
Kun itsenäinen asuminen ei enää onnistu
Ikääntyvän ihmisen elämänmuutoksista suurimpia ovat omasta kodista lähtö; muutto uuteen asuntoon, jossa pärjää, vaikka toimintakyky ja jaksaminen ovat heikentyneet. Kun itsenäinen asuminen ei enää onnistu, ollaan usein tunteiden, käytännön asioiden ja itsemääräämisen risteyskohdassa.
Läheisillä voi olla huoli turvallisuudesta. Ammattilaiset voivat nähdä, että kotona asuminen ei enää tue ihmisen hyvinvointia. Ihminen itse voi kuitenkin kokea luopumista, pelkoa tai surua siitä, että oma koti ja tutut tavat muuttuvat.
Tämä mahdollisuus pitää rohkeasti ottaa puheeksi ajoissa. Esimerkiksi pitkälle edenneessä muistisairaudessa ihminen on kuin hukassa. Olen nähnyt vuosien varrella tästä lukuisia esimerkkejä. Ihmisen itsemääräämisoikeutta pitäisi kunnioittaa, mutta, miten toimia, kun hän ei ymmärrä, että kotona pärjääminen on kiikun kaakun. Olisi hyvä päästä uuteen ikäihmisten yhteisöön, kun on vielä siinä kunnossa, että voi valita itse yhteisön, jossa haluaa asua. Ihmisellä on vielä riittävästi voimavaroja tutustua uusiin ihmisiin ja osallistua yhteiseen toimintaan.
Kuolemasta voidaan puhua juuri siksi, että elämä on tärkeää
Kuolemasta puhuminen ei ole elämästä luopumista. Se voi olla tapa tukea elämää loppuun asti. Hyvään kuolemaan kuuluu myös hyvä kivun ja muiden oireiden hoito: kipua ja pelkoa pitää lievittää, jotta ihminen voi olla oma itsensä loppuun asti.
Kun ihminen muuttaa ympärivuorokautiseen palveluasumiseen, on uskallettava ottaa kuolema puheeksi. Millaisia toiveita ihmisellä on elämän loppuvaiheeseen ja kuoleman lähestymiseen liittyen. Joskus läheistenkin voi olla vaikea puhua asiasta, ja siksikin keskustelulle pitää antaa aikaa ja tilaa.
Hyvä kuolema ei tarkoita kaikille samaa. Mutta ehkä siinä on jotakin samaa kuin hyvässä elämässä: ihminen tulee nähdyksi, hänen tahtoaan kuunnellaan, kipua ja pelkoa lievitetään, läheisille annetaan tilaa ja ihmisellä on mahdollisuus olla oma itsensä loppuun asti.
Hyvä vanhuus – yhdessä ja yksilöllisesti
Hyvä vanhuus ei näytä kaikilla samalta. Ihmiset elävät elämää eri tavoin.
Jollekin hyvä vanhuus on rauhaa ja tuttuja rutiineja. Toiselle se on kulttuuria, ihmisiä, keskusteluja ja uusia kokemuksia, uuden oppimista. Jollekin tärkeintä on luonto, toiselle musiikki, kolmannelle perhe, neljännelle oma huone ja omat tavarat.
Hyvä elämä ei ole vain palveluja, terveyttä tai turvallisuutta. Erityisesti se on merkityksellisyyttä, yhteyttä toisiin, mahdollisuutta osallistua ja tunnetta siitä, että oma elämä on minun näköiseni.
Hyvässä elämässä ihmisellä on tilaa sekä ilolle että surulle, yhteisille hetkille ja omalle rauhalle, aktiivisuudelle ja levolle.
Turvallisuus on perusta, mutta sen päälle tarvitaan elämää. Tarvitaan arkea, jossa on kauneutta, iloa, omaa tahtoa, osallistumista ja toisia ihmisiä. Tässä näkyy kauniisti ajatus yksilöllisesti ja yhdessä: hyvä vanhuus saa olla oman näköistä. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään näkymättömänä tai irrallaan muista.
Unelma tulevaisuudesta
Ulla (kuvassa oikealla) unelmoi tulevaisuudesta, jossa vanha ihminen nähdään kokonaisena ihmisenä — ei palvelujen tai avun tarpeen kautta. Hänellä on menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus, ja oikeus olla oman elämänsä päähenkilö loppuun asti. Elämä on pääasia. Ihminen kuuluu yhteisöön, jossa voi halutessaan jakaa ilon hetkiä unohtamatta sitä, että suru ja luopuminenkin ovat osa elämää.
