SOTE sopan kuplat ja kuprut – sivustaseuraajaa sapettaa

© photo Michael Müller

Päätökseni olla kirjoittamatta SOTEsta on pitänyt tähän asti. Sormiani on kyllä usein syyhyttänyt näppäillä ajatuksiani tästä sameasta sopasta blogiksi. Enää en pidättele. Olen huolissani. Jääkö ihminen, avun tarvitsija, uudistusinnon jalkoihin? Avaan sanaisen arkkuni. Tekstiä tulikin, sanomisen pakosta – pitkästi.

Taisi olla vuosi 2014, kun radiokeskustelussa SOTE uudistuksesta ja hoitopaikan valinnanvapaudesta toimittaja kysyi ministeri Risikolta, miten tämä vapaus käytännössä toimii, kun mökin mummoa huimaa ja pitäisi valita, minne mennä tutkimuksiin. Kokenut poliitikko ohitti kysymyksen kehumalla, kuinka palvelun laatu paranee, kun asiakkaista kilpaillaan. Radio-ohjelman jälkeen sormiani kihelmöi ensimmäisen kerran kirjoittaa aiheesta blogi.

Rauhoituttuani päätin pitää näppini aisoissa, poissa näppäimiltä. Lääkärin, joka on SOTE sopankeiton sivustaseuraaja eikä tiedä asioista riittävästi, ei kannata ruveta aihetta ruotimaan – sivusta viisastelemaan vaikeassa ja monimutkaisessa asiassa, ajattelin. Uskottelin itselleni, että tähän kuvioon tulisi lopulta jotain järkeä. Kolme vuotta on mennyt ja yhä sumeampana SOTE-logiikka näyttäytyy.

Terveyden datapilvet sähköistävät SOTEn

Tänä syksynä olen osallistunut useampaan terveydenhuollon tilaa tulevaisuutta käsittelevään tapahtumaan. Niissä on erityisesti käsitelty datapilviin lentäviä terveystietoja, digitaalisia terveyspalveluja sekä dataa rouhivien tekoälysovellusten ja aina vain tehokkaamman siirtokapasiteetin omaavien, bittejä reaaliajassa maailman kolkasta toiseen siirtelevien dataverkkojen, roolia. Kaikissa tilaisuuksissa on (kyllästymiseen asti) todisteltu sitä, miten digitaalisuus erinomaisesti tukee SOTE uudistusta.

Lääkärinä ja omaisen sekä ajoittain myös potilaan roolissa unelmoin siitä, miten hyvin toteutettu sähköinen terveystietokanta voisi vihdoin varmistaa sujuvan tiedonkulun potilasta hoitavien eri tahojen välillä ja kuinka algoritmit tuottaisivat järjellisiä yhteenvetoja erilaisiin hoitotilanteisiin. Samalla mieltäni kaikertava huolenaihe ei väisty. Auttavatko nämä mullistukset ja myllerrykset, joista käytetään myös sanoja, uudistus ja innovaatio, oikeasti ihmistä ­– avun tarvitsijaa, kun avun aika on

Syksyn aikana on sana SOTE lausuttu niin monta kertaa, että jos tehtäisiin sanapilvi tilaisuuksista, SOTE komeilisi isokokoisena keskellä. Tämän ajan HYPE -sanoja kuten digitaalisuus, datapilvi, voimaantuminen, valinnanvapaus, hoitoketju, huoltotaakka, ikäongelma, kerääntyisi sotkuisen SOTE pakan ympärille. Sana ihminen olisi jossain sivussa pienikokoisena pilvenhattarana, koska niin harvoin sitä sanaa kuulee puhujien suusta. Tämä koskee myös sellaisia sanoja kuin lääkäri, hoitaja, potilas. Mörkö-sana yksityinen ja sen vastavoima julkinen saavat kyllä tilaa.

SOTE-ytimessä (ilmeisesti) olevien ja digiuskovaisten puheenvuorot ovat kyllä hioutuneet tiukoiksi kiteytyksiksi. Niitä täytyy kuulijana ihailla, vaikka niskakarvani nousevatkin pystyyn. ”Terveydenhuollon mullistava SOTE uudistus ja digitaaliset terveyspalvelut takaavat hoidon tasavertaisuuden ja laadun ja samalla voimaannuttavat potilaat huolehtimaan omasta terveydestään.” Sitten todistellaan, miten asiakas, potilas, on vihdoin itse sairautensa paras asiantuntija. Helsingin Sanomatkin intoutui 3.11. pääkirjoituksessa nostoon ”Potilas nousee kuskin paikalle”.

Sutjakkaalla sähköisellä tunnistautumisella yksittäinen ihminen ihan voimaantuu selaillessaan netissä terveys- ja sairaustietojaan. Ihminen saa lisää puhtia ottaa terveys omiin käsiin netissä tarjolla olevista lukemattomista hyvinvointipalveluista. Kansa laihtuu, raitistuu, liikkuu, mieli virkistyy ja muisti kirkastuu. Enää eivät ihmiset kuulkaa sairastu, kun tautien ennaltaehkäisyn talkoot saadaan kunnolla vauhtiin.

Mitä sanahelinää. Toki potilas tietää itse parhaiten, miten hän kokee sairautensa ja terveytensä ja miten sairaus vaikuttaa oman elämän eri osa-alueisiin. Samoin omaiset ja ystävät näkevät monia käytännön tilanteita, joihin sairaus voi vaikuttaa tai ei vaikuta millään tavalla. Tämä on kuitenkin vain eräs ulottuvuus. Tässä yhteydessä sana kokemusasiantuntija on ihan kelpo. Samalla pitää muistaa, että ei ole kahta samanlaista ihmistä ja kokemusta. Yksittäisten ihmisten oireet tietystä sairaudesta ja se, miten sairastuminen ja sairauden kanssa eläminen koetaan, eroavat toisistaan. Mielestäni on väärin siirtää pääosin potilaan ja omaisten hartioille ja vastuulle itse sairauden hoitoon liittyviä asioita. Eräs ystävä kertoi minulle tuohtuneena maksaneensa sievoisen summan lääkärikäynnistä kuullakseen lääkärin suusta lauseen: ”Miten haluat, että tätä sun sairauttas nyt hoidettaisiin? Mitä sun mielestäs pitäis tehdä?” Ystävä kertoi vastanneensa: ”Eikö ole sinun, lääkäri, tehtäväsi, vastata tähän kysymykseen ja auttaa minua?”

SOTE –jargonissa ihminen ja ihmisen tarpeet, näyttävät unohtuneen. Poliittiset päättäjät ovat niin keskittyneet veivaamaan kytkykauppojaan SOTE ja maakuntahallinnon uudistuksesta, että hoitoalan eri ammattilaisten puheet siitä, mikä terveydenhuollossa jo toimii ja missä ovat suurimmat kipupisteet, kaikuvat kuuroille korville. Omissa kommenttipuheenvuoroissani olen usein kokenut ihmisestä ja heidän arkisista tarpeistaan puhumisen olevan piipitystä, joka hukkuu suurien sanojen alle.

SOTEn ja maakuntauudistuksen kytkykauppa – kuoleman laakso

SOTEsta syntyi kitkerä sopu”artikkeli (HS 29.10.) käsitteli hallituspuolueiden kädenvääntöä SOTEn soppakauhan äärellä sekä tahallisia tai tahattomia väärinymmärryksiä siitä, mitä tulikaan uusimmassa SOTE mittelössä sovittua. Ihan vatsanpohjaani kouraisi. Taaskaan ei puhuttu tärkeimmästä asiasta eli siitä, mitä palveluntuottajan valinnanvapaus tai asiakas/palveluseteli konkreettisiesti merkitsisi yksittäiselle ihmiselle. (Pari käytännön esimerkkiä siitä, mikä muuttuu paremmaksi, ei mielestäni ole veronmaksajalta kohtuuton vaatimus).

Artikkelin kuvitus oli hyytävän monitulkintainen – niin nerokkaan pisteliäs, että minulle tuli ihan huono olo. Keskeisten ministerien kasvot koristivat nestemäisiä lääkepulloja. Niitten edessä komeili iso annosruisku neuloineen. Lääkärinä mielleyhtymäni kuvasta olivat: Jokainen neuvottelija piikittää toista minkä kerkeää tarjoamalla vuoroin hyvän ja vuoroin pahanmakuista lääkettä. Jokainen neuvottelija lisää vaihtelevia määriä omaa, mielestään ehdottoman tarpeellista troppia, SOTE-lääkkeeseen, jonka järjellisestä tehosta, puhumattakaan haitallisista sivuvaikutuksista, kukaan ei osaa sanoa mitään. Liuospulloissa on sekä SOTE että maakuntauudistukseen liittyviä ns. maanittelu- ja suostuttelutroppeja. Kuva toi mieleeni myös lapsuusmuiston: Juoksin pitkin Haartmaninkatua sairaanhoitaja ruiskuineen perässäni. Koin, että minut oli huijattu sairaalaan. Sain mielestäni vasta siellä tietää, että minulle tehdään silmien karsastusleikkaus. Otin jalat alle ja juoksin sairaalasta kohti vapautta. Onkohan minulla vanhana mummona riittävän ripeät jalat ja kirkas mieli selvitäkseni SOTE labyrintissa?

SOTE:n ja maakuntauudistuksen kytkykauppa on mielestäni johtanut eräänlaiseen kuolemanlaaksoon. Sieltä ulospääsemiseksi on joko kiivettävä SOTE-vuoren tai maakuntauudistusvuoren yli. Vaikka kuolemanlaaksossa on paha olla, päättämättömyys ja jääräpäisyys pitkittävät piinaa. Lääkärinä ja ajoittain myös itsekin potilaana olleena, en voi kuin voimattomana taivastella tilannetta. Kaiken kukkuraksi samaisen HS:n sunnuntailehden työpaikat sivuilta silmiini osui tieto: SoteDigi Oy hakee toimitusjohtajaa. Tämän syksyllä 2017 perustetun yrityksen ”tulee nopeasti luoda kyvykkyys ja yhteistyösuhteet toteuttamaan mittavia sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia kehittämishankkeita”. ”SoteDigi -yhtiöstä rakennetaan mahdollisimman ketterä organisaatio”, kertoo hakuilmoitus. Sen kun näkisin! Tuottavuus, tehokkuus, kustannusvaikuttavuus, ovat ilmoituksen avainsanoja, koska SoteDigin on mahdollistettava vuoteen 2029 mennessä ”3 miljardin kustannusten kasvun aleneminen”. Yhdessä lauseessa on – kuin ohimennen – sanapari suomalaisten hyvinvointi. Toimitusjohtajan toiveprofiilin 12 bulletin listassa ei mainita mitään siitä, että pitäisi ymmärtää jotain ihmisistä, terveydestä ja sairauksista.

Sytyke perua päätökseni olla sorkkimatta SOTEA sanansäilälläni on lopulta ollut se, että mielestäni ymmärrys ihmisestä ja hänen tarpeistaan on unohdettu, kun eri kuppikunnat omissa todellisuuskuplissaan, irrallaan ihmisten elämän arjen pulmista, silmät innosta hehkuen visioivat suurta ja suurenmoista tulevaa, joka – jos hyvin käy – voisi olla joiltain osin totta 2030-luvulla. Vai olenko liian optimistinen

Kaikkea digikivaa

Minua vaivaa se, että eliitti ja etuoikeutetut, usein samanmieliset ihmiset, miettivät itse asiassa sitä, mitä he itse haluavat. Omassa kuplassaan liian moni kuvittelee tietävänsä, mitä suurin osa ihmisistä – he jotka eivät näissä tilaisuuksissa käy, haluaa ja ennen kaikkea tarvitsee. Pääosin pitkälle koulutetut, terveet, hyvinvoinnistaan kiinnostuneet ja itsensä mittaamisesta innostuvat ovat ymmärrettävästi visioistaan täpinöissä: Digiaikana ihmisen ei tarvitse kuin ladata pari terveyssovellusta älylaitteeseensa ja näyttöruudun kuvaketta tökkäisemällä ilmaantuu näytölle terveellisen elämän digikonsultti ”juuri sinun tarpeisiisi” tai etälääkäri ”juuri sinun tarpeisiisi”. (Kanta) datapilvet pitävät ihmisen terveys- ja sairaushistorian, tutkimustulokset ja reseptit järjestyksessä. Ellei sitten meneillään ole palvelunestohyökkäys tai ohjelmistopäivitys pistä järjestelmää polvilleen. Näitä, ei ollenkaan niin harvinaisia, pulmatilanteita ei juurikaan innostuksen keskellä murehdita. Entä, jos haittaohjelma sotkee keskenään mökin mummon ja palvelutalon vaarin terveystiedot? Eipä ole pitkää aikaa siitä, kun en saanut e-reseptiä määrättyä, kun kelain ei toiminut palvelunestohyökkäyksen takia. Nykyhetken ja lähitulevaisuuden kannalta höpötellään kaikenlaisesta digikivasta, vaikka toteutus on monin osin lapsenkengissä.

Minulle, SOTE pöhinää sivusta seuraavalle on syntynyt vaikutelma, että heille, jotka kysyvät, miksi päättäjien pitää loputtomasti luimistella ja kyräillä, edes takaisin päättömästi heilua ”suomalaisen yhteiskunnan suurimman rakenneuudistuksen” ratkaisumallien äärellä, ei haluta tai osata vastata. Olisiko ihan oikeasti viisasta välillä jalkautua ihmisten arkeen ja avoimin silmin huomata, että moni asia terveydenhuollossa toimii? Voisiko välillä luottaa siihen, että arjen sankarit ja arjen äärellä työtään tekevät ihmiset tietävät usein, mikä toimii ja mikä vaatii parantamista.

Onneksi nämä arjen sankarit eivät ole levänneet laakereillaan, vaan ovat koko ajan kehittäneet toimintaa. Ja hoitopaikan valinnanvapauttakin on jo toteutettu. Sillä aikaa päättäjät (joita on tullut ja mennyt) ovat yli vuosikymmenen hämmentäneet SOTE soppaa, koska se ei koskaan maistu kaikille. Kukaan ei näytä ainakaan julkisesti ymmärtävän, minkälainen keitos olisi kohtuullisen syötävä suurimmalle osalle. Nolottaako teitä, päättäjät, edes vähän? Syy ei teistä ole koskaan omassa, vaan toisen navassa.

Arjen tositarinoita terveyspalveluista – hyviä ja huonoja

Lääkärinä kuulen hyviä ja huonoja kokemuksia terveyspalveluista lähes päivittäin. Seuraavaksi tämä SOTE himmeleiden monimutkaisuuksien keskellä hämmentyvä sivustaseuraaja kirjoittaa ihmisten arjen tarpeista terveyteen, hoivaan ja apuun liittyen. Käytännön esimerkkejä saa vapaasti jakaa. Puhun sitkeästi potilaista enkä asiakkaista. Asiakas terveysasioissa on henkilö, jolla ei ole tutkimuksia vaativaa oiretta tai sairautta, johon tarvitaan terveydenhuollon ammattilaisen taitoa edellyttävää hoitoa ja seurantaa.

Aloitan hyvistä kokemuksista, jotka liian usein jäävät vaille mediahuomiota: Omaiset ovat kertoneet kuinka vanhalle äidille tai isälle on järjestynyt varsin sujuvasti kotiapua. Hoitaja tai lääkäri käy tarvittaessa kotikäynnillä. Moni ihminen on kehunut suomalaista terveydenhoitoa, kun hoitohenkilökunnan ripeys on pelastanut elävien kirjoihin akuutin sairaskohtauksen iskiessä. Hoitoketju sairaalassa päivystyksestä osaston kautta kotiin on toiminut. Vielä useampi on kertonut huokaisseensa helpotuksesta, kun google-tohtorin herättämän ahdistuksen ja kuoleman pelon kanssa jopa viikkoja painiskeltuaan vihdoin älysi mennä ammattilaisen eli lääkärin puheille vaivoineen. Syy selvisi ja oikea hoito löytyi. Vaivan vuoksi toinen jalka ei olekaan vielä haudassa. Vakava sairastuminen ei ainakaan toistaiseksi vie Suomessa ihmistä ja perhettä vararikkoon. Meillä ei tarvitse Breaking Bad –sarjan kemistiopettajan tavoin ryhtyä valmistamaan markkinoiden puhtainta metamfetamiinia voidakseen maksaa syöpähoitonsa kulut.

Hoitotilanteissa, jotka eivät ole menneet hyvin, on lähes aina keskeinen syy ollut aikapula. Tästä ovat muuten potilaat ja heitä hoitavat samaa mieltä. Samanmittaiset, tasaminuuteiksi jyvitetyt vastaanottoajat hiertävät.

Valinnanvapaus itsessään on tyhjä lupaus, joka ei välttämättä takaa hyvää hoitoa, jonka kivijalka on se, että lääkärillä tai hoitajalla on riittävästi aikaa ihmiselle ja hänen vaivoilleen. Nopeasta vastaanotolle pääsystä ei ole mitään hyötyä, jos potilaan vaiva jää hoitamatta tai ehditään tehdä vain pintaraapaisu ongelmaan. Viisitoista minuuttia voi riittää sairauden kontrollikäyntiin ja lääkityksen tarkistukseen. Mutta entä, jos kontrollin yhteydessä tulee esille uusia oireita tai lääkityksiä pitää justeerata ja ehtiä miettiä eri lääkkeiden yhteis- tai haittavaikutuksia? Puoli tuntiakaan ei riitä, jos potilaalla on useita kroonisia sairauksia, lääkitykset ovat moninaiset tai oireitten syy vaikeasti selvitettävissä. Entäpä korvakipuinen lapsi 15 minuutin päivystysajalla? Lapsi pelkää, mukana oleva aikuinen on huolissaan. Jo korvaan katsominen ja kunnon näkymän saaminen tärykalvoon, voi lohkaista ison osan 15 minuutista. Miten siinä on aikaa keskustella vaikkapa siitä, että syyllinen vaivoihin taitaa olla flunssavirus, ja nyt ei kannata aloittaa antibioottia, vaikka netti onkin täynnä kertomuksia siitä, miten lääkäri kieltäytyi antamasta antibioottikuuria ja sellainen sittenkin tarvittiin – ”mutta piti hakea muualta”?

Henkilöitä, jotka ovat tohtori googlea konsultoituaan varmoja siitä, että sairastavat vakavaa sairautta ja tarvitsevat siihen heti tietyn lääkityksen, täytyy ensin kiireettömästi, ajan kanssa kuunnella, jotta pahin ahdistus helpottaa. Sitten pitää henkilön kanssa päästä yhteisymmärrykseen siitä, että ei kannata hutkia vaan ensin tutkia. Miten tämä onnistuu minuuttiaikataulutetuissa vastaanottokuvioissa? Ensikontakti lääkäriin on kriittinen. Jos potilas aistii kiireen ja kokee, että lääkäri ”noin vain” tyrmää google-tohtorit, saattaa syntyä kierre, jossa potilas kulkee lääkäriltä lääkärille pelkonsa kanssa. Netti on valitettavasti lisännyt myös ns. diagnoosi-shoppailua.

Elävässä elämässä ihmisten arkiset tarpeet ovat hyvin konkreettisia. Missä terveyskeskuksen päivystys nykyään on? Mökin yksinasuva mummoa miettii, mikä nyt neuvoksi, kun näin huimaa. Sydänkö reistailee? Mitenkäs tämän diabeteksen laita on? Pappaa yskittää. Astmaako? Keuhkoputken tulehdus? Syöpä ketjutupakoitsijalla? Mistäköhän nyt saisin tähän hätään apua? Mihin puhelinnumeroon soitan, kun ei ole nettiä? Mistä vanha äiti tai isä saa avun, jos kompastuu maton reunaan eikä pääse omin voimin ylös? Miten saadaan tolkkua asioihin, kun vastaanotolle saapuu sairaalasta kotiutettu potilas, jonka jatkohoito pitäisi järjestää, mutta sähköisiä potilastietoja ei löydy mistään?

Tervejärkistä viisautta

Kirkastuisiko SOTE soppa sillä, että keitokseen lisätään aimo annos ns. tervettä järkeä. Sitä, mikä toimii hyvin ei pidä ronkkia. Nykyinen SOTE-keitos voi olla jo niin suuri terveysriski, että olisi viisainta heittää soppa pois ja käyttää hyväksi jo todettua terveyspalvelujen reseptiä. Ja kun ajankäyttö potilastyössä mitoitetaan potilaan vaivojen eikä kellotaulun mukaan, paljon puhuttu hoidon laatu taatusti paranee.

Haluatko sinä tulevaisuuden, jossa ensikontaktisi terveysasemalla tai sairaalassa on palveluautomaatti tai robotti, joka luettuaan viivakoodisi sanoo pirteästi: ”Tervetuloa! Pidämme sinusta hyvää huolta. Vilauta minulle älylaitettasi niin saat näytöllesi kartan, jolla löydät tutkimuksiin”? Vai haluatko ensikontaktiksi ihmisen? Eräs automaatioinsinööri sanoi minulle kerran: ”Kaikkein tärkeintä on tietää, mitä ei pidä automatisoida.” Inhimillistä viisautta.

Valinnanvapautta on myös se, että hyvän palvelun ja hoidon saa “vanhanaikaisesti”, ilman digipalvelun käyttöpakkoa, vaikka terveystiedot olisivatkin datapilvessä – toivottavasti järjestyksessä ja hakkereiden ulottumattomissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

This entry was posted in Ihminen, Sairaanhoito, Suomeksi, Teknologia, Terveys, Tulevaisuus, Uncategorized, Yhteiskunta and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.