Digiajan lääketieteessä lukemattomat ja alati lisääntyvät teknologiset ratkaisut jylläävät niin diagnostiikassa kuin hoidossa. Rahoituskriisi kurittaa sairaanhoitoa ja lääkkeenä tälle tarjotaan etävastaanottoa tai potilas ohjataan verkkoon katsomaan tutkimustuloksia. Miten käy potilas-lääkärisuhteen, jonka merkitys oireiden syiden tunnistamisessa ymmärrettiin jo antiikin aikana?
Kitin ja Martin 4 T videopodcastin 2 kauden ensimmäisessä jaksossa pureudumme lääketietieteen historiaan. Vieraanamme on Heikki S. Vuorinen. Hänen erinomainen artikkelinsa Potilaan historia Hippokrateesta alkaenjulkaistiin Duodecimissa vuonna 2013.Artikkelissa Vuorinen pohtii, mistä lähtien lääkärin vastaanotolle tuli ihminen, joka ei mieltänyt olevansa potilas vaan pikemminkin asiakas. Mielestäni tämä kysymys on jopa entistä ajankohtaisempi nykyään.
Antiikin aikana ei ollut lääkärikoulua
Keskustelussa käymme läpi lääketiedettä antiikin ajoista nykypäivään. Ennen Hippokrateen (n. 460–370 eaa.) ja Galenoksen (n. 129–216 jKr.) aikakautta lääkärin ammatti kulki suvussa samalla tavalla kuin lukuisat käsityöammatit. Sepän pojasta tuli seppä, parantajantaitoja omaavan jälkeläisistä parantajia. Ammatin taidot opittiin pitkälle mestarikisälli tyyliin
Ei ollut mitään varsinaista opetusta eikä tutkintoa, jolla piti osoittaa hallitsevansa riittävät parantajan taidot voidakseen toimia lääkärinä. Erilaisista vaivoista kärsivät ihmiset kävit usein monien itseään parantajaksi kutsuvien luona tai etsivät apua papeilta.
Hippokrates kehitti havainnointiin perustuvaa lääketiedettä. Vasta 500 vuotta myöhemmin elänyt Galenos pohjasi oman tietämyksensä pitkälle Hippokrateen oppeihin ja julkaisi myös anatomian tutkimuksensa havaintoja.
Havainnointiin perustuva lääketiede
Antiikin ajan lääkärit olivat hyviä havainnoimaan ja potilaan ja lääkärin vuorovaikutus oli hoidon kulmakivi. Mitään muita tutkimusmenetelmiä ei ollut kuin lääkärin silmät ja korvat ja kädet.
Ennen kuin kehittyivät modernit tutkimusvälineet lääkäri sai tietoa potilaasta häntä havainnoiden, tunnustelemalla kehon eri osia, kuuntelemalla ääntä, ihmisen tapaa puhua. Oliko iho nihkeä, kuiva, näppyläinen. Miten potilas koki kosketuksen. Iso osa lääkäreistä oli sotilaslääkäreitä. Rauhanaikaiseen terveydenhoitoon panostettiin. Legioonalaisleirit eivät olleet lähellä sotatannerta. Leireillä oli usein sairaala tai sairastupa. Rauhanaika mahdollisti yksittäisen potilaan seurannan ja näin lääkärit oppivat konkreettisesti, kuinka heidän määräämänsä hoito auttaa. Lääkeyrtit olivat lääkityksen perusta
Tärkeä lääkäri-potilas suhde
Antiikin aikana kuten nykyään lääkärit olivat erimielisiä parhaista hoidoista ja ihmisten vaivojen syistä. Vuorisen mukaan Galenos parjasi suorastaan hävyttömästi ja häpeilemättä heitä, jotka eivät olleet hänen kanssaan samaa mieltä sairauksien syistä ja hoidoista.
Jo antiikin aikana korostettiin lääkäri-potilassuhteen luottamusta. Se oli tärkeätä, koska vain näin potilas avautui ja kertoi vastaanotolla paitsi oireistaan, myös muista elämäänsä liittyvistä tekijöistä, jotka saattoivat olla tärkeitä selvitettäessä oireiden syytä. Jos potilas ei luottanut lääkäriin, ei hän myöskään noudattanut saamiaan ohjeita.
Stetoskooppi
1880-luvulla kehitettiin stetoskooppi, jolla lääkäri saattoi kuunnella potilaan hengitystä, sydäntä ja suoliston ääniä. Stetoskoopin käytöstä kirjoitettiin paksuja kirjoja, kertoo Vuorinen. Nykyisin lääkärit luottavat useimmiten nykypäivän erilaisiin tutkimusmene-telmiin. Harvalla heistä on kyky erotella omilla korvilla stetoskoopilla kuultavia ääniä, niiden alkuperää sekä arvioida niiden merkitystä on harvan lääkärin taitopaketissa.
Painettu tieto mullistaa lääketieteen
Pitkään lääketieteellistä tietoa jaettiin pelkästään suullisesti. Hippokrateen ja Galenoksen aikana kaikki kirjoitettu teksti piti käsin kopioida, kertoo Vuorinen. Tämä vei paljon aikaa ja oli kallista. Niinpä tekstejä valikoitiin ja lukuisten antiikin ajan lääkäreiden havainnot ovat jääneet unholaan. Niitä todennäköisesti päätyi myös osaksi Hippokrateen tai Galenoksen tekstejä.
Kirjapainon keksiminen muutti tilanteen täysin Euroopassa. Erityisesti saksalaisen Johan Gutenbergin keksittyä irtokirjaimet. Tätä pidettiin itsenäisenä keksintönä, vaikka kiinalaiset käyttivät irtokirjaimia jo 1000-luvulla.
Aluksi lääketieteellisten kirjojen painokset olivat pieniä ja vain varakkaiden ulottuvilla. Vähitellen ilmestyivät lentolehtiset ja lyhyet artikkelit sairauksista. 1700-luvulla näkivät ensimmäiset tieteelliset kirjastot päivänvalon. 1800 – luvulla tiedon leviämisen vauhti kiihtyi. Vähitellen laajat kansanjoukot pääsivät lääketieteellisen tiedon äärelle.
Internet maailmassa on valtava määrä eri totuuksia. Maalikoille on usein vaikea ymmärtää, että saman oireen taustalla voi olla lukuisia syitä ja sairauteen voi olla monia eri hoitovaihtoehtoja. Nyt nämä lääkärien eriävät näkemykset tulevat eri medioitten kautta ihmisten tietoisuuteen. Ei ihme, että monet heistä ajattelevat, että lääkärit taitavat kaikki olla pihalla. Jo antiikin aikana ymmärrettiin, että lääketiede ei ole eksakti tiede. Eri hoidot tepsivät eri potilailla samoihin oireisiin, joiden syyt olivat erilaisia.
Internetin digivirroissa informaation määrä ryöstäytyy käsistä
Faktat, uskomukset ja vanhentunut tieto kulkevat samanarvoisina informaatiovirrassa. Lääketieteen ja hoitojen asiantuntijoina itseään pitävät monet muutkin kuin lääkärit.
Digiajan yhteiskunnan eräs seuraus on se, että netin informaatiovirtojen pyörteissä ihminen löytää aina sivuston, jonka tieto vastaa hänen omaa käsitystänsä asioista. Niinpä lääkärin vastaanotolle tulee myös heitä, jotka ovat tohtoroineet itsensä ja hakevat lääkäriltä lähinnä reseptin tai lähetteen kolmanteen tai neljänteen tietokone- tai magneettitutkimukseen. He ovat varmoja siitä, että esimerkiksi viattomaksi arvioitu sattumalöydös, onkin oire vakavasta sairaudesta.
Internetin digivirroissa informaation määrä ryöstäytyy käsistä
Faktat, uskomukset ja vanhentunut tieto kulkevat samanarvoisina informaatiovirrassa. Lääketieteen ja hoitojen asiantuntijoina itseään pitävät monet muutkin kuin lääkärit.
Digiajan yhteiskunnan eräs seuraus on se, että netin informaatiovirtojen pyörteissä ihminen löytää aina sivuston, jonka tieto vastaa hänen omaa käsitystänsä asioista. Niinpä lääkärin vastaanotolle tulee myös heitä, jotka ovat tohtoroineet itsensä ja hakevat lääkäriltä lähinnä reseptin tai lähetteen kolmanteen tai neljänteen tietokone- tai magneettitutkimukseen. He ovat varmoja siitä, että esimerkiksi viattomaksi arvioitu sattumalöydös, onkin oire vakavasta sairaudesta.
Hippokrateen eli lääkärin vala: älä vahingoita potilasta
Hippokrateen valassa todetaan, että lääkärin ei pidä määrätä hoitoja, joitten tietää olevan potilaalle vaarallisia tai täysin tarpeettomia. Tämä vala, jonka nykyinen nimi on lääkärin vala, on nykyään yhtä tärkeä kuin ennen ellei tärkeämpi. Sen noudattaminen vaatii lääkäreiltä rohkeutta sanoa ”ei” potilaalle, kun hänen ehdottamansa hoito voi jopa olla vaarallinen. Vaikka potilas kuinka pitäisi itseään maksavana asiakkaana, on hän lääkärille potilas. Parasta asiakaspalvelua potilaalle on hyvä hoito, joka perustuu tutkittuun tietoon. Kliiniset lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet esimerkiksi tietyn lääkityksen tehoavan sairauden hoitoon. Lääkärin tehtävä on kitkeä pois huuhaa-rikkaruohoja – vaihtoehtoisia uskomushoitoja, joita ilman lääketieteellistä tutkimusnäyttöä, markkinoidaan myös vakavien sairauksien, kuten syövän hoitoon.
